tiistai 24. syyskuuta 2019

Elokuun tapahtumat

Elokuun ekana viikonloppuna oli kotinäyttelyn aika. Mimosa tuli la-su väliseksi yöksi meille parin spanjelin kanssa. Mila oli ainoastaan rotukehässä sunnuntaina, Kava nakuili, mutta sai silti toimia molempina päivinä junior handlerissa kisakoirana. Molempina päivinä se kisasi ihan uusien vieraiden tyttöjen kanssa käyttäytyen oikein hienosti! Lauantaina vanhemmissa tuli toinen sija, sunnuntaina tehtiin muuten vain hieno suoritus.
Mila sai erinomaisen ja oli ROP-veteraani. Tuomarilta tuli pöydällä vielä erikseen kehuja liioittelemattomista jalkakarvoista. Ryhmäkehässä kävimme vielä läpijuoksemassa.

"Steardy 9 years old bitch. She has sufficient femininity. Good body. Normal angulated from the rear. Typical in head. Good bite. Not full dentition. Good eye and pigmentation. Good silver markings, compact fat. Easy moving. Good extension and typical topline. Very well presented." ERI1, ROP-vet
- Rony Doedijns, Alankomaat

Elokuun alussa Kava kävi ekaa kertaa hierojalla erkkariviikonloppua varten. Se käyttäytyi käsittelyssä kuin mikäkin konkari, vaikka etuokäteen olinkin jännittänyt, kuinka minun sähköjänispaimenkoira pysyy tunnin paikoillaan. Hieronta oli tarpeen: vauhtikoiran jumeja, tiukkuutta niskassa ja takaosassa. Kaikki saatiin kuitenkin helposti auki ja seuraavan kerran käsittely suositeltiin loppu vuoteen. 
Elokuun toisena viikonloppuna oli australianpaimenkoirien erkkarin vuoro Tammelassa. Sinne oli ilmoittautunut hurjat 131 aussieta. Tuomarina toimi Paula McDermid USA:sta. Perjantai-iltana menimme mökille lyhentääksemme hieman matkustusaikaa, sillä tarkoitus oli heittää päiväseltään reissu Tammelaan. Lauantai aamuna lähtö oli jo kukon laulun aikaan, perillä oltiin AVO-uroksien juuri alkaessa, joten oli vielä hyvin aikaa katsella ennen kehään valmistautumista. Onneksi oli teltta mukana, niin siellä sai ottaa vielä päiväunet ennen meidän koitosta😂 Nuorten luokassa oli viisi koiraa ja tuomarin arvostellessa kaikki perusteellisesti odottelua riitti. Kava sai erinomaisen. Ei väistänyt tuomaria ja liikkui ilman sen suurempia pomppuja. 
(C) Matti Nenonen
(C) Matti Nenonen
Kilpailuluokassa oli suuni loksahtaa auki, kun nakuliini nostettiin kärkeen ja tässä järjestyksessä juostiin vielä kierros ympäri. Kava voitti luokkansa. SA'ta ei jaettu tällä kertaa todennäköisesti juuri massattomuuden takia, jota turkin tippuminen vielä korostaa. 
(C) Anette Sailio
"Correct bite and teeth. Correct profile. Correct rear movement, side movement balanced, front movement out at elbows. Topline higher in withers than rear. Attractive head and expression. Needs more substance overall." ERI1
- Paula McDermid, USA

Kehän jälkeen Kava pääsi Roccan kanssa uimaan läheiseen lampeen. Katsoimme vielä ROPpikehän ja sitten starttasimme kotimatkan. Yömyöhällä olimme takaisin mökillä.
(C) Anette Sailio
(C) Anette Sailio
17.8 Kuopiossa kisattiin rallytokon SM-kilpailut. Pääsimme Milan kanssa mukaan joukkueeseen. Tavoitteena oli saada se viimeinen tulos avoimesta. Meidän startti oli vasta myöhemmin päivällä, joten ehti hyvin kannustaa juokkuekavereita ja valmistautua suoritukseen. Avoimen luokan arvosteli Minna Hillebrand, jonka radalla ollaan käyty kerran aikaisemminkin. Hänen radoillaan ei mitään saa ilmaiseksi, joten osasin jo varautua kaikkeen, vaikka luottavainen mieli meidän tekemiseen olikin.
Jo heti radalle Milaa lämmitellessä se tuntui jotenkin tosi oudolta. Aivan kuin se olisi jossain ihan omissa maailmoissaan. Maailman paras rally ei tuntunutkaan olevan Milalle sinä päivänä maailman parasta. Hyviäkin pätkiä meidän radalta löytyi, vaikka siinä ratasuoritusta tehdessäni minusta tuntui, että kaikki menee ihan päin mäntyä. Radalle mahtui 2 ylimääräistä istumista, telineen kiertoja, houkutuksessa olevan ihmisen moikkaamista, uusimisia ja pienempiä kontrollivirheitä snautserin seikkaillessa jotain ihan omaa. Lopputuloksella 50 päästiin maaliin. Ei siis hyväksyttyä tulosta meille. Noh, ei aina voi voittaa ja nyt nokka kohti vain uusia pettymyksiä.
Seuraavana viikonloppuna, 24.8, Mila lähti Saran kanssa Lahteen nuorten rally tokon SM-kilpailuihin. Oikein urakalla nyt SM-kisoja sille😜 Tuomarina toimi Hannele Pirttimaa, joka oli suunnitellut radan, jossa oli Milalle monta vaikeaa kylttiä. Kotona jännäsin tuloksia ja pian sainkin viestin, että hyväksytty rata, pisteitä 85/100! Vanhempien sarjassa nämä pisteet toivat toisen sijan. Sara ja Mila siis SM2!!
Taidan jatkaa syyskuun omassa postauksessaan, tästä tulee muuten huolestuttavan pitkä😃