Keppiongelmia ja hidasta suorittamista

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. En oikein ole edennyt tämän postauksen kanssa, vaikka kisat ovat olleet jo yli kuukausi sitten. Olimme siis 27.8 oman seuran agilitykisoissa, jälki-ilmoittautuneena, edellinen "treeni" edellisissä kisoissa. Otin riskin, olivathan nämä kuitenkin omat kisat ja minulla oli kisalahjakortteja käyttämättä. Ilmosin meidät molemmille normiradoille, turhaahan niitä hypäreitä enää on ykkösluokassa käydä.

Paljon eivät meidän radat kyllä selittelyjä kaipaa. Videolta katsottuna huomaa, kuinka paljon jään himmailemaan vauhdin kanssa. Eihän minulle olekkaan siitä ennen sanottu... Täytyisi vaan muistaa, että kyllä se Mila sieltä tulee. (Ja tosiaan tykkäätte mun kannustuksesta videolla:'D Kaikki keinot vauhdin lisäämiseen sallittu;D) Toinen ongelma oli kepit. Murrr... Silloin, kun kontaktit sujuu, niin kepit reistailee. Onneksi sain kuitenkin hyviä vinkkejä meidän ohjaajalta, kuinka saada kepeille se Milamainen varmuus takaisin.

Radalla tuntui, että Mila oli suurimman osan ajasta vähän hukassa. En ennen radalle menoakaan saanut innostettua Milaa toivomallani tavalla ja se tuntui jotenkin poissaolevalta, joten jo siinä vaiheessa ajattelin, että mitähän tästäkin tulee. Se kun pitää aina saada viriteltyä radalle ja ennen suoritusta innostaa leikkimään ja tekemään temppuja.

Kyllä tässä kuitenkin saa johonkin tyytyväinenkin olla. Ekalla radalla ajattelin meidän ongelmakohdan olevan erityisesti keinun, jolle tultiin suoraan hypyiltä. Varkaudessa Milan vauhti kiihtyi siitä niin huimasti, että se meinasi vetäistä kunnon lentokeinun ja loppurata menikin ihan pipariksi. Nyt sain vauhdin hiljennettyä hyvin, ja keinu olikin tosi nätti. Muutenkin kontaktit menivät kivasti, vain vähän vielä kaipaisin vauhtia lisää. 

Katsotaan milloin seuraavan kerran startataan. Nyt jatketaan treeneissä valvovan silmän alla, keskitytään keppeihin ja omaan ohjaamiseen.

Ealle ihan super paljon kiitoksia seurasta ja ratojen kuvaamisesta!

Kysymyspostaus!

Koska oma pää lyö tällä hetkellä tyhjää postausideoista ja edellisestä kysymyspostauksesta on vierähtänyt jo ihan kiitettävästi aikaa, ehkä nyt olisi uuden aika. Kaikenlaista saa kysyä, mutta pysytään kuitenkin hyvän maun rajoissa. Linkkaa toki myös oma blogisi kysymysten perään! Kyselyaikaa on kuun loppuun (31.10) asti.

Aksaa, mätsäriä, ellällä

On aivan liian pitkä aika edellisestä postauksesta. Kovimmat kiireet koulussa ovat nyt takana, koeviikko tuli tänään osaltani päätökseen ja nyt on pitkästä aikaa hetki aikaa hengähtää. Viime viikkoina meidän arkeemme on kuulunut lähinnä lenkkeilyä ja kuvailua.
Agilityn pääsimme aloittamaan uudessa hallissa pari viikkoa sitten. Voitte uskoa, että olin enemmänkin kuin vähän innoissani tästä. Tällä hetkellä mun motivaatio koirani kanssa touhuamiseen on kyllä ihan huipussaan! Uusi halli vielä erityisesti on lisännyt innostusta. Matkaan ei kulu enää niin paljon aikaa, eikä tarvitse talvella hytistä kylmästä. Valitettavasti tämä uusi halli on kuitenkin sen verran pieni, että se ei täytä kisamittoja, joten mitään kovin pinta-alaltaan suuria ratoja tuolla ei pysty tekemään.

 

Ekat treenit menivät lähes täydellisesti penkin alle. Milaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa koko touhu ja itse olin tästä jotenkin hieman häkeltynyt, enkä sitten siinä suorilla oikein osannut korjata mitään. Mila saattoi vain jäädä keskelle kenttää seisoskelemaan ja siinä se sitten törötti, vaikka minä tein mitä. Sain kuitenkin ohjaajalta ihan huippu vinkkejä, joita saimme jo seuraavissa treeneissä käyttöön. Ihanaa, kun joku tuntee rodun ja ymmärtää sen omapäisyyden.

 

Viime maananatain treeneissä olin ottanut kaikista näistä neuvoista opikseni ja meillä meni jo paljon paremmin. Kyllähän Mila vielä edelleenkin välillä niitä totaalijumeja ottaa, mutta tällä kertaa minä osasin itse varustautua niihin paremmin. Meillä oli tällä kertaa "möllit", jossa siis tehtiin kisanomainen treeni, otettiin ajat ja kaikki vielä palkintojen kera. Niinhän siinä kävi, että me voitimme, vaikka taisi tuo pistelasku olla hieman kummallinen:'D No, joka tapauksessa: paljon hyvää, mutta vielä paljon kehitettävää. Ja siitä jatkamme sitten seuraavilla viikoilla. Erityisen iloinen saan kyllä olla molempien treenien keppeihin.

Olimme Milan kanssa jostain mätsäristä voittaneet ilmaisen terveystarkastuksen eläinlääkäriin. Lahjakortti oli kuun alussa vanhentumassa, joten viikko sitten kävimme sen käyttämässä. Perustarkastus tehtiin ja kaikki tuntui olevan kunnossa. Milan korvat olivat aavistuksen tulehtuneen näköiset, mutta niin ne ovat kyllä aina. Säännöllistä puhdistusta jatkamme ja jos se ei auta niin täytyy sulkea pois allergioiden mahdollisuudet. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että ne saattavat olla ihan kuivatkin. Trimmaajalta saimme rasvaa korviin ja heti rasvauksen jälkeen ne ovat näyttäneet paljon paremmilta.

 

Paljastui tällä käynnillä itselleni myös aikamoinen yllätys. Neiti on valeraskaana. Ei ihan ensimmäisenä ole tämä käynyt mielessä, kun ei tuolla ole ollut minkäänlaisia valeraskauksen oireita. Niin se vain eläinlääkäritäti puristi tissistä maitoa hoitopöydälle. Tämä saattaa hyvinkin vaikuttaa käytökseen agilityssä, ainakin niin toivon.

PARI VIIKKOA sitten käväisimme myös Siilinjärvellä mätsärissä. Ilmoitin meidät junior handleriin ja pieniin aikuisiin. Junnuissa meitä oli vain kolme ja siitä kehästä poistuimme kera punaisen ruusukkeen. Tuomari oli kovin hidas, joten odottelua riitti ennen kuin pääsimme aikuisten kehään.

 

Tässä välissä kävin pyöräyttämässä aivan ihanan australianpaimenkoiratyttösen isojen aikuisten punaisten kehässä. Sieltä ei kuitenkaan mitään menestystä irronnut. Viimein pääsimme Milan kanssa parikehään pitkäkarvaisen mäyräkoiran pariksi. Iloisella esiintymisellä irtosi punainen nauha. Punaisten kehässä oli muistaakseni parikymmentä koiraa, joissa kyykimme aivan loppumetreille asti. Viimeisenä ennen sijoituksia tuomarin oli pakko tiputtaa meidät pois. Mätsärikuvat (C) Johanna Tolonen.

JH1, PUN"5"

Realize how much I need you

 

Kuinka niin pieni koira voi ollakaan niin tärkeä♥

Ristiina RN

Reilu kaksi viikkoa sitten käväisimme Ristiinan ryhmänäyttelyssä. Käppänät arvosteli Harto Stockmari, josta olin kuullut hyvinkin vaihtelevaa palautetta. Päätin kuitenkin ilmoittaa sinne Milan. Kun junnut sattuivat olemaan myös samassa näyttelyssä, saimme "kaksi kärpästä samalla iskulla".
Jo kauan olin tuskaillut Milan turkin kanssa. Minulla on ollut siinä nyt rullaus menossa, jota olenkin saanut kesällä hyvin tehtyä, mutta silti turkki näytti erityisesti kyljistä liian pitkältä. Karva ei sitten millään ollut tarpeeksi kypsä nyppimiseen. Näyttelytrimmissä Milalta vedettiin melkein kaikki alas, joten vähän pelotti, tuleeko noottia liian lyhyestä turkista.
Musta-hopeita käppänöitä oli viisi ja meitä oli avoimissa nartuissa kaksi koiraa. Monet koirat oli kätelty hoolla pihalle, joten vähän pelotti. Mila meni ihan kivasti ja sininen lappu nousi - siis erittäin hyvä. Toinen avo-narttu sai hoon, joten tämä tarkoitti sitä, että voitimme luokan.

"Oikea sukupuolileima ja mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Hyvä purenta, kaula ja etuosa. Tilava runko. Vähän pitkä lanne-osa. Vähän matala hännänkiinnitys (siis anteeksi mitä:'D). Oikein kulmautunut taka-osa. Köyristää vähän lanne-osaa. Pehmeä parta ja jalkakarvat. Liikkuu hyvin sivulta." EH, AVK1

Junnut olivat varmaan puoli tuntia myöhässä. Nuorempien aikana harjailin vielä Milan kuntoon ja pian me pääsimmekin kehän puolelle. En muuten muistakkaan, milloin viimeksi meidän suoritus olisi mennyt niin huonosti. Mila ei ottanut minuun oikein minkäänlaista kontaktia, kun Sara oli syöttänyt sitä ennen kehää. Kehässä se vain etsiskeli Saraa. Ei se ole koskaan tehnyt noin! Olenhan minä aina tiennyt koirani olevan ahne, mutta ei sen ihan näin pitkälle pitäisi mennä. Jatkossa siis, ei namitusta ennen kehiä. Kehästä poistuimme sinisen ruusukkeen kanssa ja siitäpä sitten pitsan jälkeen kohti mökkimaisemia.

EH, AVK1, JH2