maanantai 31. elokuuta 2015

ERIKOISPOSTAUS nro. 8 - Kesäkooste 2015


 
Ajattelin tehdä tänne blogin puolelle tiivistyksen meidän kesästä. Tein kesän alussa summer bucket list'in ja tähän tulee muitakin kaikista ikimuistoisimmista hetkistä meidän kesällä. Kesään laskin vain loma-aikani.










Päiväretki jonnekin hieman kauemmas luontoon
Tämä on ollut tarkoituksena tehdä jo pari vuotta. Paikka ei ole vielä yhtään selvä, mutta haluaisin käydä jossain kansallispuistossa.

Suoritettu! Kävimme Orinorossa juhannuksen aikoihin. Olisin ehkä kaivannut hieman pidempää reissua, mutta kyllä tuollakin muutama tunti vierähti.


Parit näyttelyt
Kesän näyttelykalenteri ei ole vielä lukkoon lyöty, mutta varmasti sinne mahtuu muutamat näyttelytkin. Pitää katsoa, jos vaikka hyvän tuomarin sattuessa ilmoittaisi Milan vielä kerran rotukehään.

Suoritettu osittain. Kesäloman aikana Milan kanssa Mikkeli ja Iisalmi, itse kävin myös Lieksassa ja Labradorinnoutajien erikoisnäyttelyssä. Rotukehissä Mila ei misseillyt, mutta kovasti on ensi vuoden puolelle suunniteltu ainakin se yksi kehä.


Mikkeli KV, SM-osakilpailu Milan kanssa

Iisalmi KV Milan kanssa PM3

Iisalmi KV, SM-osakilpailu Milan kanssa

Mätsäreitä
Jos lähelle tai kesäretken varrelle sattuu mätsäri, olisi tarkoitus pyörähtää kehässä.

Suoritettu! Ei mitään ihmeempiä menestyksiä kyllä tälle kesälle ole tullut, mutta ollaanpa kuitenkin käyty muistuttelemassa kehätaitoja.


Oman seuran mätsäreissä PUN3


Leirimätsärissä Mila hienosti keltaisten 2.
 
JH3 kaatosateessa


Mätsärissä JH2

Treenailua vierailla koirilla
Näyttelytreeniä muidenkin kuin Milan kanssa. Tuttuja koiria, mutta myös jotain uutta. Mahdollisesti myös ryhmätreenit.

Suoritettu tämäkin. On tullut jopa enemmän uusia koiria kuin osasin edes odottaa.



Savo-Karjalan junior handler-kurssilla "loppukisassa" Milan kanssa toisia

Treenailua itsenäisesti ja ohjauksessa
Agilityä ainakin kotiesteillä ja varmasti myös varaamme jonkin kenttävuoron omatoimiharjoitteluun. Todennäköisesti säännölliset treenit jää meiltä kesän ajaksi, sillä niitä jäisi niin paljon välistä muun ohjelman takia.
Tokoa varmasti kanssa mahtuu meidän kesään. Seuraaminen parempaan kuntoon, sehän se taisi olla tämän vuoden tavoitteenakin.

Osittain suoritettu. Kotiesteillä ollaan treenailtu pari kertaa, aika laiskasti ,mutta kuitenkin. Lähinnä olen keskittynyt Milan kanssa nyt kesän aikana takaakiertoihin ja vähän keppejä ollaan vahvisteltu. Valitettavasti kenttävuoroa ei ehditty varaamaan, mutta ehtiihän tässä vielä. Säännölliset ryhmätreenit alkavat viikon päästä, sunnuntai-iltana.
Tokosta ei ole enää niin suuria paineita, sillä todennäköisesti jatkamme sitä vain omaksi iloksi. Seuraamista olen ihan huvikseni tehnyt ja kyllä se alkaa jo vähän sujua, vaikka muutamaa askelta pidempää matkaa ei olla kamalasti vielä tehty.

Koirakavereita
Uusia kavereita ja ehkä muutaman kerran koirapuistossa käymistä. Ehkä myös jotain yhteislenkin tyyppistä.

Suoritettu. Kerran käytiin puistoilemassa, mutta eipä sinne juuri silloin sattunut tulemaan ketään.

Suurleiri
Milan kanssa olemme menossa kesä-heinäkuun vaihteessa Kennelliiton Suurleirille. Mukaan tulevat myös Sara ja Elmo.

Suoritettu. Huippu kokemus!


Suurleiri 2015, - yksi ehdottomasti kesän ikimuistoisimmista päivistä!
Syksyä kohti ollaan kovaa vauhtia menossa, sinne myös jonkin verran tavoitteita. Milan kanssa treenailu jää varmasti kuitenkin vähemmälle, sillä koulu vie niin paljon aikaa.
Agilityä tulemme kuitenkin vielä jatkamaan kerran viikossa.
Rallytokoilua olen ajatellut aloitella itsenäisesti, mutta mikäli meillä on mahdollisuus jollekkin kurssille päästä, olemme ehdottomasti menossa.
Mahdollisesti muutama mätsäri on suunnitteilla, mikäli aikataulut natsaavat.
Lokakuussa olen myös toivottavasti mahtumassa Juha Kareksen handler-koulutukseen. Sinne pääsemisestä on tullut haaveiltua jo pidemmän aikaa, joten todella toivon, että me sinne mahdumme.
 




3 kommenttia:

  1. SUN PITÄÄ TULLA MUN KAA RALLYTOKOILEE voin opettaa sulle ne kyltit 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo joo!! Mennään oikeesti joku kerta;D

      Poista
    2. Hei joo joo!! Mennään oikeesti joku kerta;D

      Poista

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.