Mites tässä näin kävi?

Pitkään minulle oli selvää, että en pentusuunnitelmia levittelisi muille ennen kuin kaikki olisi ihan täysin varmaa. Melkein loppuun asti ne pysyivätkin salassa ja melko pienen porukan tietoisuudessa.

Viime vuoden keväällä aloitin aktiivisesti etsiä australianpaimenkoirakasvattajia Suomesta. Jo monta vuotta olin suunnitellut pennun ottamista koulun loputtua ja myös rotu on ollut selvä viimeiset viitisen vuotta. Alkukesästä laitoin parille suomalaiselle kasvattajalle viestiä, mutta homma ei edennyt sen pidemmälle. Suomesta ei löytynyt montaakaan kriteereihini mahtuvaa kasvattajaa, ja aloin vähitellen katselemaan kenneleitä myös ulkomailta. Täysin sattumalta etsiydyin erään toisen kasvattajan nettisivuilta Fallcatin sivuille ja ihastuin täysin. Elokuussa laitoin ensimmäisen viestin kasvattajalle.

Pentueen äiti kiinnitti heti huomioni, se oli erittäin kaunis pieni narttu. Kasvattaja vastasi parin viikon kuluttua ja jäin odottelemaan tilanteen ajankohtaistumista. Aika oli todella jännittävää ja päivittäin olin katsomassa olivatko juoksut jo alkaneet. Viimein odotus palkittiin ja pennut laitettiin alulle,  odotus tiivistyi ja monesti keskittymiskykyni seikkaili vain pennuissa. Vielä tässä kohtaa suunnitelmistani tiesi vain Ea, ja hän joutui usein kuuntelemaan epätoivon hetkiäni pentuprosessin suhteen.

Pentujen syntymisajankohta aikaistui juoksujen takia ja se epäilytti minua kovin. Koulun puolesta kiireinen kevät oli taattu ja laskeskelin luovutusajankohdan osuvan juuri pahimpaan lukuhetkeen. Siihen kohtaan ei vain sopinut enää yhtään liikkuvaa osaa, mutta onneksi kasvattajat suostuivat pitämään pentua vielä muutaman viikon ylimääräistä kotonaan.

Neljäs päivä tammikuuta minulla oli erittäin vahva tunne siitä, että jotain tapahtuu nyt. Loppiaisen aikaan huomasin, että pennut olivat syntyneet! 4.1 maailmaan putkahti neljä pientä paimenkoiran alkua: yksi uros ja kolme narttua. Välittömästi tämän huomattuani otin yhteyttä kasvattajaan, jolta sain vastauksen vielä saman illan aikana. Lukiessani viestiä yhä eteenpäin puhkesin kyyneliin: minulle saattaisi olla siellä sopiva pentu!

Kasvattajan kanssa olimme tästä eteenpäin yhteydessä ja jossain vaiheessa hän ehdotti minulle trikki-narttua. Kuvaus tämän pennun kohdalla kuulosti juuri siltä, mitä olinkin etsimässä. Lupaava pentu, joka perusluonteeltaan on melko rauhallinen, mutta innostuu myös hepuloimaan ja kiusaamaan äiti-koiraa ja sisaruksia. Aivan ehdottomasti suostuin tähän mahtavaan mahdollisuuteen ja sitten alkoikin kova jännittäminen ja odotus.

Jo alusta asti minulla oli haaveena käydä hakemassa pentu paikan päältä. Koin, että halusin nähdä ihmiset, joiden luona koirani on kasvanut ja halusin päästä edes pikaisesti tutustumaan maahan, josta pentu tulee. Jälkimmäinen jäi valittavan vähäiseksi. Paikanpäältä hakeminen meinasi kuitenkin kaatua tyystin, kun sopivia lentoja ei oikein tahtonut löytyä. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, etten luovuttavut asian suhteen! Lisäksi sain reissulle mukaan parhaimman matkustuskaverin, kun Milan maailman ihanin trimmaaja suostui lähtemään pennunhakureissulle.

Odottelua riitti ja videoita saadessani toivoin ajan kuluvan niiiin paljon nopeammin. Viimeiset kirjoitukset minulla oli keskiviikkona ja välittömästi niiden jälkeen ryntäsin kotiin, laitoin kamat kasaan ja sitten alkoikin matka kohti Helsinkiä. Olimme Helsingissä vähän ennen kymmentä illalla ja lähdimme kiertämään lentoasemaa ja lopulta päädyimme muutamaksi tunniksi nukkumaan.
Aamulla lento lähti kohti Prahaa yhdellä välilaskulla Riikassa. Riikan aseman juoksimme päästä toiseen kamalalla kiireellä, sillä jo valmiiksi tiukkaa vaihtoaikaa ei auttanut yhtään se, että kone saapui Riikaan myöhässä.
Prahaan saavuimme tunnin myöhässä ja lähdimme heti etsimään kasvattajia. Siellähän he olivatkin, mukanaan pikku pentu ja sen mummo! Mummo-Naomi oli aivan valloittavan ihana, toivottavasti tästä MiniNaomista tulisi yhtä helppo kaveri.

Etsimme rauhallisen paikan papereiden täyttämiselle. Siinä oli hyvin aikaa hoitaa asiat rauhassa ja ehdimme vielä jutella muutakin. Kasvattajat vaikuttivat aivan mahtavilta: todella vastuuntuntoisen oloisia ja oikeasti tekevät tätä puhtaasti rakkaudesta koiriin!
Lopulta oli aika hyvästellä ja suunnata katseet kohti turvatarkastusta. Ilman ongelmia ei siitä selvittykään, kun tulostin oli kotona reistaillut ja heittänyt saman koodin boarding passeista molempien lippuihin ja niinhän minä vain jäin koiran kanssa portin väärälle puolelle... Ei auttanut muuta kuin käydä uudestaan check in pisteessä, josta ystävällinen virkailija tulosti meille uudet liput. Voin kuitenkin myöntää, että hieman tilannetta säikähdin, sillä lippulappusia oli niin mahdottoman paljon, että ihan hyvin sieltä olisi joku lipetti voinut jäädä hankkimatta.
Turvatarkastuksen jälkeen ehdimme odotella lennon alkua ja lopulta sen lähtöaika vielä myöhästyi. Lentokoneessa Kava käyttäytyi todella upeasti! Ei päästänyt koko matkan aikana pihahdustakaan ja pienen alkujärkytyksen jälkeen nukkui rauhallisesti koko matkan.

Helsingissä meillä oli reilusti aikaa ja illalla suuntasimme kohti kotia. Kuopiossa olimme yhdentoista jälkeen. Mila ja Kava pääsivät tutustumaan toisiinsa ja vetipä snautseri ulkona sen kanssa vielä pari spurttiakin! Mainittakoon myös, ettei Mila ikinäkoskaanmilloinkaan edes vahingossa ole leikkinyt minkään pennun kanssa.

Saa nähdä millainen paimen tästä kasvaakaan, erittäin lupaava kaveri minulla kuitenkin käsissäni on!

Meinasin ensin kuvata videota koko reissusta, mutta lopulta pätkien vähäisyyden takia päädyin ennemmin kooste-videoon. Kameraa reissulla ei ollut mukana, joten kaikki pätkät on kuvattu kännykällä ja laatu on sen mukainen.