torstai 29. joulukuuta 2016

Kamujen kanssa tokoilemassa




Eilen suunnistimme Milan kanssa melko lyhyellä varoitusajalla Ean luokse yöksi. Meidän oli jo kauan pitänyt Saran kanssa suunnitella ensi vuoden näyttelykalenteria ja loman aikana käydä tokoilemassa, joten tässä oli oikein hyvä sauma toteuttaa molemmat.
Ilta kului nopeasti ja pian huomasimmekin, että ehkä vihdoin olisi aika alkaa nukkua, kun aloimme haukotella vuorotellen.
Aamulla olimme kaikki kovin väsyneitä, emmekä millään olisi jaksaneet nousta. Koirat olivat innokkaita ja tulivat nuolemaan meidät hereille. Aamupäivästä kävimme koirien kanssa reippaalla lenkillä ja hauvelit pääsivät jäälle juoksentelemaan irti.








Lenkin jälkeen saimme aika kiiren vilkkaa kasata kimpsut ja kampsut ja menimme odottelemaan bussia pysäkille. Keskustassa vaihdoimme bussia ja sieltä matkustimme Musti&Mirri-areenalle tokoilemaan omatoimisesti.
Milan kanssa teimme vähän seuruuta, kapulanpitoa, merkin kiertoa ja estehyppyä, sekä paikkamakuun. Rankkaan viikonloppuun nähden se jaksoikin tehdä ihan hyvin. Kaipaamme kuitenkin vielä paljon treeniä halliolosuhteissa. Ei siis auta kuin varailla hallia jatkossakin.
Tosi iso kiitos Ealle majoituksesta ja molemmille tytöille seurasta! Oli taas ihan huippua nähdä, tahtoo jatkossa tällaisia lisää;)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.