"Very good for breedtype. Feminine expression. Good strength in foreface. Good eyes. Would like smaller ears. Muscular neck. Little wide in frontassembly. Would like more define withers. Good forechest. Well bodied. Good angulations behind. Needs to be shorter coupled. Well textured coat, good colour. Moves freely." EH1, Paul Scanlon
Niin kuin jo viime kerralla kerroinkin, Kava sai silmätippakuurin tulehdukseen. Kuuri ei ollut vielä päättynyt, kun perjantaina (25.5) iltapäivällä Kava alkoi ripuloimaan heti Ealle hoitoon päästyään. Se oli saanut muutamaa päivää aiemmin myös punkkiaineen niskaan ja vähän sai jännittää, että mistä tämä ripulointi tosiaan jouhtui. Ensin ajattelimme stressiksi, mutta kun ripuli jatkui vielä kotiin tultuakin täytyi tämä vaihtoehto sulkea pois. Silmätipoistakaan se tuskin pystyi olemaan. Eikä ruokavaliossa ollut tapahtunut muutoksia, saattoihan penska kuitenkin olla napannut jonkun pöpön jostain muualta. Tai sitten se tosiaan johtui siitä punkkiaineesta? Joka tapauksessa, lopullinen syy ei selvinnyt.Ea oli antanut sille riisiä ja minä jatkoi riisiruokavaliota viikonlopun jälkeen ja heitin vielä maitohappobakteeria tasoittamaan mahaa. Muuten koira oli kuitenkin hyvinvoiva ja joikin hyvin, joten en nähnyt aiheelliseksi käyttää Kavaa eläinlääkärillä. Melkein viikon se ripuli kestikin ja sitten maha onkin pysynyt hyvänä näihin päiviin asti.
Palatakseni siihen silmään, ensimmäisen lääkekuurin jälkeen kaikki näytti hyvältä. Vähän vajaa kaksi viikkoa saatiinkin elää ilman silmämurheita, mutta sitten ykskaks sama oikea silmä alkoi taas rähmiä ja punoittaa. Eläinlääkärille soittoa ja ei muuta kun uutta aikaa varaamaan! Saatiin aika jo seuraavalle aamulle (to 7.6) ja samanlaista tulehdusta siellä oli tälläkin kertaa. Ohjeeksi viikon silmätippakuuri, tällä kertaa kuitenkin molempiin silmiin, kun lääkärille mainitsin, että toinenkin silmä hieman rähmii ja punoittaa. Jos tämä kuuri ei tepsi, niin lääkäri suositteli käydä näyttämässä silmää vielä ihan erikoislääkärillä. Kovasti näyttää siltä, että silmä ei ota parantuakseen vieläkään, mutta katsotaan vielä muutama päivä (=kuuri loppuun) ja lähdetään sitten miettimään seuraavaa siirtoa asian suhteen...
Ylppärijuhlat sujuivat tosi kivasti ja oli ihan mahtavaa, kun viimein niin kauan odotettu päivä koitti! Koirat suhtautuivat suureen vierasmäärään oikein hyvin. Pääasiassa ne saivat olla takapihalla häkissään, mutta iltapäivällä Kava pääsi leikkimään sukulaislasten kanssa Milan lähinnä kerjätessä vierailta rapsutuksia.
Viime viikon aksatreenit olivat oikein onnistuneet ja Kavakin pääsi 5kk synttäreiden kunniaksi kokeilemaan ekaa kertaa putkea. Hirmu reippaasti se sinne putkeen sukelsikin, taisi olla aika hauskaa!
5kk |
Toissapäivänä kävimme Milan kanssa myös käppänäerkkarissa Espoossa, mutta siitä reissusta on tulossa ihan oma päivityksensä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.