torstai 30. syyskuuta 2021

Menneiden tapahtumien pikakelaus

Niin paljon on tapahtunut. Mistähän sitä edes aloittaisi. Yritän tiivistää parin viime kuukauden tapahtumat yhteen postaukseen ilman, että se paisuisi aivan valtaisaksi. Todennäköisesti ei ihan onnistu😃

Elokuun alussa australianpaimenkoirien uudet valiosäännöt astuivat voimaan (kolmella sertillä valioituu ilman käyttötuloksia). Näin ollen Kavasta tuli Suomen muotovalio.

Jatkettiin Kavan kanssa kesätauon jälkeen tokotreenejä ohjatuissa. Pikkukoira on välillä näyttänyt merkkejä siitä, että ne kaksi päässä sinkoilevaa hernettä välillä ehtii kohdatakkin toisensa. Välillä taas on vedetty hommat enemmän vauhti kuin äly edellä, mutta sellaistahan se treenaaminen välillä on. 

Elokuun alussa käytiin Kavan kanssa sydämen auskultaatiotutkimuksessa. Sivuääniä ei kuulunut. Olin varannut Kavalle myös sydänultran siitä muutaman viikon päähän, sillä sen suvussa on nyt ollut vähän huonoa tuuria sydänjuttujen kanssa, joten halusin tietysti käydä katsomassa ettei Kavalta mitään löytyisi.

Iisalmessa laitettiin Kavan kesän näyttelykausi pakettiin. Keli oli kovin sateinen. Ei tainnut olla edes ensimmäinen kerta kun Iisalmen näyttelyn aikaan kastutaan. Aussiet arvosteli Irina Poletaeva ja niitä oli ilmoitettu 18. En tiedä johtuiko lopulta säästä vai mistä, mutta lopulta niistä oli jopa viisi poissa ja Kavakin lopulta luokkansa ainoa.

Kava laittoi sateesta huolimatta parastaan, vaikka ei se kamalasti tykännytkään juosta siellä vesilammikkojen keskellä. Luokkavoitto SA'lla. Paras narttu-kehässä oli koiria vain kaksi ja Kava vei lopulta voiton saaden myös toisen CACIBinsa. Nyt täytyy ulkomaanreissuja siis alkaa suunnittelemaan! ROP-kehässä vastassa oli nuorten luokan uros, samalta kasvattajalta kuin Kavakin. Kava oli lopulta ROP.

Kava oli lainassa myös junior handlerissa. Voi miten hienosti pikkupaimen esiintyikään vieraiden käsissä, myös vaihdossa. Jennan kanssa kirkastettiin sijoitus parin vuoden takaisesta ja tällä kertaa he voittivat, ollen lopuksi vielä BIS-JH. Tämä tarkoitti myös paikkaa junior handlerin SM-finaaliin joulukuussa. Minä pyöräytin kehässä vielä yhden aivan ihanan bretonin kehässä ERI1. Ryhmissä kävimme iltapäivällä Kavan kanssa ilman sen kummempaa menestystä, vaan oli kyllä kiva päästä isoon kehään juoksemaan pitkästä aikaa. 

Vaikka Kavan näyttelyt laitettiin pakettiin, kävin minä vielä yksi viikonloppu esittämässä yhden espanjanvesikoiran lähiryhmiksessä VSP:ksi.

Kuva: Johanna Tolonen
Kuva: Johanna Tolonen

Sitten palataksemme sydänjuttuihin. Ajelimme Muurameen sydänultraan. Kavan sydän tutkittiin perinpohjaisesti. Ensin lääkäri kuunteli auskultaatiossa, ei kuulunut mitään normaalista poikkeavaa. "Tutkimuksessa Kava on reipas ja hyväkuntoisen oloinen. Limakalvot vaaleanpunaiset ja nivelpulssit tuntuvat molemmin puolin napakoina. Sydämestä EI ole kuultavissa sivuääntä miltään kuuntelualueelta. Keuhkoäänet kunnossa". Sitten koira pöydälle ja ultra laulamaan. 

Lääkäri selitti minulle tarkkaan, mitä missäkin on ja miltä sydän näyttää. Eihän siinä jännityksessä minulle lopulta paljoa mitään mieleen jäänyt, mutta sitten tuli "kappas-löydös". "Syvemmällä keuhkorungossa nähtävillä PDA:han sopiva muutos ja turbulenssia keuhkovaltimorungon alueella" Pieni virtaus väärään suuntaan. 

PDA on siis synnynnäinen sydänsairaus. Se on synnynnäinen verisuoniyhteys, jonka pitäisi sulkeutua normaalisti syntymän aikaan, mutta Kavalle se ei jostain syystä ole sulkeutunut. "Sydän ei ole tilanteesta kuormittunut ja sivuääntä ei kuulu. Jalostuskäyttöä en suosittele, mutta muutoin normaalia elämää." Matto vedettiin jalkojen alta. Taas. Tällä kertaa vaan aivan lopullisesti.

Näin ollen Kavalle ei pentuja tule. Harmittaa aivan vietävästi, niin paljon tällä koiralla olisi potentiaalia. Niin paljon sellaisia ominaisuuksia, joita minä koirassa arvostan. Se oli jotain aivan muuta, mitä me ultrassa etsimme ja pelkäsimme. Onneksi sitä "muuta" ei nyt löytynyt, mutta sitten sieltä löytyikin tälläinen ylläridiagnoosi, joka olisi periaatteessa pitänyt huomata jo kaikissa kuunteluissa. Kava on spessutapaus. Sivuääntä ei saatu kuulumaan, vaikka lääkäri halusi sitä vielä uudelleen etsimällä etsiä auskultaatiossa. 

Nyt seuraillaan Kavan vointia. Ultrakontrolli meillä parin vuoden päähän, jos sitä ennen ei tule muutoksia voinnissa tai sivuääni alakkin kuulua. Toivotaan, että niin ei ole ja saadaan mennä ja harrastaa Kavan kanssa vielä monta monta vuotta. En vaan kestäisi, jos menettäisin senkin nyt. Onneksi Kava ei oireile ja tosiaan sydämessäkään ei lääkäri nähnyt mitään kuormitusmuutoksia.

Oli pakko saada jotain muuta ajateltavaa kaiken tämän epäonnen jälkeen. Samalla mulla on ollut pidempään haaveena päästä Lappiin ruska-aikaan. Aikataulujen yhteensovittaminen on aina haasteensa, joten ihan parhaimpaan ruska-aikaan emme reissuun päässeet. Pääasia, että pääsimme kuitenkin ja vieläpä kovin lyhyellä, viikon, varoitusajalla.

Otimme suunnaksemme Posion Hannan ja Duurin kanssa. Sunnuntaina kävimme vesisateessa huiputtamassa Riisitunturin. Maanantaina ajelimme Luostolle makuupussien ja telttatarvikkeiden kanssa. Luostolla teimme 18 kilometrin vaelluksen ja nukuimme yön teltassa. Tiistai-iltana Luoston retken jälkeen kävimme vielä uudestaan Riisillä kameran kanssa. Keskiviikkona heitimme vielä reissun Oulangan kansallispuistoon kiertoreitin ollessa Pieni karhunkierros. 

Säät oli sunnuntaita lukuun ottamatta oikein suosiollisia. Karhunkierroksella porukkaa oli häiritseväksi asti, mutta muuten saimme suhteellisen omissa oloissamme olla. Hannalle kiitokset huippuseurasta, majoituksesta, kyydeistä ja ihan kaikesta muustakin! Oli super kiva reissu ja juuri se, mitä siihen hetkeen tarvittiinkin. Sai vähän nollattua ajatuksia välillä kaikesta muusta. Ja nämä kuvat on jotain ihan uskomatonta. Niistä saa muistella meidän huippuretkeä ja iso kasa vielä odottaa editointiakin.

Yhtenä maanantaina meidän hallilla järkättiin tokomöllit ja totta kai hyödynsin tilanteen ja kävimme katsomassa Kavan kanssa, millä mallilla liikkeet kisavireessä ovatkaan. Paikkiksessa Kava paineistui sitä tuijottavasta koirasta pahasti, kun olimme kävelemässä riviin. Siitä vedettiinkin kierrokset sitten ihan tappiin ja kaikkien turvallisuuden ylläpitämiseksi Kava sai olla paikkiksen hihnassa ja minä seisoin ihan lähellä vaikka toinen koira otettiinkin rivistä pois. Tuomari sanoi, että olisit sinä voinut sen kisanomaisestikkin tehdä, mutta mentiin nyt näin. Hienosti Kava siinä oli, harmi, kun olisin vaan nimenomaan halunnut treenata kokeenomaista paikkista... 

Muuten liikkeet olivatkin, noh, vaihtelevia. Epäilin Kavan aloittavan juoksujaan pian. Se haahuili, ei ollut oikein kuulolla, vauhtiliikkeet olivat tapansa mukaan vauhdikkaita. Meidän pravuuri-kaukoihin tarvittiin istumiseen tuplakäsky. Liikkeestä maahanmeno taas oli Kavan tasoon nähden hyvä. Ykköstulos sieltä olisi sentään tullut, vaan eipä se hirveästi lohduttanut. Tiesin, että pystyttäisi niin paljon parempaankin.

Syksy toi myös uudet kuviot opiskeluihin. Aloitin Tampereella koirahieroja-opinnot. Haaveiden eteen täytyy tehdäkin jotain. Eihän se riitä, että vain suunnittelee. Milan kuoleman jälkeen oon huomannut, että koitan koko ajan keksiä jotain, mikä veisi ajatuksia vähän muualle. Oli se sitten opiskelut, näyttelyreissut tai vaellusretki. Vuosi tulee varmasti olemaan todella antoisa ja opettavainen. Ensimmäiset projektikoirat on jo käsitelty ja innolla odotan, mitä kaikkea vielä onkaan tulossa. Kavakin on päässyt jo yhdeksi viikonlopuksi mukaan Tampereelle. Hienosti se käyttäytyikin ja kiltisti paikallaan makasi, kun ensimmäisiä hierontaotteita harjoiteltiin.

Syyskuussa aloitimme rally-treenit Kavan kanssa. Milan ryhmässä. En meinannut ensin jatkaa rallya ollenkaan, mutta kun meille vielä erikseen tarjottiin paikkaa rallyn AVO-VOI-ryhmästä ja Kavan pentusuunnitelmat oli just heitetty vessanpöntöstä alas, sen enempää ajattelematta, otin paikan vastaan. Ensimmäinen treenikerta meni pitkälti itseään keräillessä ja tsempatessa, edellisen kerran oltiin treenattu kyseisessä hallissa Milan kanssa vain pari viikkoa ennen meidän viimeisiä yhteisiä hetkiä. Kava on onneksi niin erilainen treenattava ja sen kanssa saa olla eritavalla hereillä treeneissä kuin Milan, joten se ei ole liikaa Milasta muistuttamassa. 

Rally-treeneistä innoittuneena ilmoitin Kavan myös tuplakisoihin ja korkattiin avoin luokka. Kava oli ratavuoroa odotellessa kivasti kuulolla ja hyvillä mielin suunnattiin radalle. Se on kehittänyt rally-tokoon kivan keskittyneemmän vaihteen ja vaikka samaisessa hallissa tokoillaankin (ja siinä mennään satalasissa) niin rallyvaihde oli silti päällä. 


Ekalle radalle mahtui kolme -1 pisteen virhettä. Muuten rata puhtaasti läpi eli pisteitä 97/100. Tämä tarkoitti lopulta toista sijaa koko kisassa. Kisa oli samalla myös australianpaimenkoirien rotumestaruuskilpailu. Loppuun asti jännitettiin muiden pisteitä ja lopulta selvisi, että Kava voitti kisan! Se uusi siis viime vuotisen alokasluokan rotumestaruuden tällä kertaa avoimessa luokassa. 

Toinen rata ei ollut rataprofiililtaan niin meidän rata kuin ensimmäinen. Minua jännitti kovasti alussa oleva hyppy. Sehän meni uusimiseen, kun Kava lähti hypyltä niin vauhdikkaasti ja kääntyi sitten minua kohti. Automaatiolla sanoin uusivani tehtävän ja heti sen jälkeen aloinkin miettiä, että meniköhän tämä nyt ihan pieleen (ajattelin, että oltiin jo poistuttu suoritusalueelta). Siinä kohtaa ei kuitenkaan enää auttanut enää katua. Tehtiin hyppy uudestaan. Kava kääntyi taas, mutta ei niin pahasti. 

Loppurata meni vähän mielessäni masennellessa, olin varma, että oltiin hyllytetty. Tehtiin kuitenkin rata loppun ja yritin ottaa sen treenin kannalta. Loppu radalla ei tapahtunutkaan mitään ihmeellistä. Pisteitä katsoessa hypähdinkin innosta ilmaan: 95!? Kaikki viisi oli hypyltä: -3 uusimisesta ja 2x -1pisteen virhettä. Hirvittävän hieno Kakkis. Uskomattoman hienot ja ehyet radat, vaikka en pitänyt meitä vielä edes valmiina avoimeen luokkaan. Tuomari oli vielä kommenttikenttiin kirjoittanut, että tarkkaa tekemistä ja hyvällä mallilla ollaan näiden perusteella jo ylempiinkin luokkiin.

Koska Lapin ruskaretki ei parhaimpaan ruska-aikaan osunut. Käytiin sentään ruskaretki vähän lähempänä, Tiilikan kansallispuistossa. Kilometrejä muutamaa reittiä yhdistelemällä tuli lopulta 13. Upeat maisemat ja voi mikä ihana väriloisto siellä olikaan!

perjantai 6. elokuuta 2021

Harmaa heinäkuu

 Heinäkuu oli tosi raskas. Mikään ei oikein huvittanut ja Milaa oli koko ajan aivan järjetön ikävä.

Yritimme selvitä Kavan kanssa uudenlaisesta arjesta. Kävimme sentään yhtenä viikonloppuna Oulussa näyttelyissä. Vaikka yhtään ei olisi huvittanut lähteä, niin oon tosi onnellinen että lähdettiin silti. Tuli kyllä just niin tarpeeseen saada välillä vähän muuta ajateltavaa. Perjantaina lähdettiin töitten jälkeen ajelemaan ja yövyttiin Mimosan luona. Siellä oli iloinen spanielikaksikko meitä vastaanottamassa ja amerikancockereita pyöri kämpässä muitakin viikonlopun aikana vaihteleva lauma. 

Kavan olin ilmoittanut kehään molemmille päiville. Vielä viime hetkille asti pohdin vienkö sitä sunnuntaina kehään ollenkaan tuomarimuutoksen takia, mutta kun sen verran kauas kuitenkin ajeltiin, päätin, että ehkä meillä ei ole mitään menetettävää. 

Lauantaina aussiet arvosteli Nina Janger, jonka kehässä Kava on ollut pari kertaa aiemminkin: pentuna ja honkkelikonkkeli-junnuna. Kiva oli päivittää tuomarin näkemys tähän päivään. Viikonloppuna sää oli tosi kuuma, lämpötila molempina päivinä lähemmäs kolmekymmentä astetta ja aurinko paistoi melkein koko ajan pilvettömältä taivaalta. Kuumasta säästä huolimatta Kava esiintyi loistavasti. Avo-nartuissa oli kolme koiraa, Kava voitti luokan ERI, SA'lla. 

Paras narttu-kehässä oli vain kaksi koiraa. Kava ja nuortenluokan narttu. Tuomari tykkäsi tosi paljon molemmista. Toisen koiran vahvuus miellytti häntä enemmän, mutta Kavan liike oli taas niin huippu ja hän pohti siinä sitten kumpaa painottaa enemmän. Tällä kertaa kuitenkin työkoiran hyvä liike oli tärkeämpi ja Kava voitti saaden ensimmäisen CACIB'insa. Siitä heti perään jatkettiin ROP-kehään vastassa valiouros. Ja mitä minun pieni ja pippurinen paimenkoira tekeekään: menee ja juoksee itsensä ROPiksi jälleen liikkeiden ansiosta! Kannatti viikolla hierottaa koira jumeista.

Ryhmiä ei koronan takia järjestetty ollenkaan. Sinällään tosi harmi, olis ollut niin kiva päästä Kavan kanssa vielä isoon kehään juoksemaan kun se oli aivan terässä.

Kavan kehän jälkeen kuvasin vielä amerikancockereitten erkkaria ja sitten lähdettiin Mimosan kanssa kämpille. Illalla käytiin vielä uittamassa koirat meressä. Hurjan vauhdikasta menoa ja oli kyllä sen arvoista vaikka Kava joutuikin tietty tämän uintireissun takia pesulle uudestaan. 

Sunnuntaina aussiet arvoteli Leni Finne. Kava sai hieman yllättäen erinomaisen ja oli luokan ainoa erin saanut. Muutenkin tuomari oli aussieiden kanssa kovin tiukalla päällä. 11 aussiesta neljälle erinomainen ja vain kahdelle SA. Siinä meinasi mennä itsellä vähän pasmat sekaisin, kun Kava kuului näiden kahden joukkoon. Paras narttu-kehässä kokoonpano oli siis sama kuin lauantainakin, tällä kertaa järjestys meni vain toisinpäin ja me jäätiin toisiksi. Ei kuitenkaan harmittanut yhtään, sillä en tosiaan uskonut edes pienessä mielessäni toivoa tällaista menestystä Finnen kehästä. Kavalle vara-NORD sert.

Kehän jälkeen napsittiin vielä vähän kuvia ja lähdin sitten illalla ajelemaan kotia kohti. Mimosalle valtavat kiitokset viikonlopusta, se oli niin kiva kuin se vain tässä tilanteessa pystyi mitenkään olemaan!💓

Muuten heinäkuussa mökkeiltiin, uitiin ja käytiin heittämässä päiväreissu Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Se oli kiva paikka, vaikka maasto olikin paikoittain haastavaa.