KUUKAUDEN ERIKOISPOSTAUS nro 3 - Turkinhoitopäivä

Kolmannen erikoispostauksen aika. Milan turkki kaipaili siistimistä ja turkinhoitopostausta on ehdotettu, joten teen nyt sellaisen.
Tällainen on meidän kotisiistiminen. Missään koulutuksessa en ole ollut, kerran olen päässyt siistimään/nyppymään Milan trimmaajan opastuksella ja olen lukenut trimmiohjeita kirjoista ja lehdistä.
Tosiaankin ajelu oli tällä kertaa pääosassa ja paremmat saksimishommat jäävät myöhemmäksi, kun aika alkoi käydä vähiin.
Jokaisella on tietenkin hieman oma tyyli trimmata, enkä ihmettele ollenkaan, vaikka minulla sattuisikin olemaan jossain vaiheessa sakset väärinpäin ym. Pyrin kuitenkin aina tekemään ohjeiden mukaan.

Ennen

Aluksi Mila pääsi pesulle. Pesin siltä vain ne alueet, jotka ajoin tai saksin, koska runkoturkki oli pesty vasta ja kuivumisessa olisi muuten mennyt niin paljon aikaa.

Pesun ja kuivumisen jälkeen harjasin Milan kokonaan takuttomaksi, sitten otin koneen ja aloitin korvista.
Ajelin Milan korvat sekä sisä- että ulkopuolelta, jonka jälkeen siistin korvien reunat saksilla.

Kun tulos miellytti omaa silmää, siirryin kaulaan. Ajelin kaulan ja poskipäät, sekä siistin vielä silmien ulkonurkat saksilla.
Oikeasti olisi kuulunut leikata vielä kaulalinjan ja runkoturkin reuna takaiseksi, mutta Milan ollessa pitkässä turkissa olen aina jättänyt sen väliin.





Perän ajelussa pyrin olemaan oikein erikoisen varovainen, sillä neiti aloitti viime viikolla juoksunsa. Otin lähinnä vain peräaukon läheltä, jotta kakat eivät tarttuisi karvoihin kiinni. Siistin varovasti vielä saksilla.



Ajelujen jälkeen oli koristekarvojen vuoro. En oikein enää jaksanut panostaa niihin, sillä oli jo myöhä ja minulla oli kuitenkin ollut rankka viikko takana.
Anturan välien karvat lyhensin. Pyöhin tassut karstalla ja siistin hieman varpaanvälejä. Muuten jätin karvat tassuissa kasvamaan, saa myöhemmin tehtyä sitten oikein hienot koristekarvat;) Yleensä innostun siitä leikkaamisesta vähän liikaakin:D





Mahanalusestakin otin vain kaikkein pisimmät hapsut pois.



Tasoitin myös hieman rintakarvoja.




Seuraavana vuorossa naama. Kulmakarvojen siistiminen ja pisimpien partakarvojen leikkaaminen. Silmien vierestäkin leikkasin vähän, ettei kaikki rähmät tartu karvoihin.

Lopuksi vielä korvakarvojen nyppiminen sisäpuolelta ja kynsien leikkaus.

Jälkeen (kenotuskuva ja parta huonosti)

Aluksi oli tarkoitus ottaa vielä pohjavillaa veitsellä pois, mutta se jäi toiseen iltaan.

-----
Mila siis tosiaan aloitti viime viikolla juoksunsa. Huomenna olisi ollut tarkoitus mennä Pohjois-Savon kennelpiirin nuorisojaoston agilitykoulutukseen, mutta jouduimme varasijalle, koska meillä oli jo kokemusta agilitystä. Juoksut saattavat olla toinen este. En ole saanut vielä vahvistusta pääsemmekö mukaan, mutta valmiina lähtöön ollaan, mikäli mahdumme. Huomiset agilityt jäävät ainakin välistä, sillä hallilla on kisat vielä huomenna.
Kuulumisia seuraavan kerran silloin, kun jotain kirjoittamisen arvoista tapahtuu. Nyt tuntuu, ettei aikaa ole oikein touhuta Milan kanssa tai postata tänne. Onneksi kesälomaan ei ole enää pitkä aika!

KUUKAUDEN ERIKOISPOSTAUS nro 1 - Miten vanhempani suostuivat koiraan?

Hyvin tämäkin alkaa, kun heti ensimmäinen postaus on myöhässä. 

Kyselin teiltä lukijoilta aikaisemmin postausaiheita. Niitä saa toki aina ehdotella kommentoimalla tai vaikka laittamalla sähköpostia! Anonyymi ehdotti postausta vanhempieni suostumisesta koiraan.

Olin siis haaveillut omasta koirasta jo mielestäni aivan liian kauan, kyllähän siihen monta monta vuotta menikin. En muista, minkä takia innostuin juuri koirista niin paljon. Joskus aivan pienenä haaveilin kissasta, mutta en koskaan sellaista saanut. Varmaan joskus kuusivuotiaana innostuin todella koirista ja vähitellen ne alkoivat enemmän ja enemmän kiinnostaa. Lainailin kirjastosta koirakirjoja ja rapsuttelin tuttujen koiria.
Pian halusin jo oman koiran, mutta kumpikaan vanhemmista ei suostunut. Minun pitäisi kuulemma kasvaa vielä, en ollut vielä valmis ottamaan tarpeeksi vastuuta omasta lemmikistä. Jatkoin kinuamista ja aika usein suustani saattoi kuulua: ”no kun kaikilla kavereillakin on”, ”kyllä minä sen jaksan hoitaa” tai jotain vastaavaa. Yleensä vastauksena sain kuulla kerta toisensa jälkeen ”sitten kun muutat pois kotoa ota vaikka 20 koiraa, ennen sitä meille ei sellaista tule!”
En kuitenkaan lakannut haaveilemasta, uskoin, että vielä joskus sellainen päivä koittaisi. Kärsivällisesti jatkoin ja tein erilaisia lupauksia, josko ne olisivat auttaneet?
Olen kyllä nyt niin onnellinen, etten koiraa saanut yhtään aikaisemmin. Hyvä, että kului aikaa, koska tuskin pienempänä olisin kuitenkaan siitä jaksanut huolehtia. Kannattaa miettiä, olisiko todella valmis lähtemään räntäsateessa koiran kanssa ulos tai heräämään vapaa-aamuna aikaisin, kun koira tulee herättämään?
Onhan siitä paljon iloakin, mutta joutuu tekemään myös paljon sellaisia asioita, mitkä eivät huvittaisikaan. Kun on koira, saa paljon asioita, mutta menettää myös paljon.

Jos siellä ruudun toisella puolella on ihminen, joka haaveilee ensimmäisestä koirasta tai yleensäkin lemmikistä (ja siis asuu vielä kotona, eivätkä vanhemmat millään suostuisi lemmikkiä hankkimaan) suosittelen odottamaan. Joo, se voi tuntua aika ärsyttävältä, tiedetään. Silloin kuitenkin vanhemmat huomaavat, että sinä todella haluaisit sen, kun jaksat odottaa.
Välillä voi hieman vihjailla, mutta ei missään nimessä kannata kinuta. Silloin ei ainakaan näytä vastuuntuntoa lemmikin hoidosta, ennemmin marina hankaloittaa asiaa. Erilaisten lupausten tekeminen saattoi auttaa omalla kohdallani, mutta toki se vaatii sitä, että ne myös pidetään. Kannattaa tehdä myös kirjallisesti lista säännöistä, jolloin lupaamat asiat täytyy pitää.
Lisäksi, jos naapurissa/sukulaisilla sattuu olemaan koira voi sitä vaikka pyytää hoitoon. Näin voi osoittaa vanhemmille vastuuntuntoa, että todella jaksaa lenkittää ja hoitaa koiran.
Kannattaa muistaa, että ainakin omalla kohdallani koiran odottaminen ei ollut vain mukavaa. Siihen kuului paljon kyyneleitä, kun itkin omassa huoneessani ja mietin, tulisinko koskaan saamaan omaa lenkkikaveria, jonka kanssa voisin kokea yhdessä niin paljon? Jos todella haluat jotain asiaa kovasti,  jaksat kyllä odottaa. Olen maininnut sen asian jo tämän postauksen aikana monesti, mutta mielestäni se on niin tärkeä.