keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Voittajafiilis

Sunnuntaina lähdimme lyhyellä varoitusajalla mätsäröimään. Ei muuten ollut yhtään hullumpi idea.
Sain vielä houkuteltua kaverinikin Karan kanssa mukaan.
Pian kehät alkoivat, ensimmäisenä junior handler. Osallistujia oli vain kolme. Menimme muutaman kerran yhdessä ympäri. En oikein saanut Milaan kunnollista kontaktia, vaikka se oli ennen kehien alkamista kulkenutkin todella hyvin. Olimme viimeisinä ja pian pääsimme yksilöarvosteluun. Pöydälle, jonka jälkeen menimme ympyrän ja seisotus. Sitten tuomari sijoitti kolmannen ja pian toisenkin. Tämä tarkoitti, että me olimme voittajia. Tuomari antoi vielä kaikille palautetta, meille hän mainitsi upeasta seisonnasta ja pöytäkäytöksestä. Liikkeissä parempi kontakti, jonka tiedostin itsekkin.



Pienissä aikuisissa olimme numero 16, parina lk. chihuahua. Mila liikkui vähän paremmin ja sai punaisen. Sitten odottelimme punaisten kehää. Kara kävi hakemassa itselleen sinisen nauhan oikein kivalla esiintymisellä, mutta ei päässyt isosta sinisten kehästä jatkoon.
Kävin treenailemassa Milan kanssa, se kyllä kulki harjoituksissa aivan täydellisesti. Pian punaisten kehä alkoi. Muutaman kerran ympäri, jonkä jälkeen tuomari otti neljä jatkoon. Me pääsimme ensimmäisinä. Kohta olimme kahden parhaan joukossa ja tuomari tuli ojentamaan ykkösruusukkeen minulle. Ekaa kertaa tänä vuonna päästiin isoon kehään!



Sitten alkoi jännääminen kuinka Mila jaksaa vielä yhden koitoksen. BIS-kehän valmistelut alkoivat ja pian kaikki kutsuttiin kehään. Muutaman kerran ryhmissä ympäri. Mila... Voi ihana Mila! Se liikkui ihan super hienosti! Ja seisoi vapaasti niin huomiota herättävästi.
Tuomarit kävivät kopeloimassa, jonka jälkeen alkoi sijoittaminen. Kaikki siis palkittiin. Meitä ei katsottu alkussa ollenkaan. Siinä kohtaa tajusin, että ehkä me olemme siellä top5.
Kohta meitä oli enää kaksi jäljellä, pienten sinisten voittaja ja me punaisten voittajana. Juoksimme kehää ympäri yleisön taputtaessa. Mila seisoi edelleen vapaasti tosi kivasti, se ei kuitenkaan enää jaksanut pitää häntäänsä ylhäällä. Ajattelin, että se ei kuitenkaan haittaa niin paljoa. Pian yksi tuomareista tulee kättelemään MEIDÄT VOITTAJIKSI! Tässä kohtaa meinasin pompata ilmaan. Ekaa kertaa BIS1! Kuvien oton jälkeen kävimme sovittelemassa yhtä palkintoa. Kaikki bis-kehäläiset saivat joko Hurtan pannan tai valjaat. Meille tarjoitui tilaisuus kokeilla valjaita, joita Mila ei ole koskaan aiemmin omistanut. Nappasin korista siis sellaiset. Valjaiden lisäksi palkintoina oli ruokaa ja herkkuja, kirja, pari lelua, lahjakortti Mustiin&Mirriin ja hirmu isot pokaalit ja ruusukkeet.


JH1, PUN1 ja BIS1

Illalla meillä oli vielä agility. Teimme helppoja hyppy-putki-ratoja. Lähinnä harjoittelimme takaaleikkausta ja persjättöä. Ohjaajan mukaan, olemme täysin valmiita 1 luokan hyppyradoille, kunhan ne kepit vielä saadaan kuntoon.
Lauantaina suuntaamme Milan kanssa jälleen mätsäriin. Tällä kertaa kisaan junnuissa taas vieraalla koiralla, mutta siitä sitten myöhemmin enemmän.

tiistai 21. lokakuuta 2014

► WORLD DOG SHOW – Helsinki – 8.-10.8.2014 – sunnuntai

Viimeisen osan julkaiseminen on unohtunut aivan kokonaan, mutta onneksi olin kuitenkin tehnyt postauksen valmiiksi.

Aamulla aamupalan jälkeen suuntana oli Messukeskus. Heti kohti australianpaimenkoira-kehää, oli kyllä niin kauniita koiria<3 





Muutaman luokan jälkeen käväisimme ulkona, siellä oli juuri kk. saksanseisoja-kehässä Milan trimmaaja koiran kanssa kehässä. Hetken päästä kiertelimme vielä kojuja ja teimme viimeiset ostokset. Kävimme myös katsomassa toko-näytöksen ja flyballia.



Muutamat kehät olivat vielä menossa ja kävinkin hieman kuvaamassa niitä. Iltapäivällä oli junior handlerin MM-finaali, jota menimme katsomaan. Myöhemmin oli ryhmäkehät, ja tottakai täytyi ostaa liput vielä super BIS-kehään.






Maanantaina lähdimme junalla takaisin kotiin. Koko reissu oli aivan mahtava ja viikonloppu meni aivan liian nopeasti. Seuraavan kerran, kun maailman voittaja järjestetään Suomessa, olen ehkä omankin koiran kanssa kehässä;)


Ostettua tuli ihana trimmipakki, WDS-lakanat ja näyttelyluettelot. Lisäksi kaikenlaisia ilmaisjuttuja; pari käppänälehteä, herkkuja, avaimenperiä, magneetteja ja etukuponkeja

maanantai 20. lokakuuta 2014

Huippu koira

Eilinen päivä meni aika koiramaisissa merkeissä. Aamulenkin jälkeen valmistelin kaikki valmiiksi toko-koulutukseen. Lähtö sinne tuli aika extempore, kun huomasin facebookissa ilmoituksen oman järjestön (Savo-Karjalan snautseri-pinseri harrastajat) toko-päivästä. Päätin ilmoittautua ja sainkin viimeisen paikan.



Kouluttajana oli Sari Ruotsi, joka kisaa pinserinsä kanssa EVL:ssa. Alkuun saimme antaa koirien tutustua halliin. Pienen nuuskuttelun jälkeen ohjaaja kävi yksitellen kysymässä kaikilta tavoitteita ja mahdollista kokemuksesta lajiin. Samalla saimme näyttää tavan, kuinka palkkaamme koiria.
Toisella kierroksella teimme perusasentoa ja Mila sai kehuja iloisesta asenteestaan, minä taas sain hieman hienosäätöä palkkaamiseen. Lisäksi teimme luoksetuloja ja saimme vinkkejä mahdollisiin vaikeisiin liikkeisiin. Mietin kysyisinkö seuraamisesta, jossa Milalla on (tai ainakin oli) ongelmia kontaktin pysymisen kanssa, vai liikkeestä maahan menosssa, jossa Mila ei meinaa tajuta mennä maahan. Milalla oli kuitenkin niin hyvä vire seuramisessa, että päätin valita liikkeestä maahan. Saimme muutamia hyviä vinkkejä, eiköhän tästä vielä vähän treenaamalla olisi kisaamaan!:D Sen eteen saan kuitenkin tehdä vielä paljon töitä.



Illalla oli agility. Olisin ymmärtänyt aivan hyvin, jos Mila ei olisikaan oikein jaksanut tehdä hommia niin innolla. Päivän koulutus oli sille varmasti raskas (vaikka se ei välttämättä aina näytä siltä, kun tuo kääntyili selälleen ja odotteli rapsuttelua. Osaa se ottaa kaikki niin rennosti:,D) Kuinkas kävikään, Milalla oli ihan mahtava meno. Virtaa, virtaa, virtaa, eikä mitään tietoa rankasta päivästä! Se syttyi radalla, haukkui ihan innoissaan. Se on aina tykännyt aksaamisesta, mutta ei koskaan ole haukahdellut innostuksesta. Mila vaan rakastaa tehdä hommia, super pupsi! Odotteluaikana se repi lapasia kädestäni ja oli mahdottoman innokas.



Tällä kertaa muistuttelimme takaakiertoa, rata oli kuitenkin helppo. Umpiputken ajattelin tuottavan meille ongelmia, mutta niistä ei ollut mitään tietoakaan. Mila on alkanut jo hyvin hakea putkea kauempaa.
Sillä on kyllä ihan huippu vire toimia lajissa kuin lajissa!



Aksailun jälkeen kyllä huomasi, että neidillä oli raskas päivä takana. Iltapissille ei olisi huvittanut lähteä vesisateeseen ja sen jälkeen neiti nukkui koko illan. Katsotaas mitä me keksittäisiin seuraavaksi;)
 


 




perjantai 17. lokakuuta 2014

Agilityä ja paljon kuvia

Viime viikonloppu meni osaltani isoskoulutusleirillä ja sunnuntaina meinasi tulla kiire agilityyn. Me olemme nyt vaihtuneet toiseen halliin treenaamaan. Seura on sama vanha, mutta jonkin sortin yhteistyösopimuksen seurauksena halli vaihtui. Voitte kyllä kuvitella, ettei ollut mikään mukava yllätys, kun joku ilta luin facebookista ilmoituksen hallin vaihtumisesta.


Meillä on kokemusta tuosta hallista yhden alkeiskurssin verran. Matka sinne on pitkä ja halli on erittäin kylmä. No, kyllä me ainakin jouluun asti tuolla treenataan. Katsotaan sitten miten homma jatkuu.




Viime viikolla toiset olivat tehneet ennakoivaa valssia, joka oli minulle täysin uusi juttu. (Emme päässeet viime kerran treeneihin junnukoulutuksen takia) Pienien alun vaikeuksien jälkeen aloin ymmärtää jutun idean.
Ei meidän treenit menneet kyllä ihan putkeen. No se voidaan laittaa uuden hallin ja uusien tuoksujen syyksi. Nuuskiminen ei onneksi ollut vain meidän ongelma. Eipä siinä mitään sen kummempia, toivottavasti ensi kerralla menisi paremmin. Lopuksi saimme itse päättää mitä estettä tekisimme yksittäin. Kepeissä ei ollut verkkoja, joten päätin kokeilla rengasta. Viimeksi Milalla oli ongelmia sen kanssa, mutta se oli onneksi vain kerran. Nyt se edes onnistui.



Viimeinen virallinen lomapäivä ja huomenna lähdemme täältä mökiltä kohti kotia. Milalla on ollut täällä hirmu mukavaa koko viikon. Se on saanut juoksennella pihalla ja metsän poluilla vapaana. Se on päässyt moikkaamaan Darlaa ja "tekemään tuttavuutta" kisuihin.




Sunnuntaina on tiedossa taas varsin koiramainen päivä. Siitä enemmän myöhemmin. Nämä kuvat ovat tältä päivältä.