sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Aksakärpänen puraisi

Viime viikon lauantai-aamupäiväksi keksimme kaveriporukalla varata hallin omatoimiaksailuun. Vaikka alkuun tuntui olevan ongelmia vähän joka asiassa ja mietin, että niinköhän me edes päästään lähtemään, kun kaikki kyyditykset ja hallinvarausjärjestelmät eivät olleet ihan meitä varten. Ilman ongelmia selvisimme kuitenkin paikalle ja oli ihan huisin hauskaa. Sain vihdoin viimein niitä kaipailemiani aksakuvia, tosin sekään ei ollut ihan niin helposti sanottu kuin tehty, kun oikeaan kohtaan tarkentaminen oli vähintäänkin haastavaa.

Unna, Huima, Mila, Riemu ja Elmo
Milaisa teki tosi kivalla vireellä ja otin paljon välipalkkauksia, että se vauhti säilyisi. Teimme alkuun rataa ja loppuajasta lähinnä keskityimme keppeihin ja kuvien ottamiseen.


Treeneissäkin olen päässyt pitkästä aikaa nauttimaan Milan vauhdista, kun erityisesti viime treeneistä ei oikein löydy mitään huonoa sanottavaa! Ihan mahtavasti se teki juuri niin kuin käskin. Erityisesti meidän kontaktit kaipaavat vielä vauhtia ja puomi-keinu-erottelu pitäsi saada vahvemmaksi. Kepakot sujui loistavasti ja kaikki se ylimääräinen sähellys tuntui olevan tipotiessään. Jospa se tästä alkukankeuden jälkeen lähtisi sujumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.