sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Mätsäripossukat


Eilen Mila sai pitkästä aikaa näyttelyhihnan kaulaan ja autonnokka suuntasi kohti aksahalliamme, jossa järjestettiin avajaismätsäri. Paikalle oli kasaantunut jo todella paljon porukkaa, vaikka olin varautunut olemaan jo hyvissä ajoin paikalla saadaksemme meille jostain hyvän häkkipaikan.

Kävin ilmoittamassa meidät junnuihin ja pieniin aikuisiin ja sitten kävimme kehän puolella muistuttelemassa vielä Milan mieliin, kuinka siinä näyttelyhihnassa nätisti tipsutellaankaan.
Kehät pääsivät alkamaan suhteellisen aikataulussa ja pian junnut kuulutettiin kehään. Meitä oli kaikkiaan kolmetoista. Yksilöarvostelun jälkeen tuomari poimi neljä jatkoon ja me kuuluimme niihin. Sitten menimme muutaman kerran yhdessä ympäri ja pareittain edestakaisin. Neljäs ja kolmas sijoitettiin ja kahden parhaan kesken tuomari pyysi vielä kerran yhdessä edestakaisin. Viimeinen yhdessä edestakaisin meni huonosti, kun Mila löysi maasta jonkun aivan vastustamattoman hajun. Molemmat olimme tuomarin mielestä todella taitavia handlereita, mutta meidän "kohtaloksi" koitui se toinen sija.


Pienet aikuiset pääsivät alkamaan tässä samassa kehässä heti pieneten pentujen arvostelun jälkeen. Me olimme heti alkupäässä, numerolla viisi. Parinamme oli venäjäntoy. Pöydällä tuomari kehui Milan ihanan karkeaa turkkia ja iloista ja innokasta luonnetta. Saimme punaisen nauhan. Punaisten kehässä pääsimme neljän parhaan joukkoon ja lopulta sijoituimme neljänsiksi.

Kehien jälkeen kävimme räpsimässä vielä muutamat kuvat, treenailimme tokojuttuja ja kävimme Ean ja Riemun kanssa lenkillä. Ei ihan tuo hallin valo ole ideaalein valokuvaukseen, joten koittakaa kestää kamalan epätarkka kuvanlaatu.


JH2, PUN4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.