tiistai 28. joulukuuta 2021

Koiramessut

Messari tuli ja meni. 

Viime hetkillä meidän reissuseura peruuntui ja täytyi keksiä uudet suunnitelmat, jotta omalta osalta reissu onnistuisi. Löydettiin huonekaverit, saatiin vielä paikat junasta ja päästiin lopulta matkaan. Lauantaina mentiin aamujunalla Helsinkiin ja Pasilan asemalta käveltiin Kavan kanssa messuhallille. Aussiet oli sopivasti juuri alkaneet kun leiriydyttiin kehän laidalle.

Kava sai erinomaisen ja oli lopulta kilpailuluokassa neljäs.

"Small female. She could be longer. She is a little bit square. Excellent bones and anqulatons. Excellent chest. Excellent neck Feminine head. Well filled muzzle. Very good ears and eyes. Typical movement." ERI4 - Brigitte Dugue 

Kojuja käytiin vähän kiertelemässä. Mukaan tarttui Kavalle uusi panta. Edelliset on syöneet siltä rintakarvoihin kunnon lovet, toivotaan että tämä uusi säilyttäisi karvat vähän paremmin. Säästyin heräteostoksilta, vaikka olisihan sieltä voinut helposti tyhjentää kaikki kojut. Hotelliseurallamme oli asiaa vielä iltapäivän ryhmäkehiin, joten ryhmien jälkeen käveltiin yhdessä hotellille. 

Iltapalaksi Heseruokaa ja sitten alkoikin jo väsy painaa. Sain illalla vielä vähän käppänäterapiaa. Ihanaa, vaikka kyllähän se vähän vielä riipaisikin💔 Snautseria kovasti koti kaipaisi, mutta tiedän että vielä on liian aikaista. Sekin päivä vielä tulee, kun aika on oikea ja on pennullekkin reilua enkä ole sitä liikaa vertaamassa.

Sunnuntaina oli toinen messaripäivä. Kava oli tuomarin makuun liian pienipäinen ja lyhytkarvainen. Lyhytkarvainen? Eihän se nyt ihan täydessä turkissa ole, mutta ei minusta kuitenkaan mikään naku alkuunsakaan. Kehästä tuomisina erittäin hyvä. Kilpailuluokassa jälleen neljäs. Arvostelu pitäisi jostain kaivella.

Kava kisasi Jennan kanssa vielä junior handlerissa SM-finaalissa. Tämä pari voitti finaalipaikan yhdessä Iisalmessa elokuussa ja nyt Jenna tahtoi kisata Kavan kanssa viimeisen kisansa. Minä vähän jännäsin kuinka pikkupaimen pysyy nahoissaan isolla estraadilla. Kavalla väsyminen näkyy helposti ylitouhottamisena ei niinkään puhtaana väsymisenä. Sille oli ensimmäinen kerta esiintyä tuollaisissa puitteissa, missä on valoja, ihmisiä taputtamassa, suuri areena ja katsomo. Hienosti Jenna handlasi tilanteen vaikka vähän meinasikin Kavalla lähteä homma keulimaan. Loppua kohden Kavankin suoritus vain parani. Tuomari nappasi suoraan finalisteista viisi parasta sijoituksille ja valitettavasti tämä pari ei viiden sakkiin kuulunut.

Vaikka messarimenestys ei nyt suoranaisesti ollutkaan ihan se, mitä hakemaan lähdettiin, oli reissu kuitenkin tosi mukana. Oli niin ihana päästä taas pitkästä aikaa näkemään kaikkia tuttuja, joita ei nyt koronan vuoksi olekaan pariin viime vuoteen livenä nähnytkään. Hotelliseuran kanssa koirien kemiatkin osui yksiin. Kava vähän ihmetteli alkuun, että miten nää koirat näyttää ihan Milalta vaikka ei ole kuitenkaan ja pohjis-pojan kanssa leikit lähti heti yksiin, harmi vaan kun piti menoa rajoittaa jo heti alkuunsa. Ei olis varmaan huonenaapurit kauheasti tykänneet, jos menon olis annettu villiintyä😃

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.