keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Maaliskuun metkut

Kavan kanssa pyörähdettiin päiväreissu Joensuussa rally-tokokisoissa. En pitänyt meitä vielä valmiina voittajaluokan korkkaukseen. Mutta kevään viikonloppuja katsellessa totesin, että niin monet lähikisat menee osaltani Tampereella, joten jos halusi startata suunnitelmien mukaan keväällä, se oli pakko tehdä nyt. Tuomari Taru Leskinen oli suunnitellut meille melko haastavan radan. Koiran tuli selvästi olla kuulolla lähdöstä asti, pitkälti selvittiin tutulla ja turvallisella vasemman puolen seuraamisella ja pyöritystä käännöstehtävissä oli luvassa.
Kava oli lämppäalueella hieman kuumakalle, mutta vieras halli ei taaskaantuottanut sille mitään ongelmia. Halli oli myös mukavan rauhallinen ja oli kivasti tilaa tällaisen vähän reaktiivisemmankin koiran kanssa. Lähtöalueelle siirryttäessä Kava oli vähän poissaoleva ja kuin liukasta saippuaa, jota sai vähän tasapainotella koko ajan ettei se lähtisi vallan käsistä. Tältä tuntui minusta enempi vähempi myös radalla.
Lähtö-kyltti oli loistava. Kavan kanssa ollaan tehty töitä, että se ei liiemmälti välittäisi tuomarin lähtöluvasta. -1 piste lähti haistelusta kahdeksikossa. Kympin moka oli pyllyn käyminen maassa kyltillä 7, en itse nähnyt varmaksi osuiko pylly maahan ja siinä hetken mietin, kannattaisiko uusia, mutta päätin jättää uusimatta. Hyppy oli Kavaksi hyvä, ei lähtenyt siinä liikaa kiilaamaan. Veikkaisin kuitenkin, että hypyllä oli osuutta asiaan, miksi seuraava kyltti meni pipariksi. Sieltä myös -10p ja -1p kyltin haistelusta. Vielä yksi 1 pisteen menetys kyltiltä 14, kun Kavan seisominen jäi vähän turhan eteen, josta johtuen maahanmeno meni vinoksi. 
Ääntä oli meidän treeneihin verrattuna nyt vähän normalia enemmän, kuuluipa siellä haukahduskin. Osittain uskon tämän johtuvan siitä, että Kavan kanssa ei olla vielä kamalasti tehty tällaisia pitkiä ja vaikeita ratoja ilman palkkaa. Kisarutiineita ja treeniä vaan, niin eiköhän ne pari puuttuvaa tulostakin vielä saada kasaan tänä vuonna!
Lopputuloksissa siis 77 pistettä, mikä riitti ensimmäiseen hyväksyttyyn tulokseen voittajasta. Palkinnoille ei päästy, sen verran hienoja ratoja kilpakumppanit tekivät vaikka kyllä myös usea ei tulokseen oikeuttavakin suoritus nähtiin.
Kava kävi rokotuksilla ja samalla yleistutkimuksessa. Voi kuinka iloinen uutinen oli, kun sydämestä eläinlääkäri ei vieläkään auskultaatiossa kuulunut sivuääntä vaan sydän pompotti tasaisesti ja normaalisti💓 Toivotaan, että näin mennään jatkossakin eikä lääkäriä tarvitsisi sydämen osalta vaivata kuin vasta sitten kontrollissa 1,5 vuoden päästä.
Upeista lenkkipäivistä ollaan otettu kaikki ilo irti ja käytiin Kavan kanssa ensimmäistä kertaa testailemssa hiihtoa vetovermeissä. Kava rakastaa vetopuuhia, juoksulenkit sen kanssa kesällä on parasta ja potkurijutut talvella. Tänä talvena ei tosi n ehditty potkuroimaan kuin vain kerran. Suksien kanssa se ei ole ollut aiemmin vetovarusteissa, mutta ei näyttänyt uusi "kulkupeli" aiheuttavan Kavassa mitään ihmetystä. Vauhdista ei ollut puutetta ja ehdottomasti otetaan hiihtohommat ensi talvena vähän aiemmin ohjelmaan.
Hallilla käytiin ahkerasti treenailemassa ja treenit sujuivat Kavan osilta hiljaisissa merkeissä, hyvä näin. Ohjatuissa viikkotreeneissä keskityimme lähinnä ratatreeniin ja yksittäisiin mestariluokan kyltteihin, omatoimitreenit oli varattu tekniikkatreeniin. Meidän ohjatut vaihtuivat myös omatoimiryhmäksi nyt loppukevääksi, mutta onneksi meidän ryhmä on niin kiva, että yksin ei tarvitse ratkaista jos jokin ongelma eteen tulee.

Maaliskuu oli oikea vuosikokouskuukausi. Meidän seuran kokouksessa Kava palkittiin toistamiseen vuoden parhaana näyttelykoirana. Hallitushommista tulee kuluva kausi täyttymään, kun samaisessa kokouksessa minutkin valittiin mukaan hallitukseen. Lajinkin osalta hommat jatkuu ja rally-tokon viestintävastaavana jatkan tälläkin kaudella.