Elokuun ensimmäinen viikonloppu pyörittiin "kotinäyttelyssä" Sorsasalon raviradalla. Torstaina olin auttamassa näyttelyalueen kasauksessa ja illalla kävimme pystyttämässä teltan viikonloppua varten. Mimosa tuli meille illalla kahden koiran am.cockerin ja keeshondin kanssa ja majoittui meillä koko viikonlopun.
Kessu oli kuvan ottoon mennessä valitettavasti jo ehtinyt lähteä. Kavan kanssa niillä oli hurjan hauskaa! |
Mila reagoi todella helposti kuumaan ilmaan, joten halusin pitää sitä teltalla kylmäkallejen läheisyydessä mahdollisimman kauan, jotta esiintyminen olisi parasta mahdollista luokkaa. Sitten en oikein enää tiedä mitä tapahtui. En muuta kun, että olimme teltalla liian kauan. Seurailin livetuloksia kehästä (myöhemmin selvisi, että kehän tabletti oli tökkinyt ja tulokset eivät päivittyneet ajallaan...) ja seuraavalla hetkellä olenkin juoksemassa aivan täysillä koira sylissä kohti kehää toiselta puolelta ravirataa. Eikä muuten ollut kauhean ihastuttava näky, kun huomasin, että kehässä oli juuri käynnissä parhaan nartun valinta. Me myöhästyttiin... Siinä hetkisen itseäni kasailin ja koitin saada pahimmat ärsytykset hetkeksi taka-alalle ja huikkasin kehikselle, että tullaan hakemaan vielä laatuarvostelu. Se onnistui ja kasvattajaryhmän jälkeen pääsimme kehään. Mila oli jo kovin kuumissaan, eikä esiintyminen ollut parasta mahdollista, mutta erinomaisen se olisi saanut. Ketutti aivan vietävästi ja loppupäivä meni pitkälti asiaa harmitellessa. Onneksi mulla oli parhaat kaverit tsemppaamassa ja muistuttamassa, että tästäkin pääsee yli! Ei auttanut kuin unohtaa menneet ja kääntää katseet kohti seuraavaa näyttelypäivää.
"Feminine. Correct format. Good proportions between should ?? Muzzle good shoulders, ribcage. Correct topline. Free mover but narrow behind. Good temperament." ERI -> myöhästyttiin kehästä
- Malo Alcrudo Rafael
Lauantaina Kava sai vaadittavan 7 kuukauden iän täyteen ja se pääsi korkkaamaan pentuluokan. Silakka nappasi kehästä kaikki mahdolliset ruusukkeet, ROP-pentu kera KP'n. Kavan esiintyminen ja söpöily saivat osakseen paljon huomiota kehän laidalla. Pikku penska!
"Normaalisti kehittynyt, hyvät mittasuhteet ja rakenne. Kevyt kuono, korkea otsapenger. Erinomainen ryhti ja ylälinja. Aivan pieni luonnontöpö. Karva on jo kokonaan vaihtunut ja oikeanlaatuista. Erinomaiset raajojen kulmaukset ja litteät käpälät. Kaunis väritys." PEK1, ROP-pentu, KP
- Paula Heikkinen-Lehkonen
Sunnuntaina Mila oli kehässä taas. Tällä kertaa ainoa tavoite oli saada koira kehään ja kaikki muu oli plussaa vain. Tuomarilla oli hurja tahti ja ensimmäiset 12 koiraa hän arvostelu kahteenkymmeneen minuuttiin. Siirryttiin siis hyvissä ajoin kehän laidalle odottelemaan. Veteraaniluokan nartuissa oli kaksi koiraa. Mila sai erinomaisen ja voitti luokkansa ollen samalla myös ROP-veteraani. Ei SA'ta tällä kertaa. Loppupäivä meni sellaisessa hulinassa, että vasta kotona tajusin, ettei Milasta ole mitään kuvia näyttelypaikalta.
"8 years. In type. Good head, correct bite. Could have a better topline. A bit low in front legs. Coat and pigmentation are correct." ERI1, ROP-VET
- Petru Muntean
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.