maanantai 24. syyskuuta 2018

Uutta aluevaltausta

Kavan kanssa kävimme eilen Makkaramaastoissa eli epävirallisissa vinttikoirien maastojuoksukisoissa, jotka olivat avoimet kaikille roduille. Kava starttasi pennuissa, jossa kaikilla muilla koirilla oli osallistumisoikeus myös virallisiin kisoihin. Rata oli lähemmäs puoli kilometriä pitkä, mutta ajattelin säästellä vähän pentua ja teimme vähän lyhyemmän pätkän. Olisihan se jaksanut juosta pidempäänkin, mutta eipä ainakaan väsytetty Kavaa heti alkuunsa ja jätettiin sille intoa myös seuraavaa kertaa varten. Hienosti Kava vieheen perään lähti, vaikkakin myös minun odotukseni olivat sen suhteen aika korkealla.

Juoksun jälkeen syötiin makkarat ja ehdimme käydä katsomassa vielä muutaman koiran juoksun ennen palkintojen jakoa. Kava oli hienosti pennuissa kolmas pistein 89/100! Lapsikoira pääsi riehumaan vielä Huiman kanssa ja sitten lähdimme valmistautumaan Milan rallytoko-treeneihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.