lauantai 20. toukokuuta 2017

Viikonloppu Varkaudessa

Viime viikon perjantaina starttasimme auton kohti mökkiviikonloppua ja nappasimme Ean ja Riemun mukaan matkalta. Perjantai-ilta kului rauhallisissa tunnelmissa koiria pellolla juoksuttaen.
Lauantaina ajelimme Varkauden keskuskentälle kaikkien rotujen näyttelyyn. Tykkään kyllä kovasti tästä näyttelypaikasta! Luvassa oli rento päivä, esitin yhden englanninsetterin ERI, AVK1, SA ja PN2. Muuten päivä meni lähinnä vain kierrellessä ja katsellessa kehiä. Ryhmien jälkeen lähdimme takaisin mökille ja alkoi valmistautuminen sunnuntaihin. Oli tarkoitus, että olisin pessyt Milan vasta aamulla, ja pelkkien koristekarvojen pesu olisi riittänyt. Se oli kuitenkin saanut pyöriä koko lauantain ulkona auttaen pihahommissa - ja oli tosiaan sen näköinenkin, joten koko koira pääsi pyykkiin jo lauantai-iltana.

Sunnuntaina Milalla oli vuorossa rotukehä. Minulla ei ollutkaan muita esitettäviä, kun ne olisivat menneet turhan lähelle Milan kehää ja halusin keskittyä siihen kunnolla. Näyttelyluettelon nähdessäni olin jo lähes varma, minkälaisilla tuloksilla kehästä lähtisimme. Avo-luokassa oli kaksi koiraa, molemmat niistä metsästämässä sitä viimeistä sertiään valio-arvoon. Mila oli hieman viikonlopusta jo väsähtänyt ja liikkeistä puuttui draivi.
Meillä oli myöskin harjoitusarvostelija, josta ei tietääkseni oltu ilmoitettu ollenkaan etukäteen. Onneksi Mila ei miehiä pelkää, eikä sitä ollenkaan haitannut vaikka kaksi miestä oli sitä yhtä aikaa kopeloimassa. Tuomarimme oli oikein hyväntuulisen oloinen, joten vaikka tuloksilla ei erityisemmin juhlittu, jäi kehästä hyvä fiilis.

"6 years. Good type. Good size. Nice head. Big stiff ears. Good teeth. Very good topline. Good tail. Good body. Good legs and feet. Very nice coat. Movement front and behind is not good."
Jo Schepers, EH, AVK2

Snautseri pääsi myös toimimaan junior handler-koirana Saran kanssa. Hienolta näytti tämän parivaljakon meno. Arvostelulappuun napsahti eririvi, jolla he sijoittuivat toisiksi. Ryhmien aikoihin lähdimme ajelemaan kohti kotia pysähtyen matkalla vielä syömään. Kiitos Ealle ja Riemulle vielä kivasta mökkiviikonlopusta ja kaikille koirakavereille seurasta, olette huippuja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.