Hyvin tämäkin alkaa, kun heti ensimmäinen postaus on myöhässä.
Kyselin teiltä lukijoilta aikaisemmin postausaiheita. Niitä saa toki aina ehdotella kommentoimalla tai vaikka laittamalla sähköpostia! Anonyymi ehdotti postausta vanhempieni suostumisesta koiraan.
Olin siis haaveillut omasta koirasta jo mielestäni aivan liian kauan, kyllähän siihen monta monta vuotta menikin. En muista, minkä takia innostuin juuri koirista niin paljon. Joskus aivan pienenä haaveilin kissasta, mutta en koskaan sellaista saanut. Varmaan joskus kuusivuotiaana innostuin todella koirista ja vähitellen ne alkoivat enemmän ja enemmän kiinnostaa. Lainailin kirjastosta koirakirjoja ja rapsuttelin tuttujen koiria.
Pian halusin jo oman koiran, mutta kumpikaan vanhemmista ei suostunut. Minun pitäisi kuulemma kasvaa vielä, en ollut vielä valmis ottamaan tarpeeksi vastuuta omasta lemmikistä. Jatkoin kinuamista ja aika usein suustani saattoi kuulua: ”no kun kaikilla kavereillakin on”, ”kyllä minä sen jaksan hoitaa” tai jotain vastaavaa. Yleensä vastauksena sain kuulla kerta toisensa jälkeen ”sitten kun muutat pois kotoa ota vaikka 20 koiraa, ennen sitä meille ei sellaista tule!”
En kuitenkaan lakannut haaveilemasta, uskoin, että vielä joskus sellainen päivä koittaisi. Kärsivällisesti jatkoin ja tein erilaisia lupauksia, josko ne olisivat auttaneet?
Olen kyllä nyt niin onnellinen, etten koiraa saanut yhtään aikaisemmin. Hyvä, että kului aikaa, koska tuskin pienempänä olisin kuitenkaan siitä jaksanut huolehtia. Kannattaa miettiä, olisiko todella valmis lähtemään räntäsateessa koiran kanssa ulos tai heräämään vapaa-aamuna aikaisin, kun koira tulee herättämään?
Onhan siitä paljon iloakin, mutta joutuu tekemään myös paljon sellaisia asioita, mitkä eivät huvittaisikaan. Kun on koira, saa paljon asioita, mutta menettää myös paljon.
Jos siellä ruudun toisella puolella on ihminen, joka haaveilee ensimmäisestä koirasta tai yleensäkin lemmikistä (ja siis asuu vielä kotona, eivätkä vanhemmat millään suostuisi lemmikkiä hankkimaan) suosittelen odottamaan. Joo, se voi tuntua aika ärsyttävältä, tiedetään. Silloin kuitenkin vanhemmat huomaavat, että sinä todella haluaisit sen, kun jaksat odottaa.
Välillä voi hieman vihjailla, mutta ei missään nimessä kannata kinuta. Silloin ei ainakaan näytä vastuuntuntoa lemmikin hoidosta, ennemmin marina hankaloittaa asiaa. Erilaisten lupausten tekeminen saattoi auttaa omalla kohdallani, mutta toki se vaatii sitä, että ne myös pidetään. Kannattaa tehdä myös kirjallisesti lista säännöistä, jolloin lupaamat asiat täytyy pitää.
Lisäksi, jos naapurissa/sukulaisilla sattuu olemaan koira voi sitä vaikka pyytää hoitoon. Näin voi osoittaa vanhemmille vastuuntuntoa, että todella jaksaa lenkittää ja hoitaa koiran.
Kannattaa muistaa, että ainakin omalla kohdallani koiran odottaminen ei ollut vain mukavaa. Siihen kuului paljon kyyneleitä, kun itkin omassa huoneessani ja mietin, tulisinko koskaan saamaan omaa lenkkikaveria, jonka kanssa voisin kokea yhdessä niin paljon? Jos todella haluat jotain asiaa kovasti, jaksat kyllä odottaa. Olen maininnut sen asian jo tämän postauksen aikana monesti, mutta mielestäni se on niin tärkeä.
