maanantai 26. tammikuuta 2015

Otsikoton 18



Torstaina Mila kävi siistiytymässä. Trimmaaja oli jo aikaisemmin opettanut minut nyppimään ja siistimään Milan. Siistimisaika oli kuitenkin venähtänyt "vähän", nyt oli sopiva aika.
Olenhan minä jo sitä ennemmin tehnyt, tämä oli enemmän ns. näyttelysiistiminen, vaikka niitä näyttelyitä ei tässä ihan lähiaikoina ole tulossakaan. Katsotaan nyt, voi olla, että Mila vielä ainakin kerran pyörähtää kehässä;)

Kännykkäräpsy siistimisen jälkeen

Eilisessä agilityssä teimme oikein kivaa radanpätkää. Haasteita oli monessa kohtaa, mutta suhteellisen hyvin me kuitenkin selvittiin.
Lopuksi teimme "leikkikeinua". Se on matala keinu, jolla on helpompi aloittaa. Ajattelin, että Mila voi säikähtää kolahdusta.Varman päälle kouluttaja piti keinun toisesta päästä kiinni ja laski sen hitaasti. Nameja vaan suuhun ja pian Mila meni hienosti ihan yksinään . Teimme myös A:n alastuloa ja "loppuasentokin" muistui Milalle vielä hyvin mieleen.


 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.