lauantai 2. huhtikuuta 2016

Lenkkeilyä ja treeniä kavereitten kanssa


Viime lauantaina varasimme Saran, Ean ja Tintin kanssa K9 centerin hallin tunniksi junior handler-treenejä varten. Tunti vilahti älyttömän nopeasti treenaillessa sekä omilla että toistemme koirilla. Hommat jäivät sen verran kesken, että päätimme lähteä maanantaina lenkille, johon samalla voisimme yhdistää myös treenihetken. Maanantaina hyppäsimme kaikki Saran kyydillä sinne päin, jossa kävimme ihan hyvän mittaisella lenkillä. Lenkkireittiä emme olleet suunnitelleet erikoisemmin etukäteen, joten välillä joutui tarpomaan keskellä lumihankea, mutta hauskaa ainakin oli. Näyttelyjutut jatkuivat taas ja kuuden aikoihin lähdimme kotiin.

Lauantaina hallilla












 

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.