torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosi 2015 tiivistettynä ja tavoitteet vuodelle 2016

Se aika vuodesta, kun kaikki blogit alkavat kertailla kulunutta vuotta ja miettiä tavoitteita seuraavalle vuodelle. Niin käy myös täällä.



TAMMIKUU
Tammikuun aloitimme 3. päivä olevilla mätsäreillä. Junnuissa sijoituimme toiseksi ja punaisten kehässä olimme myöskin toisia. Agility jatkui ja pääsimme aloittelemaan keinun opetusta matalalla keinulla. Mila kävi siistittävänä.



HELMIKUU
Helmikuu oli varsin hieno agitykuukausi. Koin suuren onnistumisen tunteen, kun Mila viimein meni kuusi keppiä ilman verkkoja. Lisäksi kävimme ystävänpäivänä mätsäreissä, junnuissa sijoituimme kolmanneksi ja punaisten kehässä pysyimme kauan, siellä kuitenkaan sijoittumatta. Ehdottomasti kuukauden (ja varmasti koko vuoden) ikimuistoisimmesta hetkistä koitti kuun lopussa, kun suuntasimme corgien erikoisnäyttelyn junior handleriin. Sieltä kotiin viemisenä oli ruusuketta ja pokaalia, kun päivän päätteeksi meidät käteltiin päivän parhaaksi junior handleriksi!


MAALISKUU
Lomalla sain aivan ihanan hoitokoira/treenikaveri Olivian meille hoitoon. Olivian kanssa kävimme tutustumassa näyttelytreeneihin ja käppäilemässä keskustassa. Itse kävin mätsäreissä talkoilemassa ja osallistuin myös junior handleriin australianpaimenkoiran kanssa, sijoituimme toisiksi. Lisäksi kuukauteen kuului paljon juoksentelua järven jäällä.

HUHTIKUU
Huhtikuussa ei tapahtunut mitään ihmeempiä. Milalla oli juoksut, jonka takia se oli hieman apeana. Treenailimme tokoa ja seuraamista.



 
TOUKOKUU
Jatkoimme taas juoksutauon jälkeen agilityä. Minä pyörähdin kaksissa mätsäreissä, Milankin ollen toisissa mukana tuloksin JH1 ja PUN4. Toukokuussa kävin lisäksi kaksissa näyttelyissä; Varkaus KV'ssä junior handlerissa molempina päivinä ilman sijoitusta sekä Lieksan ryhmänäyttelyssä JH3. Mila ei turkkinsa takia päässyt kumpaankaan mukaan. Toukokuussa Mila vietti myös 5-vuotissynttäreitään.




KESÄKUU
Kesäkuun alussa Mila pääsi karvoistaan, kävimme mätsäreissä (PUN3), treenailimme takapihalla agilityä sekä junior handler-koulutus loppui. Teimme pitkiä metsälenkkejä ja kamera oli paljon mukana. Kesä-heinäkuun vaihteessa oli suuntana Virrat ja Kennelliiton Suurleiri 2015. Se oli ehdottomasti yksi kesän kohokohdista ja varmasti olemme menossa ensi vuonna uudelleen.



 
HEINÄKUU
Heinäkuussa pyörähdimme Milan kanssa kaksissa mätsäreissä. Ilmat eivät oikein suosineet, joten kehistä saimme tyytyä siniseen ilman sijoitusta, JH3 sekä toiseen siniseen ilman sijoitusta ja JH2. Minä käväisin labradorierkkarissa esittämässä yhden aivan ihanan koiran. Kuun lopussa kävimme Milan kanssa Mikkelin näyttelyssä junior handlerissa, mutta sieltä ei tullut sjoitusta.



ELOKUU
Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna vuorossa oli Iisalmi KV ja junior handler. Kisasin piiriestaruudessa Milan kanssa ja olimme kolmansia, normikisassa kisasin huskyllä ja sunnuntaina jälleen Milalla. Kuun aikana kävimme parissa mätsäreissä. Toisista Mila sai punaisen nauhan ja toisissa olimme PUN2 ja JH2. Kävin myös esittämässä Suonenjoen ryhmänäyttelyssä erään käppänän. Saran ja Elmon kanssa kävimme rallytokoilemassa. Kamera pyöri paljon mukana erilaisilla retkillä ja muistikortti täyttyi huimaa vauhtia.



SYYSKUU
Syyskuu oli täällä blogin puolella todella hiljainen kuukausi. Silloin julkaisin tasan yhden postauksen, joten näin jälkikäteen on aika vaikea muistella mitä tapahtui. Me kuitenkin jatkoimme agilityssä kesän tauon jälkeen. Milalla oli taas kova into treenaamaan ja sille oli tullut vauhtia huimasti lisää.





LOKAKUU
Koitti kauan odotettu Juha Kareksen handlerikoulutus. Sara ja Elmo tulivat meidän kanssa viettämään viikonloppua mökille. Rohkaistuimme myös ensimmäistä kertaa osallistumaan agilityn möllikisoihin. Mila ylitti odotukseni, vaikka radat olivatkin kovin hitaita onnistuimme kisaavien radalla hienoon 0-tulokseen sekä olimme minien kolmansia!


MARRASKUU
Marraskuussa rohkaistuimme taas kokeilemaan uutta lajia, rallytokoa. Täällä järjestettiin rallymöllit mätsäreiden yhteydessä. Rallyradan voitimme monesta osallistujasta ja mätsäreissä tuomari tykkäisi karvakasastani kovasti ja olimme punaisten toisia. Junnuissa olin neljäs vieraalla koiralla. Itse käväisin Jyväskylän näyttelyissä junnuissa, kaikenlaisten kommellusten ja koirien vaihtumisen jälkeen emme sijoittuneet. Kuun lopussa kävimme toisissakin mätsäreissä, tällä kertaa junnuissa olimme toisia ja punaisissa emme sijoittuneet.



JOULUKUU
Itsenäisyyspäivä viikonloppuna olimme Helsingissä viettämässä näyttelyviikonloppua. Tällä(kään) kertaa Mila ei ollut mukana, mutta lauantaina kisasin junior handlerissa aivan ihanan huskyn kanssa.
Agility jäi joulutauolle, pääsimme sinne todella hyvin mielin. Oli ihana lopettaa onnistuneisiin treeneihin. Kävimme myös oman seuran mölleissä, siellä sijoituimme hienosti mölliradalla toisiksi. Kisaavien radalla tuli hylkäys, kun Mila hyppäsi hyvyn väärin päin.
 Loppukuusta Mila kaljuuntui ja nyt on toppamanttelit tarpeen.


Vuoden 2015 tavoitteet:
- Junnukisoja Milan kanssa ja myös vierailla koirilla. Paljon uusia rotuja ✓
Olen päässyt vuoden aikana tutustumaan moneen ihanaan koiraan ja saanut nauttia Milankin kanssa kehäilystä useaan otteeseen.

- Mätsäreissä kokemusta monista roduista ja kisailua Milan kanssa ✓
Tämäkin toteutui. Pariin kertaan pääsin kisaamaan mätsäreissä vierailla koirilla sekä kokeilemaan koiria kehän ulkopuolella.

 - Uusien temppujen opettelua ✓
Tänäkin vuonna olemme opetelleet muutamia uusia temppuja ja vahvistelleet vanhoja.

- Terveenä pysyminen ✓
Koko vuoden Mila on ollut todella terve.

- Lenkkeilyä uusissa maastoissa ✓
Tämäkin suoritettu.

 - Agilityn treenausta ✓
Koko vuoden olemme harrastaneet säännöllisesti kesätaukoa lukuunottamatta. Syksyllä olemme kehittyneet todella hyvin.

- Tämä tulee olemaan kova tavoite, mutta tokoliikkeiden treenaus kisakuntoon
Ei onnistuttu. Loppuvuodesta tokoilu jäi kovin taka-alalle ja jatkossa treenailemme sitä vain omaksi iloksi.

- Näyttelytreenausta niin, että Mila oppii menemään muidenkin kanssa ✓
Onnistui! Tästä olen niin ylpeä. Kovasti ollaan tehty työtä tavoitteen saavuttamiseksi, ja nyt voin jatkossa hyvällä mielellä tarjota Milaa muillekkin junnukehiin ilman suurta pelkoa siitä, että suoritus menisi pilalle minun vahtimisen takia. Suurin kiitos tämän toteutumisesta kaikille niille, jotka ovat Milaa kehän reunalla juoksuttaneet!

*-*-*-*-*-*

Tavoitteet vuodelle 2016:
- Agilityssä kisavalmiiksi, mahdollisesti jo alkuvuodesta virallisten kisojen korkkaus
- Rallytokossa olisi huippua päästä kokeilemaan myös kisoissa
- Nautin viimeisestä junior handler-vuodestani. Paljon kisoja niin Milan kanssa kuin myös vierailla koirilla.
- Kehittymistä Milan turkin hoidossa ja siistimisessä. Rullauksen opetteleminen
- Mätsäreitä Milan kanssa
- Yksi rotukehä Milan kanssa.
- Lonkka- ja kyynärkuvat. Sterilointi(?)

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Kinkunsulattelumöllit

Sunnuntaina kävimme Milan kanssa oman seuran agilitymölleissä. Ilmoittauduin mölliradalle, sen uusintaan sekä kisaavien radalle. Pian pääsimme tutustumaan möllirataan. Taisimme startata kolmansina. Rata meni todella kivasti. Milalla oli hyvä vauhti ja minäkin sain tällä kertaa nauttia radasta ilman jännitystä. Radalla oli muutama erityisen hyvä kohta, mm. Mila irtosi putkiin todella kivasti eikä lähtenyt hakemaan vääriä esteitä. Hieno nollarata!
Uusinnassa meni pari sekuntia hitaammin, mutta siitäkin tuli hieno nollarata.
Mölliradan jälkeen oli palkintojenjaon vuoro, me olimme Milan kanssa upeasti toisia.
Kisaavien radalla meitä oli mineissä vain kaksi. Rata meni muuten hyvin, mutta Mila haki yhden hypyn väärin päin ja kiersi sen takakautta. Kepit oli oikein hienot ja keinukin onnistui radalla ilman apuja. Hylkäys sieltä siis tuli, mutta hieno rata muuten.
Pahoittelen nopeaa postausta ilman kuvia. Huomenna tulossa taas vuoden tiivistys ja tavoitteet ensi vuodelle.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Kuulumisia part. 100

Ajattelin tällä kertaa kirjoitella meidän kuulumisia, etteivät meidän kaikki postaukset alkasi tursuta näyttelypäivityksiä. Pitkästä aikaa kirjoittelen meidän arkielämästä, joka on kyllä valitettavasti rajoittunut aikalailla koulunkäyntiin. Siitä sen enempää valittamatta, olisi ehkä ihan hyvä tyytyä osaansa. Välillä kyllä mietin, miksi hain juuri lukioon.
Milan kanssa ollaan jatkettu aksailua. Viime viikon sunnuntaina oli viimeiset treenit ennen joululomaa. Tammikuussa taas jatketaan. Olemme kehittyneet tässä syksyn aikana kyllä aivan huimasti. Ensi vuodelle olisi tarkoitus hommata kisalisenssi. Haaveenani on maaliskuun lopussa oman seuran kisat, mutta katsotaan nyt.
Milalla on kova into aksaamaan ja se suorittaa esteitä jo hyvin oma-aloitteisesti. Siinä toki on sekä hyvät, että huonot puolensa. Kepit sujuvat jo todella mallikkaasti eri kulmista, eikä keinussakaan ole mitään ongelmia. Käytännössä Mila olisi varmasti aivan valmis kisoihin, mutta minä olen sitten se toinen juttu. Heti joulun jälkeen meidän seuralla on möllit, joihin ajattelimme mennä, mikäli mitään ihmeempiä ei nyt ilmaannu esteeksi.



Eilen Mila pääsi käymään siistiytymässä. Pääsin taas ammattitrimmaajan valvovien silmien alle hoitamaan siistimisen itse. 28. päivä Mila pääsee lopullisesti eroon karvoistaan. Tällä kyllä odotetaan nyppimistä kovasti, on meinaan melkoisesti karvaa nurkissa ja pääsen sitten taas katselemaan enemmän koiran näköistä käppänää.
Ensi vuodelle voni sitten suunnitella jonkinlaista näyttelykalenteria. Minulla on haaveena viedä Mila alkuvuodesta ryhmänäyttelyyn. Olen vielä hieman kahden vaiheilla, kumpaanko ryhmikseen se kannattaisi ilmoittaa. Rullailua pitää alkaa harjoitella. On myös parit junnukehät, jotka haluaisin viimeisenä vuotenani kisata ehdottomasti Milalla.




Valkeaa joulua tänne odoteltiin. Näyttää kovasti siltä, ettei se tule tänäkään vuonna toteutumaan. Onneksi tähän on varauduttu ja joulukuvat tuli otettua etukäteen.


lauantai 12. joulukuuta 2015

Messari 2015



Viikko sitten oli ehdottomasti yksi vuoden ikimuistoisimmista viikonlopuista. Perjantaina heti koulun jälkeen suuntasimme äidin kanssa juna-asemalle, sieltä kohti Helsinkiä ja voittajakoiranäyttely.
Perille päästyämme kävimme syömässä ja majoittautumassa hotelliin, joka sijaitsi aivan keskustassa, juna-aseman vieressä. Pasilasta ei enää ollut huoneita saatavilla, vaikka siellä olisi toki ollut paljon näppärämpi yöpyä.

Lauantai aamuna oli aikainen herätys, sillä halusin ehtiä kiertelemään vähän ennen junior handleria. Aamuun kuului paljon kaikenlaista säätöä, siitä nyt en enempää jaksa mainita, sillä muuten kukaan ei jaksa lukea tätä. Joka tapauksessa en kisannutkaan sillä koiralla junior handlerissa, jolla minun alunperin piti. Onneksi Milan ihana kasvattaja auttoi ja löysin lopulta aivan ihanan koiran kehään.
Tuomarina junnuissa oli Marina Scott, entinen junior handleri ja mm. Maailman voittaja vuosimallia 1998.
Junnut oli jaettu pienempiin ryhmiin suuren osallistujamäärän takia. Minun piti ensin olla toiseksi viimeisessä ryhmässä, mutta koiran etsimisen takia huikkasin, että siirtyisimme siihen viimeiseen ryhmään. Tällöin ehdin rauhassa tutustua myös koiraan.

Pian me pääsimmekin ihanan Lystin kanssa kehään. Yksilöarvostelussa tuomari kysyi iän ja pyysi näyttäämään hampaat. Sitten teimme kolmion ja edestakaisin, jonka jälkeen tuomari saneli arvostelun.
Koko ryhmän käytyä tuomari otti handlereita jatkoon. Me emme enää siihen sakkiin kuuluneet, mutta olin kuitenkin todella tyytyväinen. Oli todella ihana päästä kisaamaan juuri Lystin kanssa.
Katsoimme vielä ryhmät ja sitten suuntasimme takaisin hotellille.




Sunnuntaina minulla ei varsinaisesti ollut mitään kehiä. Olin lupautunut auttamaan, mikäli menestystä tulisi, mutta minua ei tarvittu. Aamusta kiertelimme kojuja, suuremmat ostokset jäivät kuitenkin ostamatta, vaikka minulla oli pitkä lista kaikkia juttuja mitä tarvitsisimme. Mukaan tarttui kuitenkin aivan ihana Berran treeniliivi, kun sen sai vain kolmellakympillä. Treeniliivi on ollut haaveissa jo todella kauan ja vaikka tuo ei olekkaan juuri sellainen kuin alunperin suunnittelin, tämän päivän treeneissä se toimi oikein hyvin. Pääsee varmasti kovaan käyttöön.
Saran ja muiden junnujen kanssa pyörin suurimman osan ajasta ja tottakai päivä huipentui junior handlerin SM-finaaliin, jota pääsimme katsomaan melkeinpä eturivistä. Kesken ryhmien jouduimme lähtemään kohti Pasilan rautatieasemaa ja sieltä sitten takaisin kotia.





keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Avajaismätsäreissä

Viimein on koeviikosta selvitty ja jospa aika nyt hetken aikaa riittäisi blogin puolellekkin.
Sunnuntaina kävimme Milan kanssa ACE:n uuden hallin avajaismätsäreissä. Paikka oli todella kiva, sisältä se oli saatu näyttämään jo kovin viihtyisältä lyhtyineen ja penkkeineen. Olin odottanut mätsäriin paljon suurempaa tungosta ja todella yllätyin, kun koko mätsärissä oli vain noin 100 ilmoittautunutta.
Ilmoitin Milan junnuihin ja pieniin aikuisiin. Sen jälkeen leiriydyimme kehien laidalle. Maa oli kehissä epämiellyttävää betonia ym, jossa koiran tassut liusuivat jonkin verran. Kehät olivat todella pienet, vaikka tilaa olisi kyllä ollut.

Junnukehä alkoi lapsi&koira-kehän jälkeen. Meitä oli kehässä viisi. Juoksutimme koiria yhdessä ympäri pari kertaa, jonka jälkeen oli yksilöarvostelu. Siinä meitä pyydettiin tekemään L ja seisotus. Mila oli koko kehän ajan vähän omissa maailmoissaan, loppua kohden meni jo paremmin. Liikkeet menivät todella huonosti, varmaan osittain johtui myös pohjasta.
Tuomari kätteli yhden pois ja sitten vaihdoimme koiria. Minä sain vaihdossa lapinporokoiran. Vaihtokoiran kanssa liikuimme pari kertaa yhdessä ympäri ja pareittain edestakaisin.
Tuomari alkoi sijoittaa ja meidät käteltiin kolmanneksi. Ei ehkä ollut paras päivä ja kehä olisi voinut mennä paaaaljon paremmin, joten olin hieman jopa yllättynyt, että edes sijoille pääsimme.



Pienet aikuiset alkoivat pian toisessa kehässä. Me olimme siellä ihan loppupäässä, numerolla 16. Kehästä meinasi tulla myöhästyminen, mutta onneksi kuulutettiin sen verran monta kertaa, että ehdimme. Parina meillä oli kaksi villakoiraa. Suoritus meni jo hieman paremmin kuin junnukehässä. Milalle tästä punainen nauha.
Punaisten kehässä meihin ei sitten montaa kertaa luotu edes katsetta. Enkä uskonutkaan, että pienten tuomarilla tulee pärjäämään tuolla turkilla, joten jo punainen nauha oli mukava yllätys.



ACE oli järjestänyt myös mahdollisuuden kokeilla agilitya ja doboa. Valitettavasti dobo-kehä oli jo purettu kehien jälkeen, joten emme ehtineet käydä kokeilemassa sitä. Aksaamassa kävimme nopeasti, että Mila jaksaisi vielä illan varsinaiset treenit. Super hienosti se toimi ja saimme kouluttajalta hyviä erilaisia vinkkejä treenaamiseen.



JH3, PUN-