tiistai 23. heinäkuuta 2013

Match Show 23.7.2013

Tänään mätsärit menivät aikalailla nappiin. Junior handlerissa oli joku 10 osallistujaa. Tuomari päätti sijoitukset suoraan, eli kaikki seisottivat koiriaan ja sitten valitsi sijoitukset (ei siis ottanut jatkoon 4 ja sitten...) Neljäs, kolmas ja toinen oli jo päätetty, kunnes tuomari tuli luokseni ja sanoi, että ensimmäinen. Mitä? Jes, me voitettiin:) Pysti, ruusuke, reppu, karkkipussi, lihatikku, naurlelu lähtivät siitä kehästä mukaan. Aikuisia sitten odoteltiinkin aika kauan, oltiin numero 16. Vastassa oli jämtlanninpystykorva, joka sai sinisen. Koiria oli joku kolme-neljäkymmentä, joten odottelu jatkui. Punaisten kehässä päästiin ekana neljän parhaan joukkoon;) Siinä tultiin yllätyksekseni ykköseksi. BIS-kehä alkoikin heti, jossa oltiin seitsemästä koirasta kuudensia. Huippua! Punaisten ykkönen ei saanut palkinnoksi mitään, josta olin vähän yllättynyt. BIS-kehässä kuitenkin kaikki palkittiin, joten tavallaan se "korvautui" sillä. BISsistä saatiin palkinnoksi pokaali, ruusuke, muistikirja, lihatikku, kuppi, royalia pikku pussi, koirapussukka ja 2 donitsi/mitä munkkeja onkaan.

JH1, PUN1 & BIS6



Pahoittelen laatua, kun rajasin teki näin...


 

 

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.