perjantai 28. marraskuuta 2014

Otsikoton 17

Koulu on vienyt taas kamalan paljon aikaa ja voimia, joten blogin kirjoittelu on jäänyt vähemmälle huomiolle. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Milan kanssa olisimme touhuilleet yhtään sen vähempää.

Minulla on kirjoitettavana parin kerran aksailusta. Toissa kerralla treenit meidän osaltamme olivat ”löysemmät” oman jalkakivun takia, jonka syytä en tiedä vieläkään. Onneksi radalla ei ollut kamalasti juoksua.
Viime sunnuntaina teimme ihan huippua rataa. Minä tykkäsin siitä tosi paljon. Meillä oli ekaa kertaa koko halli käytössä, joten radalla sai juosta. Ja Mila tykkää pitkistä radoista ja se saa niihin paljon enemmän vauhtia. Rengas on tuottanut meillä viime aikoina hieman hankaluuksia, mutta se osoittautuikin ilmeisesti vain huonoksi ohjaukseksi. Irtoamista vielä vähän kaipaisin, mutta on siinä menty kuitenkin huimasti eteenpäin.

Teimme lopuksi myös kontakteja puomin alastulossa. Olen tehnyt sitä kotona portaissa ja erilaisten laatikkojen päällä muutamia kertoja. En kuitenkaan uskonut, että se menisi silti noin hyvin. Mila jökötti siinä paikallaan niin kauan kuin annoin luvan tulla alas. Ihan upeeta!

Mila pääsee maanantaina karvoistaan, kun se menee nypittäväksi. Sitten tarvitaankin taas toppapukuja ja villapaitoja talvipakkasille. Tosin tämä ”talvi” ei kyllä ihan tunnu talvelta. Loskaa ja rapaa ja kilo hiekkaa sisällä, kun tuo ihana ”magneetti” tuo kaikenlaiset risut ja hiekat masukarvoissa. Täällä sitä lunta odotetaan enemmän kuin kovasti!Huomenna olen menossa mätsäreihin talkoilemaan ja kehäänkin, mikäli töiden lomassa ehdin.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi11/30/2014

    Ootko tulos messareihin ens viikonloppuna? Jos oot nii pääsetkö kuvaa valkoset käppänät kun oon siel junnuikäsen koirani kans eikä oikeen saa keneltäkään kuvia...:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en ole tulossa, olisin kyllä muuten mielelläni tullut kuvaamaan. Onnea teille kuitenkin kehään!:)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.