torstai 2. kesäkuuta 2016

My Weekend

Täällä taas pitkästä aikaa. Vaikka blogin puolella onkin ollut pidemmän aikaa hiljaisempaa, se ei tarkoita, että me oltaisiin laiskoteltu. Kuvasin myös pari viikkoa sitten ensimmäisen kunnon videon tänne, mutta ehdin sen vasta nyt muokkaamaan. Tässä siis meidän My weekend 20.-22.5 kuvattuna. Silloin olikin paljon ohjelmaa, kun lauantaina kävimme oman seuran agilitykisoissa, sunnuntaina mätsärissä ja Mila juhli 6-vuotissyntymäpäiväänsä. E Aksakisat menivät paremmin kuin odotin ja kylläpä me mätsäreistäkin palkintojen kanssa lähdettiin.n tässä postauksessa sen enempää kerro, sillä kaikki on tuossa videossa. Pidemmittä puheitta videon pariin. Siitä tuli hieman pidempi kuin odotin, mutta koittakaa jaksaa katsoa loppuun!



Mikäli jotakin kiinnostaa aksakisojen ratapiirrokset niin tässä ne ovat KPSHn nettisivuilta kopioituna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.