perjantai 31. joulukuuta 2021

Vuosi 2021 tiivistettynä ja tavoitteet vuodelle 2022

Kulunut vuosi on ollut todella raskas. Vaikka vuoteen mahtui myös niitä ilonpilkahduksia ja onnistumisia, jäi päällimmäisenä tästä vuodesta mieleen menetys, suru ja epäonni. 

Kulunut vuosi on opettanut nauttimaan hetkestä. Ihan niistä arjen pienistä. Aamulenkeistä auringon noustessa, rapsutteluhetkistä, viikkotreeneistä - olivatpa ne kuinka onnistuneita tai epäonnistuneita tahansa. Kuinka koskaan ei edellisenä päivänä voi tietää, mitä seuraava päivä tuokaan tullessaan. Tässä vuodessa on pitänyt usein heittää jo kauan toivotut suunnitelmat vessanpöntöstä sekunnissa alas. Miettiä kaikki uudestaan alusta asti. Mukautua. Pelata korteilla, jotka silloin kädessä on ollut.

Tammikuu ja uusi vuosi aloitettiin mökillä poissa pahimmasta raketinräiskeestä. Kava juhli 3-vuotissynttäreitään, kokeilimme ensimmäistä kertaa potkurointia, joka oli Kavasta huisinkivaa. Joulutauolta palasimme treenien pariin: Mila rally-tokossa ja Kava tokossa. Kava kärsi valeraskaudesta, joka laittoi treenit vähän sekaisin hormonihöyryistä johtuen.

Helmikuussa Kava nappasi jostain itselleen nenäpunkin ja heti hormonitreenien jälkeen jäätiinkin sitten nenäpunkkikaranteeniin. Mila oli oireeton, mutta sekin jäi treeneistä pois. Onneksi lääkkeet helpotti nopeasti.

Maaliskuussa päästiin nenäpunkkikaranteenista normielämän pariin. Treffattiin kavereita, lenkkeiltiin paljon jäällä. Kavan palkinnot edellivuoden menestyksestä tuli: vuoden näyttelykoira ja rallytokotulokas 2.

Huhtikuussa kävimme Kavan silmätarkissa. Terveet silmät ja edelliskerralla löytyneet PPM-rihmatkin olivat surkastuneet pois. Kava aloitti myös juoksunsa etuajassa ja näinollen kävimme sen kanssa astutusreissulla etelässä. Valitettavasti reissu ei tuonut toivottua tulosta, vaikkakin onneksi se ei onnistunut. Tämä tosin ilmeni vasta myöhemmin. Kavan treenikausi alkoi siis kovin katkonaisesti.

Toukokuussa Mila juhli 11-vuotissynttäreitään rally-tokokisoissa Jyväskylässä. Voittajaluokasta saatiin viimeiset tulokset ja koulari RTK3. Toiselta radalta tuomaripalkinto ja toiselta 2.sija. Palkintoja ja tuloksia parempaa oli ehdottomasti fiilis kisoissa, Mila oli ihan loistava, oltiin Tiimi ja jäi ehdottoman hyvä maku meidän suorituksista. 

Kesäkuu. Alkoi kivasti. Päättyi niin kauheasti kuin joku vaan voi päättyä. Vuoden ensimmäinen ja ainoa match show. Tytöt nappasi palkinnot kotiin, molemmat PUN3. Kavan kanssa kävimme Jyväskylässä rally-tokokisoissa, jossa tehtiin hieno sadan pisteen rata ja ensimmäinen koularimitali RTK1. Kavan kanssa käytiin australianpaimenkoirien paimennuspäivässä Mäntyharjulla. Vuoden ainoa paimennuspäivä, mutta sitäkin mahtavampi. Olisipa vaan enemmän aikaa panostaa tähänkin lajiin.
Mila kävi lääkärissä hammaskiven poistossa ja samalla reissulla huomattiin myös lohjennut takahammas. Sitä ei silloin pystytty poistamaan, ajattelin sen vaivaavan ja viikon päästä löysimme itsemme toisesta eläinlääkäristä. Lääkärin sanat olivat musertavat "syöpä maksassa ja pernassa. Anemia. Otettiin näyte vatsaontelosta, jossa oli puhdasta verta." Mitään vaihtoehtoja ei ollut, vaan Mila jäi sille tielle. Elämäni raskain päivä. Päivä, jota olin aina pelännyt, mutta jonka en kuitenkaan uskonut tulevan vielä silloin.

Heinäkuu oli henkisesti todella raskas. Sain Milan tuhkat eikä itkusta meinannut tulla loppua. Vaikka minulla ei olisi ollut minkäänlaista mielenkiintoa lähteä näyttelyreissulle, onneksi lähdettiin silti. Teki niin hyvää päästä vähän elämästä kiinni ja hetkeksi edes yrittää nollata päätä. Oulun näyttelyssä käytiin käräyttämässä itsemme auringossa Kavan kanssa. Lauantaina paras narttu, ensimmäinen CACIB ja lopulta ROP. Sunnuntaina paras narttu 2 ja vara-NORD-sert. Loppukuusta tehtiin päiväreissu Konneveden kansallispuistoon. 

Elokuun alussa astuivat voimaan uudet valiosäännöt ja Kavan Suomen muotovalioarvo saatiin vahvistettua. Iisalmen näyttelyssä kastuttiin ja Kava oli ROP ja sai CACIBin. Kava oli lainassa myös junior handler-kehässä ja parivaljakko oli päivän paras ja lunasti paikan SM-finaaliin. Tokon viikkoryhmät jatkuivat kesätauon jälkeen. Kavan kanssa alettiin keskittyä avoimen luokan liikkeisiin ja samalla treenailtiin oikeaa virettä. Käytiin myös tokomölleissä, ykköstulos sieltä olisi tullut vaikka itse suoritukseen en järin tyytyväinen ollutkaan.

Kävimme Kavan kanssa sydänkuuntelussa (auskultaatio). Terve sydän, ei sivuääniä. Olin varannut sille myös sydänultran muutaman viikon päähän ja en uskaltanut huokaista helpotuksesta vielä tämän ensimmäisen tutkimuksen jälkeen. Ultrapäivä koitti ja lääkäri ei taaskaan kuullut mitään ylimääräistä auskultaatiossa. Ultralaitteen huristessa löytyi odottamaton löydös: PDA. Kavan oireilemattomuuden, sydämen kuormittumattomuuden vuoksi selvittiin toistaiseksi ainakin ilman lääkkeitä. Jalostuskäytölle vedettiin kuitenkin ruksi yli. Koiraa seurataan ja toivotaan, että sydän selviäisi mahdollisimman pitkään kuormittumattomana. 

Pään nollausta tällaisten uutisten jälkeen tarvittiin taas, vaikka motivaatiota ei taaskaan enää ollut. Hannan ja Duurin kanssa lähdettiin vajaaksi viikoksi pohjoiseen. Käytiin Riisitunturilla, vietettiin telttayö Luoston kansallispuistossa ja kierrettiin Pieni Karhunkierros.

Syyskuussa jatkui viikkoryhmät rally-tokossa. Otin meille Kavan kanssa ryhmäpaikan vaikka aiemmin oltiinkin treenattu vain Milan kanssa. Kisakärpänen puraisi ja kun kotipaikkakunnalla järjestettiin aussieiden rally-tokon rotumestaruudet, pakkohan minun oli koira sinne ilmoittaa. Kava korkkasi avoimen luokan tyylikkäästi pistein 97 ja 95. Samalla se voitti avoimen luokan rotumestaruuden. 
Kävimme päivävaelluksen Tiilikan kansallispuistossa nauttimassa lumoavan upeasta ruskasäästä. Kava toimi myös oivana marja-apulaisena metsässä ja veteli itsekkin marjat suoraan parhaista pusikoista. Syyskuussa alkoi myös koirahierojaopinnot Tampereella.

Lokakuussa kisailtiin rally-tokossa taas, kun luvassa oli piirinmestaruusjoukkuekisa Varkaudessa. Päästiin mukaan meidän seuran joukkueeseen. Todella tiukassa kisassa oltiin lopulta hopealla. Kava teki 98 pisteen radan ja hopeinen koularimitali ja avoimen luokan toinen sija. 
Marraskuussa kävimme viikonloppunäyttelyreissun Viron maalla. Reissu oli kaikinpuolin loistava, toisaalta mitä muuta olisi voinut tässä seurassa odottaakkaan. Kava oli molempina päivinä paras narttu, VSP ja sai CACIB'it. Lauantaina siitä leivottiin siis myös Viron muotovalio.
Joulukuussa oli Koiramessut. Rakkautta tuomareilta Kava ei erityisemmin saanut, ERI ja EH. Kiva retki silti oli ja vuoden tauon jälkeen tuntui että vuoden katkonaisesta näyttelyvuodesta huolimatta saatiin päätettyä näyttelykausi niin kuin se kuuluukin: messariin.

T a v o i t t e e t   v u o d e l l e   2 0 2 1 

 - vaellusreissu. 
Useampi reissu tuli heitettyä. Vaellusreissu Lappiin syksyllä, päiväreissut Konneveden kansallispuistoon ja Tiilikkaan.

 - erilaisia häiriötreenejä vain mielikuvitus on rajana! 
Tokossa tehtiin paljon häiriötreeniä. Mielikuvitusta toki olisi voinut enemmänkin käyttää, mutta kenttä oli usein kuorrutettuna erilaisilla leluilla ja ihmishäiriöillä. Kehitystä on tapahtunut häiriönsiedossa ja se on näkynyt myös arjessa. Häiriöt ovat vaan Kavan heikkous ja niissä hommaa riittää varmasti niin kauan kun henki pihisee.

 - terveenä pysyminen ✓ / 
Onnettomuuksilta vältyttiin. Alkuvuodesta Kava kehitti itselleen nenäpunkkitartunnan ja lääkkeillä ja karanteenilla oli molemmat koirat. Milan syöpädiagnoosi. Kavan sydänsairauslöydös. Koronalta sentään vältyttiin.

 - treenejä kaveriporukalla 
Todella huonossa jamassa. Taisi mennä koko vuosi niin, ettei kertaakaan käyty omatoimisissa kimppatreeneissä.

M i l a
- RTK3, mestariluokan kyltit hyvälle mallille ✓ / 
RTK3 saatiin toukokuussa tuplakisoista. Mestaria alettiin varovaisesti kesällä treenaamaan ja kävimme kesällä myös kisanomaisissa treeneissä katsomassa, miltä mestariluokan kyltit tuntuu. Vaan eipä ikinä ehditty rally-tokon kuninkuusluokkaa starttaamaan kisoissa...

 - Maailman tilanteesta riippuen vetskutitteli näyttelyistä 
Ei keretty...

K a v a
 - RTK1, avoimen luokan korkkaus 
Enemmän kuin tavoitteissa oli! En olisi uskonut, että avoimen korkkaamisen lisäksi oltais saatu sieltä vielä koularikin. Mieltä lämmittää erityisesti pisteet, mitä Kava on kisoissa saanut.

 - Tokokisat 
Ei. Olin syksylle parit kokeet kaavaillut ja tiedustelinkin paikkaa yksistä kokeista, vaan ne olivat menneet jo täyteen seuralaisista. Yhdet möllit sentään käytiin.

- Paikkis nyt lopullisesti kuntoon, paikkistreeniä monien eri koirien kanssa 
Valitettavasti ei. Tää oli tavoite, jonka perään olisin ehdottomasti halunnut check-merkin. Erilaisia koiria ollaan saatu viereen. Välillä näytti jo lupaavalta, mutta viimeisten treenien jälkeen näyttää taas siltä, että ollaan palattu melkein siihen mistä vuosi sitten lähdettiin.

- Maailman tilanteesta riippuen joku ulkomaan näyttelyreissu 
Virossa käytiin marraskuussa. Kava nappasi molempina päivinä CACIBit ja valioitui Viron muotovalioksi. 

- 😉 
Pentujutut. Ei. Lopullinen tuomio tuli, kun Kavalta löytyi PDA enkä uskaltanut näin ollen käyttää sitä ollenkaan jalostukseen.

M i n ä
- Ikuisuustavoite: kehittyminen koirankouluttamisessa  
Vuoden aikana oon oppinut paremmin Kavan käyttöohjeita. Oon tajunnut paremmin, kuinka sen kanssa toimia sille vaikeissa tilanteissa ja ollaan oltu Tiimi. 

- säännölliset juoksulenkit Kavan kanssa, (pyöräily?) 
Kesä meni miten meni. Kevään aikana käytiin juoksemassa, mutta kesällä juoksulenkit jäi. Kesä oli kyllä niin kuumakin ja työaikatauluni oli sellaiset, että vuorokauden viileimpään aikaan en ollut kotona. Pyöräily vaikutti vähän liian extreme-kokeilulta vielä. 

T a v o i t t e e t   v u o d e l l e   2 0 2 2

- RTK3, mestariluokan korkkaus ja mahdollisesti koulari kuninkuusluokastakin
- Tokoa fiiliksen mukaan. Oon itse ottanut lajista viime aikoina niin paljon paineita ja nyt tuntuu, että pitäisi vähän rauhoittua
- telttavaellusreissu, uusia kansallispuistoja
- terveenä pysyminen
- viimeinen CACIB, joku ulkomaanreissu
- Ikuisuustavoite: kehittyminen koirankoulutuksessa
- valmistuminen koirahierojaksi
- nautitaan arjenhetkistä, ei turhaa painetta suorittamisesta
 

Vauhdilla kohti Uutta Vuotta! Toivotaan siitä parempaa, vähemmän epäonnea, enemmän terveyttä, uusia kokemuksia ja ihania hetkiä💗

Kulunut vuosi ei ollut meidän vuosi. En olisi selvinnyt siitä ilman ystäviä, kiitos te kaikki ihanat, jotka olette olleet mukana meidän vuodessa!

tiistai 28. joulukuuta 2021

Koiramessut

Messari tuli ja meni. 

Viime hetkillä meidän reissuseura peruuntui ja täytyi keksiä uudet suunnitelmat, jotta omalta osalta reissu onnistuisi. Löydettiin huonekaverit, saatiin vielä paikat junasta ja päästiin lopulta matkaan. Lauantaina mentiin aamujunalla Helsinkiin ja Pasilan asemalta käveltiin Kavan kanssa messuhallille. Aussiet oli sopivasti juuri alkaneet kun leiriydyttiin kehän laidalle.

Kava sai erinomaisen ja oli lopulta kilpailuluokassa neljäs.

"Small female. She could be longer. She is a little bit square. Excellent bones and anqulatons. Excellent chest. Excellent neck Feminine head. Well filled muzzle. Very good ears and eyes. Typical movement." ERI4 - Brigitte Dugue 

Kojuja käytiin vähän kiertelemässä. Mukaan tarttui Kavalle uusi panta. Edelliset on syöneet siltä rintakarvoihin kunnon lovet, toivotaan että tämä uusi säilyttäisi karvat vähän paremmin. Säästyin heräteostoksilta, vaikka olisihan sieltä voinut helposti tyhjentää kaikki kojut. Hotelliseurallamme oli asiaa vielä iltapäivän ryhmäkehiin, joten ryhmien jälkeen käveltiin yhdessä hotellille. 

Iltapalaksi Heseruokaa ja sitten alkoikin jo väsy painaa. Sain illalla vielä vähän käppänäterapiaa. Ihanaa, vaikka kyllähän se vähän vielä riipaisikin💔 Snautseria kovasti koti kaipaisi, mutta tiedän että vielä on liian aikaista. Sekin päivä vielä tulee, kun aika on oikea ja on pennullekkin reilua enkä ole sitä liikaa vertaamassa.

Sunnuntaina oli toinen messaripäivä. Kava oli tuomarin makuun liian pienipäinen ja lyhytkarvainen. Lyhytkarvainen? Eihän se nyt ihan täydessä turkissa ole, mutta ei minusta kuitenkaan mikään naku alkuunsakaan. Kehästä tuomisina erittäin hyvä. Kilpailuluokassa jälleen neljäs. Arvostelu pitäisi jostain kaivella.

Kava kisasi Jennan kanssa vielä junior handlerissa SM-finaalissa. Tämä pari voitti finaalipaikan yhdessä Iisalmessa elokuussa ja nyt Jenna tahtoi kisata Kavan kanssa viimeisen kisansa. Minä vähän jännäsin kuinka pikkupaimen pysyy nahoissaan isolla estraadilla. Kavalla väsyminen näkyy helposti ylitouhottamisena ei niinkään puhtaana väsymisenä. Sille oli ensimmäinen kerta esiintyä tuollaisissa puitteissa, missä on valoja, ihmisiä taputtamassa, suuri areena ja katsomo. Hienosti Jenna handlasi tilanteen vaikka vähän meinasikin Kavalla lähteä homma keulimaan. Loppua kohden Kavankin suoritus vain parani. Tuomari nappasi suoraan finalisteista viisi parasta sijoituksille ja valitettavasti tämä pari ei viiden sakkiin kuulunut.

Vaikka messarimenestys ei nyt suoranaisesti ollutkaan ihan se, mitä hakemaan lähdettiin, oli reissu kuitenkin tosi mukana. Oli niin ihana päästä taas pitkästä aikaa näkemään kaikkia tuttuja, joita ei nyt koronan vuoksi olekaan pariin viime vuoteen livenä nähnytkään. Hotelliseuran kanssa koirien kemiatkin osui yksiin. Kava vähän ihmetteli alkuun, että miten nää koirat näyttää ihan Milalta vaikka ei ole kuitenkaan ja pohjis-pojan kanssa leikit lähti heti yksiin, harmi vaan kun piti menoa rajoittaa jo heti alkuunsa. Ei olis varmaan huonenaapurit kauheasti tykänneet, jos menon olis annettu villiintyä😃

tiistai 30. marraskuuta 2021

Maailmalla matkaamassa

Kuun alussa meillä oli tiedossa odotettu reissu, jonka toteutumista sai vaan jännittää viimeisille hetkille saakka. Olimme Mimosan ja koirien kanssa suunnitelleet lähtevämme Viroon näyttelyreissulle. Maailman tilanne oli se mikä oli ja erityisesti Baltian tilanne huolestutti. Näyttely saatiin kuitenkin järjestymään, siellä kaikilta vaadittiin vain tuplarokotus tai sairastettu korona, negatiivisella testilläkään ei ollut halliin mitään asiaa. Rohkenimme lähteä, kuljettiin maski päässä, pestiin käsiä ja parhaamme mukaan liikkuessa pyrittiin noudattamaan turvavälejä. Liikkumisemmekin rajoittui hotelli-kauppa-näyttelypaikka-välille vaikka toki muuallakin olisi ollut kiva kierrellä.

Torstai-iltana ajelin Jyväskylään ja yövyimme Kavan kanssa siellä. Aamuvarhaisella, joskus viiden paikkeilla starttasi auto ja hurautimme ensin Espooseen nappaamaan vielä yksi koira matkaan ja sitten satamaan ja laivaan. Tartossa ja hotellilla olimme perillä joskus kuuden maissa. Wolttailimme iltapalat ja sitten alkoi koirien pesu-urakka. Suihkussa vesi tuli vain katosta mikä hieman hankaloitti tätä pesu-urakkaa, vaan onneksi tiimityö todettiin tässäkin asiassa tehokkaaksi ja Mimosa pesi koiria samalla kun minä täyttelin kuppeja ja kippoja, joilla kaadettiin vettä koiran päälle. 

Lauantaina meidän kaikki kehät olivat vasta iltapäivän puolella, joten aamulle saatiin jätettyä vielä vähän trimmiurakkaa ja aamupalasta nautittiin pitkän kaavan kautta. Kävimme Kavan kanssa vielä kahdestaan heittämässä vähän pidemmän aamulenkin, kun oli vähän taukoa sateesta.

Näyttelypaikalla leiriydyimme ja juuri sopivasti oli alkamassa lounastauko ja kaikki kehät seisoivat, joten päästiin vielä kehässä vähän lämppäilemään. Ausseja oli ilmoitettu 15. Valionarttuja oli kolme, kaikki Suomesta. Lauantaille oli sattunut tuomarimuutos, virolainen tuomari oli vaihtunut liettualaiseen. Tuntematon nimi minulle enkä oikein löytänyt mistään etukäteen vinkkiä, mitä voisi olla odotettavissa, mutta kun kerran oltiin lähdetty reissuun niin kyllähän se koira oli sitten kehään saatava. 

Kava sai erinomaisen, voitti luokkansa kera SA'n. Paras narttu -kehässä oli kaksi junnua ja kaksi valiota. Valiot kiilattiin kärkeen ja siinä oli järjestys. Kava PN1, sertillä ja CACIBilla. Ja tavoitteet saavutettu, wohoo! Roppikehään saatiin vastaan hieno junnu-uros, joka vei pidemmän korren. Ei haitannut kuitenkaan tippaakaan, Kavasta leivottiin Viron muotovalio ja samalla se sai viimeisen CACIBin, jonka se nyt tarvitsee ennen ensi kesää. 

Menestystä tuli muullakin porukalla. Amerikan cockereissa ROP, sertillä ja CACIBilla ja uusi valio myös, PN2 vara-CACIBilla. Setteri jäi juuri ja juuri ilman rusetteja: PU3. Ryhmissä am.cockeri nappasi vielä RYP3-sijan, joten ei jääty isoihin kehiinkään ihan turhaan. 

Näyttelypäivän jälkeen oltiin molemmat aika poikki, käytiin hakemassa kaupasta vielä jotain iltapalaa ja muuten ilta menikin aika pitkälle vain sängyssä maaten. 

Sunnuntaina oli aamulla pieni tauko rankkasateesta ja oltiin suunniteltu, että käytäisiin napsimassa muutama turistikuva kaupungilla koirista. Kuvailun jälkeen ajelimme suoraan näyttelypaikalle.

Meillä oli vain Kava ja setteri kehässä. Setteri oli tällä kertaa "vain" luokkakakkonen. Kava uusi hienon menestyksensä. Tiukkaakin tiukempi Leni Finne ei jakanut SA'ta muille nartuille kuin Kavalle, joten se oli samalla paras narttu. Samainen uros voitti tälläkin kertaa. 

Me oltiin varattu 22.30 satamasta lähtevä laiva, mutta koska ryhmiin ei ollut asiaa, päätettiin että lähdetään jo ajelemaan ja katsotaan saataisiko vaihdettua aiempaan laivaan. Koska oli sunnuntai ja yrityksistä huolimatta totesimme lopulta, että laivayhtiön aspa oli mennyt justiin kiinni, bookkasimme halvat laivat toisesta yhtiöstä ja pääsimme kuin pääsimmekin aiempaan laivaan. Satamassa meitä odotti jännittävä poliisitarkastus. Kyseltiin ajokorttia ja passeja ja kuinka monta meitä autossa oli. Poliisi katsoi kysyvästi takapenkin suuntaan ja tokaistiin vaan, että koiria siellä vain on. He olisivat halunneet tarkistaa, mutta kun huomasivat takaosaston täyteyden ja myös sen, että kaikki tulee alas jos ovet avaa toivottelivat vain hyvää illanjatkoa😂

Suomen päässä pudotimme yhden koiran pk-seudulle ja sitten lähdimme ajelemaan pohjoista kohti. Jyväskylään jäi Mimosa ja sieltä matkustimme Kavan kanssa kahdestaan kotiin. Kotona oltiin joskus vähän ennen neljää yöllä. Ajokeli oli molempiin suuntiin aivan hirveä. Menomatka vesisadetta, tulomatka vesisadetta, loppumatka suoraa räntää ja lunta. Onneksi kaikki sujui kuitenkin hyvin ja päästiin ehjinä perille. Ja onneksi maanantaiaamuna ei ollut aikataulua, koska silloin muuten nukuttiin.

Mimosalle kiitos taas laatuseuran takaamisesta, aina yhtä kiva reissata yhdessä💓 

torstai 28. lokakuuta 2021

Koularikoira

Kavan juoksut loppuivat juuri sopivasti rally-tokon piirinmestaruuskisoihin. Kisat pidettiin Varkaudessa ja kun pääsimme mukaan myös joukkueeseen olihan meidän aivan pakko lähteä metsästämään viimeistä AVO-tulosta. 

Kavan kanssa treeneissä ollaan keskitytty hiomaan nyt avointa luokkaa eikä olla vielä sotkettu ylempien luokkien liikkeitä mukaan. Kotitreeneissä ollaan katseltu niitäkin. Juoksutkin vähän sekoittivat kuvioita, kun silloin tehtiin vain helppoja ja tuttuja juttuja.

Kisapaikalla olimme hyvissä ajoin. Käytin Kavan vielä metsässä juoksemassa ja ehdimme treenailla vähän ulkona. Starttasimme radalle oikein oivalliselta paikalta. Oltaisiinko oltu kuudensia. Ihan ei ensimmäisenä tarvinnut radalle sännätä, mutta ei tarvinnut jännittää kovin kauaa.

Kuva: Samu Parviainen

Kuva: Samu Parviainen

Kava tuntui radalla hiukan tahmealta. Sen kanssa en vielä ihan tiedä kuinka paljon uskallan kierroksia nostaa ennen kisasuoritusta. Helposti homma menee sitten aivan kokonaan yli. Alkurata meni vähän horroksessa ja oikeastaan vasta viimeisellä pyörähdys-kyltillä Kava olikin, että ai se olikin tätä kivaa juttua mitä oltiin tekemässä. 

Kuva: Samu Parviainen

Pari -1 virhettä radalle mahtui. Pisteitä lopulta siis 98/100! Tämä takasi meille myös koularia ja lopullisissa tuloksissa saatiin kavuta kakkos-pallille.

Avo-luokan jälkeen lähdimme ajelemaan kohti kotia. Vielä iltapäivällekin jäi jännitettävää, kun meidän joukkueen pari mestariluokan koirakkoa starttasivat radalla. Sieltä kantautuikin aika mahtavia uutisia, kun lopulta meidän joukkue voitti hopeaa ja myös yksilöpiirinmestaruus saatiin meidän joukkueen koirakolle! Joukkuekisa oli hirvittävän tiukka. Kolmen kärjen pisteet 293 (voittaja), 292 (meidän joukkue) ja 292 (3. joukkue, mestariluokan parempi tulos ratkaisi meidän eduksi). 

Missään vaiheessa en uskonut, että saataisiin Kavalle koulari näin nopeasti ja helposti ja vielä aika mahtavalla tulosrivillä. Tämän vuoden rally-tokotavoitteet on nyt kyllä todellakin saavutettu. Rally-kärpänen kyllä pääsi puraisemaan ihan tosissaan, kun ajattelin että alokasluokan jälkeen pidetään rallytaukoa ja jatketaan ehkä sitten kun Kava on veteraani vaan kummasti tulee pyöriteltyä olkkarissa silti noita ylempienkin luokkien liikkeitä😀

Noin muuten arkea tänne kuuluu. Koulussa olen käynyt joka toinen viikonloppu Tampereella. Niin paljon uutta oppia ja aina vaan odottaa innolla seuraavaa kouluviikonloppua. Tuntuu kyllä just eikä melkein oikealta paikalta.

Tokoiltu on. Tällä hetkellä on vaan vähän inspiraation puutetta. Tuntuu, ettei oikein olla tuon koiran kanssa päästy eteenpäin tokon saralla. Välillä se väläyttelee suurta lahjakkuuttaan ja välillä taas tuntuu, että jo kentälle pääsy aiheuttaa sellaisen turbomoottorin käynnistymisen, että koko treenit on vaan pelkkää mielentilatreeniä ja luopumista. Sellaistahan se treenaaminen välillä on, vaan nyt kyllä kaipaisi jotain vähän rajoja rikkovaa. 



torstai 30. syyskuuta 2021

Menneiden tapahtumien pikakelaus

Niin paljon on tapahtunut. Mistähän sitä edes aloittaisi. Yritän tiivistää parin viime kuukauden tapahtumat yhteen postaukseen ilman, että se paisuisi aivan valtaisaksi. Todennäköisesti ei ihan onnistu😃

Elokuun alussa australianpaimenkoirien uudet valiosäännöt astuivat voimaan (kolmella sertillä valioituu ilman käyttötuloksia). Näin ollen Kavasta tuli Suomen muotovalio.

Jatkettiin Kavan kanssa kesätauon jälkeen tokotreenejä ohjatuissa. Pikkukoira on välillä näyttänyt merkkejä siitä, että ne kaksi päässä sinkoilevaa hernettä välillä ehtii kohdatakkin toisensa. Välillä taas on vedetty hommat enemmän vauhti kuin äly edellä, mutta sellaistahan se treenaaminen välillä on. 

Elokuun alussa käytiin Kavan kanssa sydämen auskultaatiotutkimuksessa. Sivuääniä ei kuulunut. Olin varannut Kavalle myös sydänultran siitä muutaman viikon päähän, sillä sen suvussa on nyt ollut vähän huonoa tuuria sydänjuttujen kanssa, joten halusin tietysti käydä katsomassa ettei Kavalta mitään löytyisi.

Iisalmessa laitettiin Kavan kesän näyttelykausi pakettiin. Keli oli kovin sateinen. Ei tainnut olla edes ensimmäinen kerta kun Iisalmen näyttelyn aikaan kastutaan. Aussiet arvosteli Irina Poletaeva ja niitä oli ilmoitettu 18. En tiedä johtuiko lopulta säästä vai mistä, mutta lopulta niistä oli jopa viisi poissa ja Kavakin lopulta luokkansa ainoa.

Kava laittoi sateesta huolimatta parastaan, vaikka ei se kamalasti tykännytkään juosta siellä vesilammikkojen keskellä. Luokkavoitto SA'lla. Paras narttu-kehässä oli koiria vain kaksi ja Kava vei lopulta voiton saaden myös toisen CACIBinsa. Nyt täytyy ulkomaanreissuja siis alkaa suunnittelemaan! ROP-kehässä vastassa oli nuorten luokan uros, samalta kasvattajalta kuin Kavakin. Kava oli lopulta ROP.

Kava oli lainassa myös junior handlerissa. Voi miten hienosti pikkupaimen esiintyikään vieraiden käsissä, myös vaihdossa. Jennan kanssa kirkastettiin sijoitus parin vuoden takaisesta ja tällä kertaa he voittivat, ollen lopuksi vielä BIS-JH. Tämä tarkoitti myös paikkaa junior handlerin SM-finaaliin joulukuussa. Minä pyöräytin kehässä vielä yhden aivan ihanan bretonin kehässä ERI1. Ryhmissä kävimme iltapäivällä Kavan kanssa ilman sen kummempaa menestystä, vaan oli kyllä kiva päästä isoon kehään juoksemaan pitkästä aikaa. 

Vaikka Kavan näyttelyt laitettiin pakettiin, kävin minä vielä yksi viikonloppu esittämässä yhden espanjanvesikoiran lähiryhmiksessä VSP:ksi.

Kuva: Johanna Tolonen
Kuva: Johanna Tolonen

Sitten palataksemme sydänjuttuihin. Ajelimme Muurameen sydänultraan. Kavan sydän tutkittiin perinpohjaisesti. Ensin lääkäri kuunteli auskultaatiossa, ei kuulunut mitään normaalista poikkeavaa. "Tutkimuksessa Kava on reipas ja hyväkuntoisen oloinen. Limakalvot vaaleanpunaiset ja nivelpulssit tuntuvat molemmin puolin napakoina. Sydämestä EI ole kuultavissa sivuääntä miltään kuuntelualueelta. Keuhkoäänet kunnossa". Sitten koira pöydälle ja ultra laulamaan. 

Lääkäri selitti minulle tarkkaan, mitä missäkin on ja miltä sydän näyttää. Eihän siinä jännityksessä minulle lopulta paljoa mitään mieleen jäänyt, mutta sitten tuli "kappas-löydös". "Syvemmällä keuhkorungossa nähtävillä PDA:han sopiva muutos ja turbulenssia keuhkovaltimorungon alueella" Pieni virtaus väärään suuntaan. 

PDA on siis synnynnäinen sydänsairaus. Se on synnynnäinen verisuoniyhteys, jonka pitäisi sulkeutua normaalisti syntymän aikaan, mutta Kavalle se ei jostain syystä ole sulkeutunut. "Sydän ei ole tilanteesta kuormittunut ja sivuääntä ei kuulu. Jalostuskäyttöä en suosittele, mutta muutoin normaalia elämää." Matto vedettiin jalkojen alta. Taas. Tällä kertaa vaan aivan lopullisesti.

Näin ollen Kavalle ei pentuja tule. Harmittaa aivan vietävästi, niin paljon tällä koiralla olisi potentiaalia. Niin paljon sellaisia ominaisuuksia, joita minä koirassa arvostan. Se oli jotain aivan muuta, mitä me ultrassa etsimme ja pelkäsimme. Onneksi sitä "muuta" ei nyt löytynyt, mutta sitten sieltä löytyikin tälläinen ylläridiagnoosi, joka olisi periaatteessa pitänyt huomata jo kaikissa kuunteluissa. Kava on spessutapaus. Sivuääntä ei saatu kuulumaan, vaikka lääkäri halusi sitä vielä uudelleen etsimällä etsiä auskultaatiossa. 

Nyt seuraillaan Kavan vointia. Ultrakontrolli meillä parin vuoden päähän, jos sitä ennen ei tule muutoksia voinnissa tai sivuääni alakkin kuulua. Toivotaan, että niin ei ole ja saadaan mennä ja harrastaa Kavan kanssa vielä monta monta vuotta. En vaan kestäisi, jos menettäisin senkin nyt. Onneksi Kava ei oireile ja tosiaan sydämessäkään ei lääkäri nähnyt mitään kuormitusmuutoksia.

Oli pakko saada jotain muuta ajateltavaa kaiken tämän epäonnen jälkeen. Samalla mulla on ollut pidempään haaveena päästä Lappiin ruska-aikaan. Aikataulujen yhteensovittaminen on aina haasteensa, joten ihan parhaimpaan ruska-aikaan emme reissuun päässeet. Pääasia, että pääsimme kuitenkin ja vieläpä kovin lyhyellä, viikon, varoitusajalla.

Otimme suunnaksemme Posion Hannan ja Duurin kanssa. Sunnuntaina kävimme vesisateessa huiputtamassa Riisitunturin. Maanantaina ajelimme Luostolle makuupussien ja telttatarvikkeiden kanssa. Luostolla teimme 18 kilometrin vaelluksen ja nukuimme yön teltassa. Tiistai-iltana Luoston retken jälkeen kävimme vielä uudestaan Riisillä kameran kanssa. Keskiviikkona heitimme vielä reissun Oulangan kansallispuistoon kiertoreitin ollessa Pieni karhunkierros. 

Säät oli sunnuntaita lukuun ottamatta oikein suosiollisia. Karhunkierroksella porukkaa oli häiritseväksi asti, mutta muuten saimme suhteellisen omissa oloissamme olla. Hannalle kiitokset huippuseurasta, majoituksesta, kyydeistä ja ihan kaikesta muustakin! Oli super kiva reissu ja juuri se, mitä siihen hetkeen tarvittiinkin. Sai vähän nollattua ajatuksia välillä kaikesta muusta. Ja nämä kuvat on jotain ihan uskomatonta. Niistä saa muistella meidän huippuretkeä ja iso kasa vielä odottaa editointiakin.

Yhtenä maanantaina meidän hallilla järkättiin tokomöllit ja totta kai hyödynsin tilanteen ja kävimme katsomassa Kavan kanssa, millä mallilla liikkeet kisavireessä ovatkaan. Paikkiksessa Kava paineistui sitä tuijottavasta koirasta pahasti, kun olimme kävelemässä riviin. Siitä vedettiinkin kierrokset sitten ihan tappiin ja kaikkien turvallisuuden ylläpitämiseksi Kava sai olla paikkiksen hihnassa ja minä seisoin ihan lähellä vaikka toinen koira otettiinkin rivistä pois. Tuomari sanoi, että olisit sinä voinut sen kisanomaisestikkin tehdä, mutta mentiin nyt näin. Hienosti Kava siinä oli, harmi, kun olisin vaan nimenomaan halunnut treenata kokeenomaista paikkista... 

Muuten liikkeet olivatkin, noh, vaihtelevia. Epäilin Kavan aloittavan juoksujaan pian. Se haahuili, ei ollut oikein kuulolla, vauhtiliikkeet olivat tapansa mukaan vauhdikkaita. Meidän pravuuri-kaukoihin tarvittiin istumiseen tuplakäsky. Liikkeestä maahanmeno taas oli Kavan tasoon nähden hyvä. Ykköstulos sieltä olisi sentään tullut, vaan eipä se hirveästi lohduttanut. Tiesin, että pystyttäisi niin paljon parempaankin.

Syksy toi myös uudet kuviot opiskeluihin. Aloitin Tampereella koirahieroja-opinnot. Haaveiden eteen täytyy tehdäkin jotain. Eihän se riitä, että vain suunnittelee. Milan kuoleman jälkeen oon huomannut, että koitan koko ajan keksiä jotain, mikä veisi ajatuksia vähän muualle. Oli se sitten opiskelut, näyttelyreissut tai vaellusretki. Vuosi tulee varmasti olemaan todella antoisa ja opettavainen. Ensimmäiset projektikoirat on jo käsitelty ja innolla odotan, mitä kaikkea vielä onkaan tulossa. Kavakin on päässyt jo yhdeksi viikonlopuksi mukaan Tampereelle. Hienosti se käyttäytyikin ja kiltisti paikallaan makasi, kun ensimmäisiä hierontaotteita harjoiteltiin.

Syyskuussa aloitimme rally-treenit Kavan kanssa. Milan ryhmässä. En meinannut ensin jatkaa rallya ollenkaan, mutta kun meille vielä erikseen tarjottiin paikkaa rallyn AVO-VOI-ryhmästä ja Kavan pentusuunnitelmat oli just heitetty vessanpöntöstä alas, sen enempää ajattelematta, otin paikan vastaan. Ensimmäinen treenikerta meni pitkälti itseään keräillessä ja tsempatessa, edellisen kerran oltiin treenattu kyseisessä hallissa Milan kanssa vain pari viikkoa ennen meidän viimeisiä yhteisiä hetkiä. Kava on onneksi niin erilainen treenattava ja sen kanssa saa olla eritavalla hereillä treeneissä kuin Milan, joten se ei ole liikaa Milasta muistuttamassa. 

Rally-treeneistä innoittuneena ilmoitin Kavan myös tuplakisoihin ja korkattiin avoin luokka. Kava oli ratavuoroa odotellessa kivasti kuulolla ja hyvillä mielin suunnattiin radalle. Se on kehittänyt rally-tokoon kivan keskittyneemmän vaihteen ja vaikka samaisessa hallissa tokoillaankin (ja siinä mennään satalasissa) niin rallyvaihde oli silti päällä. 


Ekalle radalle mahtui kolme -1 pisteen virhettä. Muuten rata puhtaasti läpi eli pisteitä 97/100. Tämä tarkoitti lopulta toista sijaa koko kisassa. Kisa oli samalla myös australianpaimenkoirien rotumestaruuskilpailu. Loppuun asti jännitettiin muiden pisteitä ja lopulta selvisi, että Kava voitti kisan! Se uusi siis viime vuotisen alokasluokan rotumestaruuden tällä kertaa avoimessa luokassa. 

Toinen rata ei ollut rataprofiililtaan niin meidän rata kuin ensimmäinen. Minua jännitti kovasti alussa oleva hyppy. Sehän meni uusimiseen, kun Kava lähti hypyltä niin vauhdikkaasti ja kääntyi sitten minua kohti. Automaatiolla sanoin uusivani tehtävän ja heti sen jälkeen aloinkin miettiä, että meniköhän tämä nyt ihan pieleen (ajattelin, että oltiin jo poistuttu suoritusalueelta). Siinä kohtaa ei kuitenkaan enää auttanut enää katua. Tehtiin hyppy uudestaan. Kava kääntyi taas, mutta ei niin pahasti. 

Loppurata meni vähän mielessäni masennellessa, olin varma, että oltiin hyllytetty. Tehtiin kuitenkin rata loppun ja yritin ottaa sen treenin kannalta. Loppu radalla ei tapahtunutkaan mitään ihmeellistä. Pisteitä katsoessa hypähdinkin innosta ilmaan: 95!? Kaikki viisi oli hypyltä: -3 uusimisesta ja 2x -1pisteen virhettä. Hirvittävän hieno Kakkis. Uskomattoman hienot ja ehyet radat, vaikka en pitänyt meitä vielä edes valmiina avoimeen luokkaan. Tuomari oli vielä kommenttikenttiin kirjoittanut, että tarkkaa tekemistä ja hyvällä mallilla ollaan näiden perusteella jo ylempiinkin luokkiin.

Koska Lapin ruskaretki ei parhaimpaan ruska-aikaan osunut. Käytiin sentään ruskaretki vähän lähempänä, Tiilikan kansallispuistossa. Kilometrejä muutamaa reittiä yhdistelemällä tuli lopulta 13. Upeat maisemat ja voi mikä ihana väriloisto siellä olikaan!