sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Sertiä vaille valio?

Eilen oli todella kauan odotettu päivä. Jo varmasti reilu puoli vuotta sitten sovimme Saran kanssa, että huhtikuussa lähdemme Outokumpuun ryhmänäyttelyyn, mikäli sopivat tuomarit sattuvat kohdalle.
Sekä käppänät että puudelit alkoivat vasta kahdentoista aikaan, joten sai kerrankin nukkua hieman pidempään. Sen kunniaksi päätin viimeistellä ja pestä Milan aamulla, kun yleensä olen tehnyt sen jo edellisenä iltana. Kello pirisi tasan kuudelta ja Sara ja Huima tulivat pimpottamaan ovikelloa puoli yhdeksältä. Vartin myöhässä pääsimme lähtemään, mutta onneksi oli varattu reilusti aikaa eikä meidän tarvinnut kiirehtiä.

Saavuimme näyttelypaikalle, mikä oli urheiluhalli. Siis jäähalli, joten kylmä tosiaan oli. Onneksi Sara oli lukenut huolella näyttelykirjeen, joten hameet jäivät odottelemaan lämpimämpiä kelejä.
Ennen Milaa esitin mustan käppänän, joka oli jälleen ainoana rodussaan ROP ja ROP-veteraani. Ryhmäkehät menivät läpijuoksuksi, mutta oli vain ihana päästä taas kehään tämän ihanaisen mummelin kanssa!
Pian tulikin Milan vuoro. Musta-hopeita näyttelyyn oli ilmoitettu 12, mikä oli järkytys minulle, kun muutaman viikon päästä Mikkelissä samalla tuomarilla näyttäisi olevan vain vaivaiset kaksi musta-hopeaa! Koetin olla lannistumatta tästä - vetäisimme kehän jälleen vain hyvänä kokemuksena.

Narttujen avoimessa oli kaksi koiraa. Miismiis esiintyi hurjan kivasti, liikkui reippaasti ja jaksoi kylmästä ilmastakin huolimatta seisoa pitkään paikallaan. Kehässä tosiaan sai seisotella kauan. Kehis nosti punaisen lapun, jes! Myöskin toinen avo-narttu sai erin, mutta rakas pikku Milaisa voitti kilpailuluokan ja sai SA:n. Sen jälkeen tuli vielä yksi valio ja sitten paras narttu-kehä. Kehässä oli kolme koiraa. Muutaman ympyrän jälkeen järjestys oli selvä. Me olimme toisia. Voiton vei upea valio-koira, joka voitti meidät myös viimeksi. Serti siirtyi meille, juuri se, mitä lähdimmekin hakemaan!

"6v narttu, jolla erinomainen ylälinja sekä seistessä että liikeessä. Hyvät pään linjat. Oikea purenta. Hieman ilmavat, jäykät korvat. Kaunis kaula, eturinta ja rintakehä. Hyvin kulmautunut. Hyvä häntä. Lanne-osa saisi olla tiiviimpi. Todella karkea runkoturkki. Tehokkaat joustavat liikeet."
- Marjo Nygård, ERI1, SA, PN2, SERT

Matkaseurue: Huima PN2, vara-SERT ja Mila PN2, SERT
Pikku snautseri on nyt sitten sertiä vaille valio. Jos joku olisi minulle tullut tuollaisen pari vuotta sitten kertomaan, niin olisin kyllä nauranut päin naamaa. Minun pieni ruma ankanpoikanen, josta ei pitänyt tulla minkään sortin näyttelytähteä? Vielä me se viimeinen rusetti jostain napataan! ;)

perjantai 14. huhtikuuta 2017

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Rally-tokoilua

Eilen kisattiin Milan kanssa rally-tokon tuplakisoissa Musti&Mirri areenalla. Ensimmäiseen rataan tutustuminen alkoi yhdeksältä ja aika pian kahdeksan jälkeen olimme jo hallilla. Kävin ilmoittautumassa ja treenailimme Milan kanssa vielä muutamia liikkeitä.

Ensimmäisellä radalla Milalla olisi ollut virtaa vaikka muille jakaa. Treenatessa se kävi jopa ylikierroksilla ja sai vähän rauhoitella, kun neiti lähti edistämään niin kovin helposti. Rataa pääsimme suorittamaan kymmenensinä. Lähtö vaikutti alkuun lupaavalta, mutta heti kun otin ensimmäisen askeleen Mila lähti edistämään tosi paljon. Tästä nyt ei varmaankaan olisi virhettä tullut, mutta otin kuitenkin kyltin uusiksi. Jatkossa olisin ollut pulassa Milan kanssa, jos olisimme vain jatkanut menoa. Muuten radalla oli vain muutama -1 piste. Mila lähti pariin otteeseen haistelemaan kylttejä, ei mikään ihme, kun eihän me olla edes kylttitelineitä treeneissä käytetty. Loppuun pääsimme 89 pisteellä, joten hyväksytty tulos siis.


Toiseen rataan tutustuminen alkoi jo yhdeltätoista. Mila oli selvästi jo hiukkasen väsyneempi. Tällä kertaa alkoivat hajut kiinnostaa hieman enemmän ja nappasimme muutaman virhepisteen haistelusta. Kymppi lähti, kun se ei istunut lopuksi vitoskyltillä, ihan oma moka, en edes oikein tiedä mitä ajattelin, kun en uusinut kylttiä. Tällä kertaa pisteitä kertyi 83, joka tarkoitti meidän kolmatta hyväksyttyä tulosta ja ensimmäistä koulutustunnusta. 

Maailman pähein partasuu! Näin säälittävällä treenillä, kolmannella startilla toisissa kisoissa se nappasi ekan koularin. Ratatreeniä tehty vain kisoissa, kylttitelineitä käytetty vain kisoissa, lisäksi treenattu kerran hallilla ja kotona tehty muutaman esteen sarjoja. 
Toinenkin tavoite tälle vuodelle saavutettu, kisalahjakortti painosti korkkaamaan vielä joku kaunis päivä avoinluokka. Mutta sinne me treenataan ja sillä ei ole kiire. Niin onnellinen olen vain kun näin mahtavan koiran olen käsiini saanut, sillä heilui häntä ja sekin selvästi nautti, paras Mila
Kiitokset vielä Tuulialle ja Maisalle seurasta ja videoinnista!




torstai 6. huhtikuuta 2017

Treenikuulumisia tiivistettynä

Pitkästä aikaa jos sitä vaikka ehtisi rustailla jonkinlaisia kuulumisia tänne bloginkin puolelle. Rankka koulujakso saatiin tänään vihdoin päätökseen ja olen ollut viime aikoina tosi kiireinen, joten blogillekaan ei ole jäänyt niin paljon aikaa kuin olisin halunnut. Sen sijaan Instagramin puolella olen ollut edes hitusen enemmän aktiivisemmin mukana, joten jos kiinnostaa ajankohtaisemmat kuulumiset meidän elämästä niin käyppäs seuraamassa @milanblogi
Milan kanssa olemme treenailleet viime aikoina ahkerasti. Agilityä pääsimme jatkamaan jo reilu kuukausi sitten. Milalle on saatu kivasti sitä kaivattua vauhtia välipalkoilla. Niitä saisikin alkaa jo vähitellen haihduttelemaan pois. Sain myös taas aikaiseksi hommata meidän hallille avaimen seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi, joten jospa ehtisimme käydä vähän itsenäisiäkin treenejä tekemässä.

Neitokainen tuli myös ilmoitettua pariin näyttelyyn. Outokumpuun parin viikon päästä ja toukokuun puolessa välissä Varkauteen. Myös loppuvuoden näyttelykalenteri on täyttymässä hurjaa vauhtia, silloinkin olisi tarkoitus vielä pyörähtää ainakin kolmessa näyttelyssä rotukehässä.
Rallytokokisoihin ilmoittauduin nyt lauantaiksi. Siellä meillä on kaksi starttia eli ensimmmäinen koularikin olisi mahdollinen, mutta ei nyt kuitenkaan mennä asioiden edelle. Tänään varasin hallin ja kävimme tunnin verran tekemässä yksittäisiä ja parin kyltin sarjoja, niitä ongelmakohtia. Kisapäivästä on tarkoitus rustailla jotain tänne bloginkin puolelle, kunhan sen aika koittaa.

Harrastusta siis on riittämiin ja viime aikoina on kyllä kiitettävästi kulunut siihen rahaakin (ilmoittauduinhan minä vielä lisäksi kesälle Suurleirillekkin). Ihanaa, että kesää kohti ollaan menossa ja voi enemmän alkaa ulkonakin treenailemaan!

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Kännykkäkuvia vuoden alusta tähän päivään

Hiihtokamu || Sleep well || Ean ja Riemun kanssa aksalemassa Metkalla

Tietty piti pitää live-streamia, kun ei paikan päälle päässyt || Löllösnautseri<3 || "Heitä se lelu jookos!?!" || Hissunkissun lenkkeilyä sterkkauksen jälkeen

Hiihtoseura lähenteli täydellisyyttä || Partaeläin || Ei varmaan paljoa selittelyjä kaipaa || Yökyläpuudelssoni

Auringonpalvoja part 2 || Onnellinen aksakamu<3 || Jäällä lenkkeily on parasta || Simahti kesken leikin

Kurakeli, not || "Rapsuttaisiks vähän viel sieltä?" || Milan mökkiluukki || Riemunkikkura

Koko koira kuvattu
Lenkkikamu || Mila abauttirallaa pari päivää leikkauksen jälkeen || Karvat ojennukseen || Harrastushaukku

Tukkajutut ei neitiä oikein innosta || Leikkauspäivän iltana vaan nukutti || Akilitisnautseri || Trimming