sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Tapahtumarikas lokakuu

Varautukaas kilometripostaukseen, meidän lokakuu oli kovin tapahtumarikas. Autoon kertyi paljon ajokilometrejä, kävimme nappaamassa muutaman lisämerkinnän molempien tyttöjen koiranetteihin ja täyttämässä lelu- ja ruokavarastoja kisoissa...

Kuukauden ensimmäiselle maanantaille meidän rallytokotreenien päälle oli suunniteltu rallymöllejä, joihin ilmoitin molemmat tytöt mukaan. Kava kävi tekemässä ALOssa aivan mielettömän radan, täys sata pistettä ja 2.sija. Mila teki myös varsin hienon voittajaluokan radan. Erityisen tyytyväinen olin 3 askelta peruuttaen -tehtävään. Mila ei ole varmaan ikinä tehnyt kerralla niin hienoa peruutusta! Pisteitä 90, voitto ja tuomaripalkinto.

Kavan kanssa saimme paikan Maaningalle järjestävään MH-luonnekuvaukseen. 
Sara lähti mukaan videoimaan Kavan kuvausta ja Kavan kuvauksen jälkeen lähdimme suoraan huristelemaan kohti pohjoista, jossa vietimme melkein koko lomaviikon. 
Kava oli kuvauksessa aivan mahdottoman pätevä, se sai hurjasti kehuja tuomareilta, liikkeenohjaajalta ja muilta talkoilijoilta. Kaiken kaikkiaan tuli oikeastaan aika Kavan näköinen profiili. Mitään kamalia yllätyksiä minulle ei tullut. Tietynlainen rohkeus oli jo tiedossa, mutta ehkä hieman yllätyin siitä, kuinka varmasti ja äkkiä Kava oikeasti lopulta ratkaisi kaikki tilanteet. 

Tervehtimisessä ja käsittelyosioissa Kava vähän tapansa mukaan pyöri, mutta antoi kuitenkin vieraan ihmisen käsitellä sitä. Se ei vaan kamalasti tykkää vieraiden lääppimisestä.
Leikkiminen oli odotettuun tapaan varsin vauhdikas. Kava nappasi lelun vauhdista ja patukkaa oli vaikea heittää liikkeenohjaajalle, kun Kava oli siinä jo valmiiksi kiinni 😂  

1a Kontakti, tervehtiminen - 4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1b Kontakti, yhteistyö - 4 Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta
1c Kontakti, käsittely - 3 Hyväksyy käsittelyn
2a Leikki 1, leikkihalu - 4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
2b Leikki 1, tarttuminen - 5 Tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista
2c Leikki 1, puruote ja taisteluhalu - 3 Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan/Korjailee otetta
Ensimmäisessä takaa-ajossa Kava ei huomannut viehettä, olisi muuten varmasti lähtenyt jo siinä perään. Toisessa takaa-ajossa määränpää oli selvä ja tuomarikin totesi, että ei se paljon kovempaa olisi enää vieheelle voinut juosta kun lehdet niin luisti sen alla.
Aktiviteettiosiossa Kava oli muuten aika rauhallinen, se oli oikeastaan melkein koko ajan aika paikallaan, mitä nyt muutamaan kertaan rapsutteli itseään, mutta piippausta tuli kyllä. Koko ajan ajan oleminen oli minusta aika samanlaista eikä se pahemmin lisääntynyt tai vähentynyt ajan kuluessa. 

3a1 Takaa-ajo 1 - 1 Ei aloita
3a2 Takaa-ajo 2 - 5 Aloittaa heti kovalla vauhdilla juosten saaliin ohi, voi kääntyä saaliille
3b1 Tarttuminen 1 - 1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään
3b2 Tarttuminen 2 - 5 Tarttuu heti saaliiseen, pitää sitä suussaan vähintään 3 sekuntia
4 Aktiviteettitaso - 4 Tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen

Etäleikki oli kyllä aivan mahtava, yhä edelleenkin katson hymyillen Kavan menoa siinä. Ensin se kävi hakemassa leikittäjältä lelun ja toi sen minun jalkoihin. Mutta sitten, kun leikittäjä kutsuikin Kavaa vielä leikkimään, se lähti kamalaa kyytiä hakemaan lelua ja vei sen sitten tälle leikittäjälle. 

5a Etäleikki, kiinnostus - 4 Kiinnostunut avustajasta, yksittäisiä lähtöyrityksiä
5b Etäleikki, uhka/aggressio - 1 Ei osoita uhkauseleitä
5c Etäleikki, uteliaisuus - 2 Saapuu linjalle aktiivisen avustajan luo
5d Etäleikki, leikkihalu - 5 Tarttuu, vetää vastaan, ei irrota
5e Etäleikki, yhteistyö - 4 Kiinnostunut leikkivästä sekä passiivisesta avustajasta
Haalaria jännitin etukäteen kaikkein eniten. Ihan jo sitäkin, että kuinka itse voin seisoa siinä paikallani säikähtämättä 😀 Ajattelin että Kava säntää haalarin räpsähtäessä kauas, mutta palaa kuitenkin pian takaisin katsomaan, että mikä se oli. Haalarin nousessa se kuitenkin pysähtyi ja alkoi haukkua. Sitten se lähti touhottamaan jotain vähän kauemmas ja lopulta minun lähestyessä haalaria se yritti lähteä kiertämäänkin haalaria, mutta palasi kuitenkin takaisin mun viereen ja tuli haistelemaan. 
Räminälaitteella Kava meni välittömästi katsomaan laitetta sen rämähtäessä ja laite myös kiinnosti sitä ohituksissa. Rohkea pieni!

6a Yllätys, pelko - 2 Kyykistyy ja pysähtyy
6b Yllätys, puolustus/aggressio - 1 Ei osoita uhkauseleitä
6c Yllätys, uteliaisuus - 2 Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
6d Yllätys, jäljellejäävä pelko - 2 Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla
6e Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus - 1 Ei osoita kiinnostusta haalariin
7a Ääniherkkyys, pelko - 3 Väistää kääntämättä pois katsettaan
7b Ääniherkkyys, uteliaisuus - 5 Menee räminälaitteen luo ilman apua
7c Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko - 1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita vai väistämistä
7d Ääniherkkyys, jäljellejäävä kiinnostus - 3 Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta väh. kahdella ohituskerralla
Aavetehtävä meni aikalailla sen mukaan mitä olin ajatellutkin. Erittäin päättäväisesti Kava haukkui koko aaveiden lähestymisen ajan minun edessä ja seurasi silmä kovana, mihin suuntaan tilanne kehittyy. Aaveiden pysähtyessä se sinkaisi jo suoraan itse tarkastamaan mitä nämä ihmeelliset valkoiset oliot ovat. 

8a Aaveet, puolustus/aggressio - 2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
8b Aaveet, tarkkaavaisuus - 4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja
8c Aaveet, pelko - 1 On ohjaajan edessä tai sivulla
8d Aaveet, uteliaisuus - 5 Menee katsomaan ilman apua
8e Aaveet, kontaktinotto aaveeseen - 4 Ottaa itse kontaktia avustajaan

Loppuleikit olivat samanlaisia kuin alussakin. Ei siis minkäänlaista testin kuormittavuutta havaittavissa.
Laukauksiin Kava reagoi, mutta ei kuitenkaan pelännyt. Se kykeni palaamaan takaisin leikkiin ja passiivisuuteen laukausten jälkeen. 
Koko testi tuntui olevan Kavalle ennemmin hauska huvipuistoreissu ja se oli koko ajan vähän sellaisella asenteella, että mitähän kivaa ja jännää sieltä seuraavaksi tulee. 

9a Leikki 2, leikkihalu - 4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
9b Leikki 2, tarttuminen - 5 Tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista
10 Ampuminen - 3 Kiinnostuu laukauksista, yleisöstä tms, mutta palaa leikkiin/passiivisuuteen



Testin jälkeen jatkoimme matkaa kohti Rovaniemeä ja Tintin luona olimme iltahämärällä. Lomaviikolle oli suunnitteilla paimennusreissu, pitkiä lenkkejä, päivävaellus Ukko Luostolle ja joulupukin kylässä vierailu. Hirmuisen kiva viikko meillä oli. Torstaina ajelimme takaisin kotiin.

Lomaviikko päätettiin oman seuran rallytokokisoissa. Lauantaina Kava korkkasi kisauransa tuplakisoissa, joista ensimmäisellä radalla ratkottiin KPSH:n seuramestaruus ja jälkimmäisellä australianpaimenkoirien rotumestaruus. 
Kava tuntui olevan radoilla vähän normaalia väsyneempi, varmaan rankka viikko pohjoisessa alkoi jo painaa. Se ei kuitenkaan välttämättä ollut yhtään huonompi juttu, eipähän meno ollut ainakaan liian villiä.
Ensimmäisellä radalla Kava sai hienot 99 pistettä (haisteli kummallisen näköistä pujottelua). Nämä pisteet riittivät toiseen sijaan ja KPSH:n ALOKASLUOKAN MESTARUUTEEN! Ensimmäinen rata myös videolla alla. Jälkimmäistä rataa en valitettavasti videolle saanut.
Jälkimmäisellä radalla tuli kolme -1 pisteen virhettä. En enää tarkkaan muista mistä ne virheet tuli, jotain pieniä kauneusvirheitä ja ainakin yhtä kylttiä Kava nuuhkaisi. Hienot 97 pistettä tältä radalta ja se tarkoitti AUSTRALIANPAIMENKOIRIEN ALOKASLUOKAN ROTUMESTARUUTTA! Eipä olisi paljoa paremmin voinut Kavan kisaura käynnistyä! Mieletön pikkupaimen💗
Sunnuntaina Milan kanssa kisattiin meidän ensimmäinen voittajaluokan kisa. Päivä jota pelkäsin. Ikinä ei tiedä, mitä Mila keksii kun sen kisaamaan ilmoittaa. Ensimmäinen rata näytti paperilla ihan selvitettävältä. Meille suhteellisen helppoja kylttejä lähes kaikki. Mutta ikinä ei silti kuitenkaan saa huokaista helpotuksesta liian aikaisin. 
Radalla Mila oli hieno. Uusin yhden kyltin ja muutama muukin pienempi viba siellä sattui, mutta lopulta pisteitä upeat 93! Ensimmäinen voittajaluokan kisa ja heti jo hyväksytty tulos, tämähän oli jo voiton puolella!
Jälkimmäistä rataa jouduimme jännittämään vielä kauan. Ehdin käydä välissä jo kotonakin eikä vielä hallille palatessammekaan ratapiirros ei ollut nähtävillä. Vihoviimein päästiin jännityksestä. Tämä jälkimmäinen rata ei ollut sitten meidän alkuunkaan. Paljon vaikeita kylttejä meille. Jälkimmäiseltä radalta emme saaneet tulosta. Siellä käytin kaikki uusimiset ja Mila lähti kiertämään kylttejä. 


Milan kisapäivän jälkeen hakemassa Kavan kotoa ja vein Milan lepäämään ja kävimme vielä Annin ja Ruun kanssa juoksuttamassa paimenet. Leikit meni hyvin yksiin ja vaikka molemmat olivat kisaviikonlopusta jo aika väsyneitä, kyllä ne muutaman spurtin jaksoivat vielä ottaa.

Lokakuun viimeisenä päivänä korkkasimme Kavan kanssa vielä tokokisat myöskin oman seuran kisoissa. Kavan paikkis oli alkanut hajoilemaan taas ilmoittautumisen jälkeen, joten kovin suuria toiveita minulla ei sen suhteen ollut. Koronan takia hallissa ei saanut olla muita kuin suorittava koirakko, joka ei välttämättä Kavalle ole ihan ideaalein tilanne. Onneksi halli itsessään oli sille tuttu. 
Paikkikseen pääsimme toisessa ryhmässä. Kava reagoi edellisen ohjaajaan toiseen maahan-käskyyn (toki olin heti ensimmäisenä jossittelemassa, että jos edellinen koira olisi mennyt ensimmäisellä käskyllä maahan, Kavakin olisi mennyt vasta minun käskyllä). Maassa ollessa se piippaili koko ajan. Siitä tuomarin oli pakko rokotta -1,5 pistettä. Paikkiksesta siis 6,5.
Yksilöliikkeiden järjestys oli sekoitettu. Jännäsin etukäteen, kuinka Kava pystyy vielä alun hypyn jälkeen tekemään jotain hallittua. Mutta pikkukoirapa osaa aina yllättää!
Hypystä ja kaukoista 10. Liikkeestä maahanmenoon Kava tarvitsi tuplakäskyn, siitä 5 pistettä. Luoksetulosta 9,5. Seuruu ei ollut ihan parasta Kavaa, siitä 8,5. Kapula haisi Kavan mielestä kertakäyttöhanskoille. Sitä ei voinut ottaa suuhun kuin vasta kolmannella käskyllä. Se vähän harmittaa, kun pito on muuten niin varma liike. Ainakin jatkossa tietää, mitä treenata. Kokonaisvaikutelmasta 9. 
Lopullinen tulos 158 pistettä ja kakkostulos. Ykkönen jäi vain vaivaisesta kahdesta pisteestä kiinni. Toki harmittaa, mutta silti ensimmäisestä kokeesta tällaisen ennalta arvaamattoman sähikäispaimenen kanssa aivan loistava tulos. Saatiin varsin eheä suoritus, tässä nyt vaan saattui muutama huonompi sattuma.

Palkintojen jaossa tuomari harmitteli kovasti pienestä kiinni jäänyttä tulosta. Hän kuitenkin tykkäsi kovasti Kavan työskentelystä ja oli varma, että seuraavalla kerralla se ykkönenkin toivottavasti saadaan.