torstai 26. maaliskuuta 2020

Helmikuun hässäkät

Helmikuussa vietettiin viikonloppua mökillä ja samalla käytiin mätsäreissä molempien tyttöjen kanssa Varkaudessa. Mätsäripaikka oli tosi pieni halli, joka oli ahdas ja siellä oli tosi huono ilma, joten piti välillä käydä haukkaamassa happea ulkona. Onneksi paikalle ei ollut eksynyt kovin paljoa porukkaa, joten kovin montaa tuntia ei hallissa tarvinnut viettää. 
Kava sai aikuisissa sinisen nauhan ja sai paljon kehuja liikkeistään, vaikka pikku kehässä ne eivät ihan oikeuksiin päässeetkään. Sinisten kehä voitettiin, joten vielä yksi kehä oli meillä jäljellä. 
Veteraanit kutsuttiin kaikki kerralla kehään, niitä olikin kymmenisen koiraa. Mila pääsi neljän parhaan joukkoon ja oli lopulta neljäs. BIS-kehässä Kava pääsi neljän parhaan joukkoon ja oli lopulta BIS4. Huippu kivaa esiintymistä siltä!
Seuraavana viikonloppuna oli mätsäri Kuopiossa ja vaikka ensin en meinannutkaan sinne lähteä, päätin kuitenkin edellisenä iltana, että ei kai se haittaa jos tuolla kävisi pyörähtämässä. Jotta päivä ei olisi venynyt niin pitkäksi, ajattelin ottaa vain Kavan mukaan. Tällä kertaa koiria oli hurjasti paikalla ja isoja aikuisiakin oli nelisenkymmentä. Kava nappasi punaisen ja pääsi tosi kovatasoisessa punaisten kehässä vielä jatkoonkin. Lopulta pikkukoira oli hienosti PUN2. Tällaisten mätsäriesiintymisten jälkeen kelpaa kyllä lähteä miettimään kevään virallisiakin kehiä.
Kavan tokotreeneissä ollaan menty hurjasti eteenpäin. Se on ollut ohjatuissa monella kerralla tosi hyvin kuulolla ja selvästi keskittynyt siihen mitä pyydän sen tehdä, eikä ole ottanut häiriötä ympäristöstä. Ollaan tehty pariin otteeseen kokeenomaisia. Paikkis on vielä kesken, mutta senkin ääntelyyn ollaan saatu hyvät kikkakolmoset, jotka ovat näyttäneet toimivan. Noin muuten mulla alkaa olla aika koevalmis koira. Ollaan vihdoin löydetty Kavalle oikea viikkorytmi lenkkien, aivotyöskentelyn ja ohjattujen treenien suhteen. Edellisten päivien toiminta vaikuttaa yllättävän paljon sen mielentilaan treeneissä.

Milan kanssa ollaan menty myös eteenpäin rally tokon merkeissä. Snautserista rally on vaan ihan parasta ja myös oikean puolen seuruu on edistynyt kivasti. Muutamat liikkeet vielä hallintaan, erityisesti vierellä peruuttaminen ja oikean puolen tarkan paikan löytäminen niin hyvä tulee.

Kauniista keväisistä päivistä nauttien tehtiin hurjan pitkiä lenkkejä jäällä. Kävin myös pari kertaa lässyttelemässä pienille villakoiravauvoille ja räpsimässä samalla kuvia. Vaikka pentuja vilisee siellä ja täällä, on oma pentukuume pysynyt suhteellisen hyvin ruodussa.