Vuoden alussa Kava juhli 4-vuotissynttäreitään. Hirmuisen nopeasti aika vaan menee, uskomatonta. Maailman parhain ja höpsöin paimenkoira. Olisi kaikki vaan niin paljon tylsempää ja elämä köyhempää ilman tätä pikkumustuaista.
Rally-treenit jatkuivat voittaja-mestari-ryhmässä. Ollaan päästy siis ahkerasti treenaamaan ylempien luokkien kylttejä. Kavan kanssa on vähän ongelmaa ollut ääntelyn kanssa radalla. Kouluttajalle tästä treeneissä avauduin ja lähdimme etsimään yhdessä syytä ääntelyyn. Ääntely ei kaikkien mielestä vielä tässä vaiheessa olisi varmasti monenkaan mielestä ongelma, mutta selvitellään asiaa ennen kun mulla on koko radan piippaava paimenpommi treenikaverina😅 Teknisesti hirmuisen taitava rally-koira Kava on ja kisat hirveästi houkuttelisivat, mutta en ole vielä ihan varma onko tämä hetki kuitenkaan ihan oikea voittajan starttaukseen...
Tokoon en ottanut ollenkaan ryhmäpaikkaa kevätkaudelle pitkän pohdinnan jälkeen. Omaa tokomotivaatiota on syönyt, ettei päästy viime vuonna siihen kehitykseen mitä olisin halunnut. Ajattelin, että tällainen pieni tauko ja uuden perspektiivin hakeminen voisi tehdä ihan hyvää. Treenaillaan kotona itse ja keskitytään kevät täysillä rally-tokoon.
Muuten arki on pitkälti sujunut jäällä ahkerasti lenkkeillessä ja projektikoirille hierontoja tehdessä. Kava on ollut kovin onnessaan ja meiltä päin lähtee niin hyvin jäitä vähän joka suuntaan. Syksyllä oli niin paljon kaikkia sirpalehommia, että nyt oon alkuvuoden kirinyt ahkerasti hierontoja. 100 tuntia pitäisi koiria hieroa heinäkuuhun mennessä ja vielä vähän matkaa siihen olisi. Onneksi motivaatio on kuitenkin huipussaan ja ihana käydä viikonloppuisin hakemassa aina vähän uusia ideoita ja oppia koulusta. Nyt viikonloppunakin meillä oli todella mielenkiintoinen kouluviikonloppu, kun eläinlääkäri oli kertomassa koirien ortopediasta, kasvuhäiriöistä, luksaatioista ja selkävaivoista ja kivusta.
Kavan juoksut loppuivat juuri sopivasti rally-tokon piirinmestaruuskisoihin. Kisat pidettiin Varkaudessa ja kun pääsimme mukaan myös joukkueeseen olihan meidän aivan pakko lähteä metsästämään viimeistä AVO-tulosta.
Kavan kanssa treeneissä ollaan keskitytty hiomaan nyt avointa luokkaa eikä olla vielä sotkettu ylempien luokkien liikkeitä mukaan. Kotitreeneissä ollaan katseltu niitäkin. Juoksutkin vähän sekoittivat kuvioita, kun silloin tehtiin vain helppoja ja tuttuja juttuja.
Kisapaikalla olimme hyvissä ajoin. Käytin Kavan vielä metsässä juoksemassa ja ehdimme treenailla vähän ulkona. Starttasimme radalle oikein oivalliselta paikalta. Oltaisiinko oltu kuudensia. Ihan ei ensimmäisenä tarvinnut radalle sännätä, mutta ei tarvinnut jännittää kovin kauaa.
Kuva: Samu Parviainen
Kuva: Samu Parviainen
Kava tuntui radalla hiukan tahmealta. Sen kanssa en vielä ihan tiedä kuinka paljon uskallan kierroksia nostaa ennen kisasuoritusta. Helposti homma menee sitten aivan kokonaan yli. Alkurata meni vähän horroksessa ja oikeastaan vasta viimeisellä pyörähdys-kyltillä Kava olikin, että ai se olikin tätä kivaa juttua mitä oltiin tekemässä.
Kuva: Samu Parviainen
Pari -1 virhettä radalle mahtui. Pisteitä lopulta siis 98/100! Tämä takasi meille myös koularia ja lopullisissa tuloksissa saatiin kavuta kakkos-pallille.
Avo-luokan jälkeen lähdimme ajelemaan kohti kotia. Vielä iltapäivällekin jäi jännitettävää, kun meidän joukkueen pari mestariluokan koirakkoa starttasivat radalla. Sieltä kantautuikin aika mahtavia uutisia, kun lopulta meidän joukkue voitti hopeaa ja myös yksilöpiirinmestaruus saatiin meidän joukkueen koirakolle! Joukkuekisa oli hirvittävän tiukka. Kolmen kärjen pisteet 293 (voittaja), 292 (meidän joukkue) ja 292 (3. joukkue, mestariluokan parempi tulos ratkaisi meidän eduksi).
Missään vaiheessa en uskonut, että saataisiin Kavalle koulari näin nopeasti ja helposti ja vielä aika mahtavalla tulosrivillä. Tämän vuoden rally-tokotavoitteet on nyt kyllä todellakin saavutettu. Rally-kärpänen kyllä pääsi puraisemaan ihan tosissaan, kun ajattelin että alokasluokan jälkeen pidetään rallytaukoa ja jatketaan ehkä sitten kun Kava on veteraani vaan kummasti tulee pyöriteltyä olkkarissa silti noita ylempienkin luokkien liikkeitä😀
Noin muuten arkea tänne kuuluu. Koulussa olen käynyt joka toinen viikonloppu Tampereella. Niin paljon uutta oppia ja aina vaan odottaa innolla seuraavaa kouluviikonloppua. Tuntuu kyllä just eikä melkein oikealta paikalta.
Tokoiltu on. Tällä hetkellä on vaan vähän inspiraation puutetta. Tuntuu, ettei oikein olla tuon koiran kanssa päästy eteenpäin tokon saralla. Välillä se väläyttelee suurta lahjakkuuttaan ja välillä taas tuntuu, että jo kentälle pääsy aiheuttaa sellaisen turbomoottorin käynnistymisen, että koko treenit on vaan pelkkää mielentilatreeniä ja luopumista. Sellaistahan se treenaaminen välillä on, vaan nyt kyllä kaipaisi jotain vähän rajoja rikkovaa.
Niin paljon on tapahtunut. Mistähän sitä edes aloittaisi. Yritän tiivistää parin viime kuukauden tapahtumat yhteen postaukseen ilman, että se paisuisi aivan valtaisaksi. Todennäköisesti ei ihan onnistu😃
Elokuun alussa australianpaimenkoirien uudet valiosäännöt astuivat voimaan (kolmella sertillä valioituu ilman käyttötuloksia). Näin ollen Kavasta tuli Suomen muotovalio.
Jatkettiin Kavan kanssa kesätauon jälkeen tokotreenejä ohjatuissa. Pikkukoira on välillä näyttänyt merkkejä siitä, että ne kaksi päässä sinkoilevaa hernettä välillä ehtii kohdatakkin toisensa. Välillä taas on vedetty hommat enemmän vauhti kuin äly edellä, mutta sellaistahan se treenaaminen välillä on.
Elokuun alussa käytiin Kavan kanssa sydämen auskultaatiotutkimuksessa. Sivuääniä ei kuulunut. Olin varannut Kavalle myös sydänultran siitä muutaman viikon päähän, sillä sen suvussa on nyt ollut vähän huonoa tuuria sydänjuttujen kanssa, joten halusin tietysti käydä katsomassa ettei Kavalta mitään löytyisi.
Iisalmessa laitettiin Kavan kesän näyttelykausi pakettiin. Keli oli kovin sateinen. Ei tainnut olla edes ensimmäinen kerta kun Iisalmen näyttelyn aikaan kastutaan. Aussiet arvosteli Irina Poletaeva ja niitä oli ilmoitettu 18. En tiedä johtuiko lopulta säästä vai mistä, mutta lopulta niistä oli jopa viisi poissa ja Kavakin lopulta luokkansa ainoa.
Kava laittoi sateesta huolimatta parastaan, vaikka ei se kamalasti tykännytkään juosta siellä vesilammikkojen keskellä. Luokkavoitto SA'lla. Paras narttu-kehässä oli koiria vain kaksi ja Kava vei lopulta voiton saaden myös toisen CACIBinsa. Nyt täytyy ulkomaanreissuja siis alkaa suunnittelemaan! ROP-kehässä vastassa oli nuorten luokan uros, samalta kasvattajalta kuin Kavakin. Kava oli lopulta ROP.
Kava oli lainassa myös junior handlerissa. Voi miten hienosti pikkupaimen esiintyikään vieraiden käsissä, myös vaihdossa. Jennan kanssa kirkastettiin sijoitus parin vuoden takaisesta ja tällä kertaa he voittivat, ollen lopuksi vielä BIS-JH. Tämä tarkoitti myös paikkaa junior handlerin SM-finaaliin joulukuussa. Minä pyöräytin kehässä vielä yhden aivan ihanan bretonin kehässä ERI1. Ryhmissä kävimme iltapäivällä Kavan kanssa ilman sen kummempaa menestystä, vaan oli kyllä kiva päästä isoon kehään juoksemaan pitkästä aikaa.
Vaikka Kavan näyttelyt laitettiin pakettiin, kävin minä vielä yksi viikonloppu esittämässä yhden espanjanvesikoiran lähiryhmiksessä VSP:ksi.
Kuva: Johanna Tolonen
Kuva: Johanna Tolonen
Sitten palataksemme sydänjuttuihin. Ajelimme Muurameen sydänultraan. Kavan sydän tutkittiin perinpohjaisesti. Ensin lääkäri kuunteli auskultaatiossa, ei kuulunut mitään normaalista poikkeavaa. "Tutkimuksessa Kava on reipas ja hyväkuntoisen oloinen. Limakalvot vaaleanpunaiset ja nivelpulssit tuntuvat molemmin puolin napakoina. Sydämestä EI ole kuultavissa sivuääntä miltään kuuntelualueelta. Keuhkoäänet kunnossa". Sitten koira pöydälle ja ultra laulamaan.
Lääkäri selitti minulle tarkkaan, mitä missäkin on ja miltä sydän näyttää. Eihän siinä jännityksessä minulle lopulta paljoa mitään mieleen jäänyt, mutta sitten tuli "kappas-löydös". "Syvemmällä keuhkorungossa nähtävillä PDA:han sopiva muutos ja turbulenssia keuhkovaltimorungon alueella" Pieni virtaus väärään suuntaan.
PDA on siis synnynnäinen sydänsairaus. Se on synnynnäinen verisuoniyhteys, jonka pitäisi sulkeutua normaalisti syntymän aikaan, mutta Kavalle se ei jostain syystä ole sulkeutunut. "Sydän ei ole tilanteesta kuormittunut ja sivuääntä ei kuulu. Jalostuskäyttöä en suosittele, mutta muutoin normaalia elämää." Matto vedettiin jalkojen alta. Taas. Tällä kertaa vaan aivan lopullisesti.
Näin ollen Kavalle ei pentuja tule. Harmittaa aivan vietävästi, niin paljon tällä koiralla olisi potentiaalia. Niin paljon sellaisia ominaisuuksia, joita minä koirassa arvostan. Se oli jotain aivan muuta, mitä me ultrassa etsimme ja pelkäsimme. Onneksi sitä "muuta" ei nyt löytynyt, mutta sitten sieltä löytyikin tälläinen ylläridiagnoosi, joka olisi periaatteessa pitänyt huomata jo kaikissa kuunteluissa. Kava on spessutapaus. Sivuääntä ei saatu kuulumaan, vaikka lääkäri halusi sitä vielä uudelleen etsimällä etsiä auskultaatiossa.
Nyt seuraillaan Kavan vointia. Ultrakontrolli meillä parin vuoden päähän, jos sitä ennen ei tule muutoksia voinnissa tai sivuääni alakkin kuulua. Toivotaan, että niin ei ole ja saadaan mennä ja harrastaa Kavan kanssa vielä monta monta vuotta. En vaan kestäisi, jos menettäisin senkin nyt. Onneksi Kava ei oireile ja tosiaan sydämessäkään ei lääkäri nähnyt mitään kuormitusmuutoksia.
Oli pakko saada jotain muuta ajateltavaa kaiken tämän epäonnen jälkeen. Samalla mulla on ollut pidempään haaveena päästä Lappiin ruska-aikaan. Aikataulujen yhteensovittaminen on aina haasteensa, joten ihan parhaimpaan ruska-aikaan emme reissuun päässeet. Pääasia, että pääsimme kuitenkin ja vieläpä kovin lyhyellä, viikon, varoitusajalla.
Otimme suunnaksemme Posion Hannan ja Duurin kanssa. Sunnuntaina kävimme vesisateessa huiputtamassa Riisitunturin. Maanantaina ajelimme Luostolle makuupussien ja telttatarvikkeiden kanssa. Luostolla teimme 18 kilometrin vaelluksen ja nukuimme yön teltassa. Tiistai-iltana Luoston retken jälkeen kävimme vielä uudestaan Riisillä kameran kanssa. Keskiviikkona heitimme vielä reissun Oulangan kansallispuistoon kiertoreitin ollessa Pieni karhunkierros.
Säät oli sunnuntaita lukuun ottamatta oikein suosiollisia. Karhunkierroksella porukkaa oli häiritseväksi asti, mutta muuten saimme suhteellisen omissa oloissamme olla. Hannalle kiitokset huippuseurasta, majoituksesta, kyydeistä ja ihan kaikesta muustakin! Oli super kiva reissu ja juuri se, mitä siihen hetkeen tarvittiinkin. Sai vähän nollattua ajatuksia välillä kaikesta muusta. Ja nämä kuvat on jotain ihan uskomatonta. Niistä saa muistella meidän huippuretkeä ja iso kasa vielä odottaa editointiakin.
Yhtenä maanantaina meidän hallilla järkättiin tokomöllit ja totta kai hyödynsin tilanteen ja kävimme katsomassa Kavan kanssa, millä mallilla liikkeet kisavireessä ovatkaan. Paikkiksessa Kava paineistui sitä tuijottavasta koirasta pahasti, kun olimme kävelemässä riviin. Siitä vedettiinkin kierrokset sitten ihan tappiin ja kaikkien turvallisuuden ylläpitämiseksi Kava sai olla paikkiksen hihnassa ja minä seisoin ihan lähellä vaikka toinen koira otettiinkin rivistä pois. Tuomari sanoi, että olisit sinä voinut sen kisanomaisestikkin tehdä, mutta mentiin nyt näin. Hienosti Kava siinä oli, harmi, kun olisin vaan nimenomaan halunnut treenata kokeenomaista paikkista...
Muuten liikkeet olivatkin, noh, vaihtelevia. Epäilin Kavan aloittavan juoksujaan pian. Se haahuili, ei ollut oikein kuulolla, vauhtiliikkeet olivat tapansa mukaan vauhdikkaita. Meidän pravuuri-kaukoihin tarvittiin istumiseen tuplakäsky. Liikkeestä maahanmeno taas oli Kavan tasoon nähden hyvä. Ykköstulos sieltä olisi sentään tullut, vaan eipä se hirveästi lohduttanut. Tiesin, että pystyttäisi niin paljon parempaankin.
Syksy toi myös uudet kuviot opiskeluihin. Aloitin Tampereella koirahieroja-opinnot. Haaveiden eteen täytyy tehdäkin jotain. Eihän se riitä, että vain suunnittelee. Milan kuoleman jälkeen oon huomannut, että koitan koko ajan keksiä jotain, mikä veisi ajatuksia vähän muualle. Oli se sitten opiskelut, näyttelyreissut tai vaellusretki. Vuosi tulee varmasti olemaan todella antoisa ja opettavainen. Ensimmäiset projektikoirat on jo käsitelty ja innolla odotan, mitä kaikkea vielä onkaan tulossa. Kavakin on päässyt jo yhdeksi viikonlopuksi mukaan Tampereelle. Hienosti se käyttäytyikin ja kiltisti paikallaan makasi, kun ensimmäisiä hierontaotteita harjoiteltiin.
Syyskuussa aloitimme rally-treenit Kavan kanssa. Milan ryhmässä. En meinannut ensin jatkaa rallya ollenkaan, mutta kun meille vielä erikseen tarjottiin paikkaa rallyn AVO-VOI-ryhmästä ja Kavan pentusuunnitelmat oli just heitetty vessanpöntöstä alas, sen enempää ajattelematta, otin paikan vastaan. Ensimmäinen treenikerta meni pitkälti itseään keräillessä ja tsempatessa, edellisen kerran oltiin treenattu kyseisessä hallissa Milan kanssa vain pari viikkoa ennen meidän viimeisiä yhteisiä hetkiä. Kava on onneksi niin erilainen treenattava ja sen kanssa saa olla eritavalla hereillä treeneissä kuin Milan, joten se ei ole liikaa Milasta muistuttamassa.
Rally-treeneistä innoittuneena ilmoitin Kavan myös tuplakisoihin ja korkattiin avoin luokka. Kava oli ratavuoroa odotellessa kivasti kuulolla ja hyvillä mielin suunnattiin radalle. Se on kehittänyt rally-tokoon kivan keskittyneemmän vaihteen ja vaikka samaisessa hallissa tokoillaankin (ja siinä mennään satalasissa) niin rallyvaihde oli silti päällä.
Ekalle radalle mahtui kolme -1 pisteen virhettä. Muuten rata puhtaasti läpi eli pisteitä 97/100. Tämä tarkoitti lopulta toista sijaa koko kisassa. Kisa oli samalla myös australianpaimenkoirien rotumestaruuskilpailu. Loppuun asti jännitettiin muiden pisteitä ja lopulta selvisi, että Kava voitti kisan! Se uusi siis viime vuotisen alokasluokan rotumestaruuden tällä kertaa avoimessa luokassa.
Toinen rata ei ollut rataprofiililtaan niin meidän rata kuin ensimmäinen. Minua jännitti kovasti alussa oleva hyppy. Sehän meni uusimiseen, kun Kava lähti hypyltä niin vauhdikkaasti ja kääntyi sitten minua kohti. Automaatiolla sanoin uusivani tehtävän ja heti sen jälkeen aloinkin miettiä, että meniköhän tämä nyt ihan pieleen (ajattelin, että oltiin jo poistuttu suoritusalueelta). Siinä kohtaa ei kuitenkaan enää auttanut enää katua. Tehtiin hyppy uudestaan. Kava kääntyi taas, mutta ei niin pahasti.
Loppurata meni vähän mielessäni masennellessa, olin varma, että oltiin hyllytetty. Tehtiin kuitenkin rata loppun ja yritin ottaa sen treenin kannalta. Loppu radalla ei tapahtunutkaan mitään ihmeellistä. Pisteitä katsoessa hypähdinkin innosta ilmaan: 95!? Kaikki viisi oli hypyltä: -3 uusimisesta ja 2x -1pisteen virhettä. Hirvittävän hieno Kakkis. Uskomattoman hienot ja ehyet radat, vaikka en pitänyt meitä vielä edes valmiina avoimeen luokkaan. Tuomari oli vielä kommenttikenttiin kirjoittanut, että tarkkaa tekemistä ja hyvällä mallilla ollaan näiden perusteella jo ylempiinkin luokkiin.
Koska Lapin ruskaretki ei parhaimpaan ruska-aikaan osunut. Käytiin sentään ruskaretki vähän lähempänä, Tiilikan kansallispuistossa. Kilometrejä muutamaa reittiä yhdistelemällä tuli lopulta 13. Upeat maisemat ja voi mikä ihana väriloisto siellä olikaan!
