torstai 31. tammikuuta 2019

Uuden vuoden kehien korkkaus

Kuvien muokkausta jäi odottelemaan tämäkin postaus jo useammaksi viikoksi...

Lauantaina (5.1) kävimme oman seuran mätsäreissä. Milan ilmoitin vetskuihin ja Kava meni ekaa kertaa aikuisiin, kun se juuri edellisenä päivänä ehti täyttää vuoden. Ensin kehään meni Mila, joka esiintyi ihan super hyvin! Siitä oli niin kivaa taas olla kehässä ja niin mahdottoman itsevarmasti mummeli paineli eteenpäin. Parina meillä oli walesi ja Mila sai punaisen. Pian pääsimmekin nauhakehään. Siellä Miisu oli hienosti toinen. Tuomari vielä sanoi, että se oli kyllä yksi itsevarmimmista koirista, joita hän oli tavannut. Koira, joka näytti olevan itsensä kanssa niin sinut. Mila vain hetkaitti korviaan, kun tuomarin kopeloidessa kehänlaidalla sattui rähinä koirien välillä. Törötti vain katsoa kädessä olevaa namia. Paras mummo❤️
Kavan kanssa jouduimme vielä odottelemaan tovin ennen sen vuoroa. Isoja aikuisia oli 30, Kava viimeisessä parissa jämtin parina. Kakara oli hieman virtainen, mutta kaikesta huolimatta sekin esiintyi ihan hyvin. Penska sai punaisen. Punaisten kehässä koiria olikin kehä aivan täynnä ja pitkäänpitkään jouduimme siellä seisoskelemaan, kun tuomari mietti valintojaan. Kava vaan pysyi mukana, kun koirakoita alkoi ympäriltä tippumaan. Lopulta olimme viiden parhaan joukossa ja pitkän mietinnän jälkeen meidät käteltiin pois. Ihan huikea tsemppi lapsikoiralta siellä isojen koirien joukossa!

Seuraavan viikon sunnuntaina (13.1) korkkasimme tämän vuoden ensimmäiset viralliset kehät Lahdessa ryhmänäyttelyssä. Reissuseuraksi lähtivät myös Sara ja Huima ja Tintti ja Carla. Auto oli tupaten täynnä heti viideltä aamulla, kun matka kohti etelää starttasi. Auspait alkoivat heti yhdeksältä. Kava oli tapansa mukaan kovin energinen kehässä ja erityisesti kilpailuluokka meni aikalailla huutamiseksi. Yksilöissä tuomari halusi mitata Kavan ihan omaa silmäänsä harjaannuttaakseen. Niinhän se olikin sen 48cm eli hyvin rodun mitoissa, vaikka olenkin sen pienuuutta hieman jännittänyt! Kava sai erinomaisen ja oli luokkavoittaja. SA:ta tuomari ei voinut antaa sen niukan turkin takia, ei karva ole vielä ennättänyt täyteen pituuteen vaikka ei se kyllä mielestäni enää mikään kamala naku ole.
"1 v vanha. Erinomaiset mittasuhteet. Päässä oikeat linjat, mutta kuono-osa tulisi olla vahvempi ja silmien alta täyteläisempi. Oikea-asentoiset hieman kookkaat korvat. Erinomainen ylälinja. Ikään sopiva runko, vielä niukka eturinta. Kokoon riittävä raajaluusto. Hyvin kulmautunut takaa, niukemmin kulmautunut edestä. Lyhyt luonnontöpöhäntä. Liikkuu hienolla sivuaskeleella, kapeasti edestä. Niukassa karvapeitteessä tänään. Iloinen vauhdikas esiintyjä." ERI, JUK1
- Nina Janger

Milan kehää sai odotella vielä useamman tunnin, kun tuomari oli vielä myöhässä aikataulusta. Kehään pääsimme vasta lähempänä kahta ja selvästi Milasta huomasi kyllä pitkän näyttelypäivän vaikutuksen. Se kaipaa aina ennen kehää pientä lihasten verryttelyä liikkumalla, mutta valitettavasti kaikki kehät olivat käytössä ja käytävät olivat hirmuisen liukkaat. Mila varoi käytävillä liukastumista ja kehässä sen liikkeet eivät todellakaan olleet normaalit. Milalle tällä kertaa EH, todennäköisesti ihan noiden liikkeiden takia. Kehän jälkeen vielä ennen lähtöä liikuttelin sitä tyhjässä kehässä ja silloin snautseri alkoi liikkumaan normaalisti. Harmi homma, mutta näin tällä kertaa.
"8,5v veteraaninarttu, joka esitetään hyvässä kunnossa. Hyvän mallinen pää ja lähes yhdensuuntaiset pään linjat. Hyvät silmät. Hieman kevyet korvat. Hyvä kaula. Hyvä runko ja eturinta. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä matala kinner. Hyvä karvapeite, raajoissa hieman pehmeämpää. Liikkuu lyhyellä askeleella töpötellen ja takaosa on tänään tehoton liikkeessä. Hyvä häntä." EH, VEK1
- Erika Häkkinen

perjantai 4. tammikuuta 2019

Pikkukoiran eka synttäripäivä

Pienenpieni paimenkoira täyttää tänään kokonaisen vuoden! Kava on kyllä kaikessa ärsyttävyydessään täyttänyt odotukseni. Ihanaa on omistaa tämmöinen ihana, välillä hieman hullu paimen❤️ 
Lahjaksi Kava sai pandan, joka sai heti jo aika rajua kyytiä. Saas nähdä kauanko sillä on vielä sisuspumpulit tallella!

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Vuoden vikat tokot

Vuoden vikan päivän kunniaksi kävimme maanantaina tokoilemassa kaveriporukalla Mekassa.
Huima, Mila, Kava ja Osku
Milan kanssa tehtiin kokeenomaisen alon kaikki liikkeet Saran liikkuroidessa. Mila teki tosi kivasti. Seuraamisessa kerran vei nenä maahan, mutta siitäkin se palasi nopeasti takaisin. Milaksi pätkä oli oikein kiva! Kapulaa ei olla treenattu pitkään aikaan ja silloin Milalla on usein hieman haluttomuutta sen kanssa - niin tälläkin kertaa. Kapula nyt vain treeniin ja katsotaan keksittäisikö sitten vaikka jotkut kokeetkin ihan vain kokeilumielessä. Käytännössähän kaikki liikkeethän se osaa, se vaan sitten riippuu päivästä kuinka se ne tekee😜
Kava-kakkiaisella oli hieman liikaakin virtaa. Keskittymiskyky seikkaili jossain ja Oskun kapulat olis olleet vaan hirmusen kivoja. Tehtiin sen kanssa ihan muutama seuruupätkä ja loppu aika keskityttiinkin vain olemaan paikallaan, mikä pentuselle tuntuu välillä olevan vähän haastavaa häiriöisessä ympäristössä. Hienosti Kava kuitenkin tsemppasi! Pitäisi päästä sen kanssa vain enemmän treenaamaan erilaisiin halleihin ja monien eri koirien kanssa.