lauantai 15. heinäkuuta 2017

Tokotoko

Tintti, Unna ja Carla tulivat meille yökyläilemään su-ma välisenä yönä. Sunnuntai-iltana kävimme koirien kanssa pitkällä lenkillä, jossa hurahtikin huomaamatta hieman odotettua pidempään. Kolmen ja puolen tunnin jälkeen palasimme kotiin, täynnä itikan puremia ja matkassamme väsyneitä koiria (kaikki muut siis paitsi Carla, joka heti sisälle päästyään kävi nappaamassa luun järsittäväkseen:D Kuinka sillä pienellä shetlantilaisella jäikään vielä niin paljon virtaa?!) Jokainen itikanpistos oli kuitenkin sen arvoista, sillä meillä oli todella hauskaa ja kameran muistikorttikin täyttyi hurjaa vauhtia. Lenkin aikana tulikin räpsittyä reilu 1000 kuvaa, siinä oli sitten läpikäymistä kerrakseen! Sieltä lenkiltä otoksia onkin edellisessä postauksessa.
Maanantaina meidän oli tarkoitus lähteä jo kymmenen maissa treenaamaan, mutta lähtö viivästyi pari tuntia. Saimme lopulta raahauduttua kentälle ja päivän ohjelmassa oli luvassa vähän tokoilua. Milan kanssa teimme vähän seuruu-juttuja. Ulkona olemme treenanneet aivan luvattoman vähän, joka on lopulta kostautunut hajuhäiriöiden määrässä; joko nenä menee maahan tai sitten Mila alkaa yli yrittämään. Muutama kiva lyhyt pätkä kuitenkin mahtui mukaan.
Pari kapulan pitoa ehdimme myös ottaa. Kapula onkin ollut meillä tauolla jo pidemmän aikaa, minkä kyllä huomasi innottomuudessa ottaa se suuhun. Tätä lisää siis jatkossa ja tehdään kapulasta taas tosi kiva juttu.
Loppuun teimme Tintin kanssa vielä yhteisen paikkiksen. Siinä Milan ongelmana on ollut toisten käskyihin reagoiminen, ja niinhän se teki tälläkin kertaa. Pitäisi vain päästä treenaamaan enemmän kimpassa niin tähänkin saisi varmuutta.
Huomenna onkin luvassa taas pitkästä aikaa vähän kisailua, kun käväisemme päiväreissulla Jyväskylässä agilitykisoissa. Tavoitteena olisi tehdä kaksi onnistunutta rataa, tuloksista viis. Eihän sitä nyt voinut missata, kun saatiin vähän pohjoisemmaksi kääpiösnautsereiden rotumestikset!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.