perjantai 9. lokakuuta 2015

Juha Kareksen handlerikoulutus ja viikonloppu mökillä

Alkuun suuret, suuret pahoittelut pitkästä postaustauosta (jälleen...). Tässä olen vähän miettinyt jonkin sortin tauon pitämistä. Koulussa on ollut kamalasti kiireitä ja niinä vähissä olevina vapaa-aikoina ei ole kamalasti innostanut istua koneen eteen. Varmasti, jos jotain tärkeämpää tapahtuu, ilmoittelen siitä kyllä, mutta tämä samanlainen postaustahti saa kyllä vielä toistaiseksi jatkua.



Viime perjantaina, melkein heti koulun jälkeen, lähdimme mökille. Autoon hyppäsivät myös Sara ja Elmo. Illalla siistimme koirat ja kävimme lenkillä, jonka jälkeen alkoi seuraavan päivän jännittäminen. Vuorossa oli siis todella kauan odottomani Juha Kareksen handlerikoulutus Varkaudessa. Koulutus järjestettiin VARPsin hallilla. Tilat olivat todella hyvät, vaikka järjestäjät olivatkin sanoneet niitä pieniksi. Minusta kokoa oli aivan riittävästi.

Alkuun meillä oli pieni luento-osuus, jossa Juha kertoi päivän ohjelmasta ja jotain yleisiä juttuja. Sitten harjoittelimme kahdessa osassa, isot ja pienet koirat erikseen. Ensimmäisissä treeneissä keskityimme erityisesti vapaaseen seisottamiseen. Kun toinen porukka oli treenaamassa, toiset saivat hyviä vinkkejä kuuntelemalla neuvoja. Koska isot koirat aloittivat, Mila sai odottaa häkissä vielä tovin.
Viimein pienten koirien vuoro tuli ja seisotin ensin Milan pöydällä. Liikkeissä menimme edestakaisin ja sitten vapaa seisotus. Mila seisoi varsin kivasti vapaasti, saikin siitä kehuja. Katseen saan vain suunnata alemmaksi namilla niin niskalinja näyttää nätimmältä.







Ensimmäisten treenien jälkeen meillä oli ruoka ja sitten koirien pissitys. Seuraavaksi Juha luennoi koiran opettamisesta näyttelyyn, pukeutumisesta ja yleisesti kaikesta tarpeellisesta, välillä kertoen mieleenpainuvimpia omia kokemuksiaan koiramaailmasta.
Sitten oli toisten treenien aika. Tällä kertaa syynissä olivat liikkeet. Teimme yksittäisliikkeet vuorotellen ja Juha antoi neuvoja, kuinka ne saisi näyttämään paremmilta.







Viimeiseksi menimme kaikki suureen ympyrään ja jokainen pujotteli vuorotellen kaikki koirat. Samaa juttua olemme tehneet joskus toko-kurssilla, mutta tällä kertaa oli tarkoitus saada koira seisomaan toisen ohittaessa ja näin totutettua myös näyttelymeininkiin.
Lopuksi kävimme vielä ottamassa parit posetuskuvat koirista ja sitten ABC:n kautta mökille takaisin.
 
Elmo <3



Sunnuntaina iltapäivällä auton nokka kohti kotia. Aamusta kävimme ottamassa kuvia koirista pellolla ja aksailimme takapihalla. Illalla ehdimme vielä hyvin agilityynkin, jossa treenailimme kahta lyhyttä rataa.
Mahtava viikonloppu, jota ei paljoa sähköttömyyskään haitannut.

Iso, iso kiitos kaikille kurssin järjestäjille mahtavasta päivästä, jota todellakin kannatti odottaa! Saralle ja Elmolle tietysti myös kiitos kivasta viikonlopusta ja parhaasta seurasta!

Joidenkin kuvien laatu kärsi paikoin aika runsaastikin, sillä koneen kanssa on ollut vähän yhteistyöongelmia, joten loppujen lopuksi päätin lisätä kuvat kännykällä. Muutamia kuvia jäi edelleenkin lisäämättä, mutta laitan ne kunhan on paremmin aikaa.

 
 









Nyt syysloma alkoi ja vähän irtiottoa arjesta. Huomenna suuntaamme Helsinkiin, josta lento lähtee viikoksi kohti Välimeren lämpöä. Mahtava viikko varmasti tulossa, joten ainakaan ennen lauantaita ei tule postauksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.