torstai 12. helmikuuta 2015

Yllätys kepeissä

"Aktiivinen" bloggaaja ilmoittautuu! Jospa sitä nyt hetkeksi ennättäisi tännekkin kirjoittelemaan.
Joulun jälkeen on tuntunut, että elämässä ei ole mitään muuta kuin koulu. Stressiä palautettavista töistä, kokeista, numeroista, yhteishausta... Koneella en ole ehtinyt istahtaa pariin viikkoon ja Milankin kanssa touhuilut ovat jääneet erittäin vähälle.
 

 
Olemme me kuitenkin agilityssä käyneet. Viime kerralla meillä oli toisen ryhmän ohjaaja, joka asetti oikein kunnolla haastetta. Ohjaaja sanoi, että kokeillaanpa kuutta keppiä _ilman verkkoja_. Ajattelin, että mitähän tästäkin tulee:D Meillä on ollut tähän asti verkot käytössä, vähän niitä on jo poisteltu, mutta ei ole käynyt vielä mielessäkään ottaa kaikkia pois. Mutta mitä tekee Mila?



Löytää heti alussa oikean välin ja pujotteleekin pari ekaa keppiä, sitten pujahtaa väärästä välistä, mutta eikun uudestaan. Loppuvaiheessa se jo pujotteleekin KUUSI KEPPIÄ ILMAN YHDEN YHTÄ VERKKOA!!! Ei välttämättä kuulosta mitenkään erityisen suurelta jutulta, mutta en mitenkään olisi uskonut. Eihän se vauhti vielä päätä huimannut ja välillä jouduin muistuttelemaan pienellä käsiohjauksella. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa.


 
Lauantaina suuntana mätsärit, ihana päästä ajattelemaan välillä muutakin kuin koulujuttuja. Ilmoittauduin 28.2 järjestettävään welsh corgien erikoisnäyttelyyn, junior handleriin. Milan kanssa kisaan siellä suurella todennäköisyydellä. Seuraavaan kertaan on sitten kamalan pitkä aika, kun turkki alkaa olla niin pitkää.
Kameran ulkoitutus on myös arvatenkin jäänyt vähemmällä. Nämä kuvat onvat muutaman viikon takaa.
 

 


5 kommenttia:

  1. Hienoa, Mila, että niin nopeasti oivalsit keppien syvimmän tarkoituksen!
    Onnenpotkuja, ei sotkuja mätsäriin!
    Ja Jennille tsemppiä koulun kanssa! Välillä se on työlästä ja joskus vieläkin työläämpää. Meidän äippä sanoo, että koulu on tärkeää, mutta ei elämän tarkoitus. Kai se tietää, kun se oli opettaja ennen kuin ryhtyi kokopäiväiseksi koirien orjaksi.
    Ja blogia voi päivittää silloin, kun huvittaa. Niin minä ainakin teen.
    Kauniita tyttöjä, siis sinua ihaileva ystäväsi Aatu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Onneksi ei olis enää pitkään kesälomaan. Blogi varmaan tulee olemaan nyt vähän hiljaisempi kevään aikana, mutta jospas sitten saisin asiaan korjausta:)

      Poista
  2. ootkin ilmeisesti menossa kuopion mätsäriin huomenna vai..? :) miäkin tuun meijän kahen pennun kanssa sinne nimittäin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, siellähän me oltiin:) Harmi, kun en tajunnut tulla moikkaamaan.

      Poista
    2. juu, no ens kerralla sitten! en nimittäin itekkään tajunnu tulla moikkaamaan:D

      Poista

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.