maanantai 23. helmikuuta 2015

KUUKAUDEN ERIKOISPOSTAUS nro 2 - Mitä ovat match show't?


Match show eli mätsäri on leikkimielinen koiranäyttely. Mätsäreitä järjestään ympäri Suomea, lähiseudun match show't voit katsoa täältä. Osallistumisen ehtona on, että koira on rokotettu asianmukaisesti ja koira ei ole typistetty (typistyskielto 1.1.2001 jälkeen syntyneillä koirilla). Mätsäreihin saa siis osallistua myös sekarotuisen koiran kanssa.

Mihin mätsäreitä tarvitaan?
Mätsäreistä on suuri hyöty näyttelyissä käyville koirille. Siellä ne voivat harjoitella kehäkäytöstä, vielä melko halvalla. Lisäksi mätsärit ovat hyviä harjoituspaikkoja arkielämän tilanteita varten. Tuomari (/vieras) tulee tutkimaan koiran, näin voi käydä esimerkiksi eläinlääkärissä. Lisäksi koira tottuu olemaan paikassa, jossa on muitakin koiria ja itse voi jutustella toisten ihmisten kanssa ja tavata tuttuja.

Mitä minun täytyisi opettaa koiralle ennen kuin menen kehään?
Mätsäri on harjoitustilanne, muutama juttu olisi kuitenkin huomioitava.
Koiran olisi hyvä antaa käsitellä itseään. Jos koira on arka, voi tuomarille antaa herkkuja, joilla saa tutkimuksesta mukavamman kokemuksen. Erityisesti ensimmäistä kertaa mätsäriin osallistuvan koiran olisi hyvä saada tutustua paikkaan ja tottua koiramäärään, joten kannattaa saapua paikalle ajoissa. Lisäksi olisi hyvä totuttaa kulkemaan hihnassa ja seisomaan joko vapaasti tai aseteltuna, pienet koirat myöskin pyödällä.

Miten voin ilmoittautua?
Yleensä mätsäreissä ilmoittautuminen tapahtuu paikan päällä ennen kehien alkua. Joissain on myös ennakkoilmoittautuminen, joka on usein halvempi. Ilmoittautuminen mainitaan mätsärin mainoksessa.

Mihin luokkaan osallistun?
Useimmissa mätsäreissä luokkia on
- pienet pennut (säkä aikuisena alle 40 cm) & isot pennut (säkä aikuisena yli 40 cm). Ikäraja on usein vuoden.
- pienet aikuiset (säkä alle 40 cm) & isot aikuiset (säkä yli 40 cm). Tämän ikäraja heittelee aika paljon mätsäristä, usein yli 1v-8v
- veteraanit, ikä vaihtelee myöskin mätsäristä, usein 8v->
- sekarotuiset, (tätä luokkaa ei ole kaikissa mätsäreissä) Luokkaan saa osallistua vain sekarotuisen kanssa.
- lisäksi usein järjestetään lapsi&lelukoira, lapsi&koira ja junior handler. Lapsi&lelukoira ja lapsi&koira on alle 10-vuotiaille ja junior handler 10-17-vuotiaille. Joskus junior handler on jaettu vielä kahteen ikäluokkaan 10-13v ja 14-17v.

Mitä täytyy ottaa mukaan mätsäriin?
Nämä kannattaa muistaa ottaa mukaan:
- rokotustodistus
- rahaa ilmoittautumiseen ja mahd. buffettiin
- siistit, säähän sopivat vaatteet
- vettä ja kupin
- jokin rauhoittumispaikka koiralle (esim. häkki)
- harja (jos koira on turkikas)
- näyttelyhihna (jos ei omista nlyhihnaa, kehään voi toki mennä tavallisellakin hihnalla. Flexejäkin olen nähnyt mätsäreissä, mutta suosisin kuitenkin enemmän hihnaa)
- numerolapunpidike, hakaneula/kuminauha kelpaavat myös
- nameja. Kannattaa valita jotain koiran lempi herkkuja, sellaisia mitkä se saa nopeasti syötyä.

Kuinka kehät pyörivät?
Yleensä kehiä on 2-4 ja ne on jaettu esim. pienet pennut ja pienet aikuiset, isot pennut ja isot aikuiset, lapsi&koira ja junior handler sekä vetskut ja seropit.
Kehään mennään pareittain numerojärjestyksessä. Tuomari antaa "paremmalle" koiralle punaisen ja toiselle sinisen, kun kaikki parit ovat menneet, tulee nauhakehät.
Ensin on sinisten nauhakehä, josta tuomari halutessaan poimii neljä tai enemmän jatkoon tai tiputtaa koiria vähitellen. Sinisten nauhakehän jälkeen tulee punaiset kehä, joka toimii samoin. Yleensä nauhakehässä sijoitetaan neljä parasta, joiden voittajat jatkavat Best In Show-kehään.
BIS-kehä järjestetään mätsärin päätteeksi. Siellä kilpailee kaikkien luokkien voittajat (JH:ta ja lapsi&koira-kehiä lukuunottamatta). Tuomarit tekevät päätökset yhdessä.


Nähdään mätsäreissä!

4 kommenttia:

  1. Anonyymi3/03/2015

    Hyvä, hyvä, hyvä ja onnea!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi5/12/2015

    Pian olisi ekojen mätsärien aika ja kesäkuussa ekojen näyttelyiden aika. Mietin tässä, että meneekö näyttelyissä myös samalla tavalla kun mätsäreissä tuo kulku?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttelyissä mennään hieman eri tavalla. Ensinnäkin siinä kisataan samanrotuisia vastaan. Luokat ovat jaettu uroksiin ja narttuihin. Molemmilla sukupuolilla on pentuluokka, juniorluokka, nuortenluokka, avoinluokka, veteraariluokka, käyttöroduilla myös käyttöluokka.
      Kehään mennään tuossa samaisessa järjestyksessä (paitsi käyttöluokka ennen vetskuja), luokittain. Yksilöarvostelussa tuomari antaa koiralle arvosanan. Erinomaisen saaneet koirat jatkavat kilpailuluokkaan (myöskin, jos erinomaisen saaneita on vähemmän kuin 4 erittäin hyvän saaneet jatkavat sinne myös). Kilpailuluokassa tuomari päättää luokan järjestyksen ja jakaa SA't (sertifikaatin arvoinen). Kaikki SA'n saaneet jatkavat paras uros/paras narttu kilpailuun. Sinne tulevat jokaisen luokan SA'n saaneet. Tuomari laittaa koirat järjestykseen ja paras uros ja paras narttu kisaavat lopuksi rodun parhaan-arvosta. ROP pääsee päivän päätteeksi ryhmäkehiin, jossa valitaan jokaisen FCI-ryhmän neljä parasta. Niiden voittajat jatkavat taas Best In Show-kehään, jossa päätetään koko näyttelyn kaunein koira.
      Kannattaa olla hyvissä ajoin paikalla, jolloin voi seurata muutaman luokan ja nähdä sitten kuinka toimia.
      Onnea kehiin!:)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.