torstai 25. syyskuuta 2014

Otsikoton 16




Sunnuntain agilitytreeneissä meillä oli aiheena koiran erilainen ohjaaminen. Aloitimme tutustumalla rataan, vaikka siinä ei mitään sen ihmeempiä ollutkaan.

Me pääsimme toisena harjoittelemaan ohjaamista ilman ääntä. Koira oli tarkoitus saada suorittamaan esteet ohjaajan kehonliikkeillä. Toisella kerralla me teimme ohjausta vastaavasti ilman käsiä pelkkien äänien avulla.
Mila meni hyvin koko rataa molemmilla kerroilla. Hyvin sitä vauhtiakin kertyi ja erityisen tyytyväinen olin Milan putkiin menoihin, se alkoi jo hakemaan kauempaa.
Lopuksi teimme taas keppejä verkoilla. Tällä kertaa verkot olivat kiinni koko ajan, mutta oli tarkoitus lähettää koira kepeille kauempaa takaa. Aluksi Mila ei meinannut tätä ymmärtää.
Sunnuntaina olisi ohjelmassa mätsäri. Jotain uutta ja jännittävää olisi siellä tiedossa, mutta en paljasta siitä vielä sen enempää;)


 

Slurps
 





 

2 kommenttia:

  1. Nätti tyttö olet Mila. Ja niin taitava, vissiiin kilttikin, kun noin hienosti teet radat.
    Mutta yhtä juttua en ymmärrä: sänkipeltoa. Me Jirin kanssa ei mennä sänkipellolle kuin pakotettuina ja sitten seisotaan paikoillaan kuin suolapatsaat. Niin ilkeämielisesti se sänki pistelee meitä mahaan ja pistooleihin.
    Mites meni mätsärissä? Hyviä harkkoja ja metsälenkkejä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mila kyllä menee sänkipellolle oikein mielellään. Tietysti, jos sänki on kamalan pitkää se ei siellä kamalasti turhaan juoksentele, kun pistelee masuun. Mätsäripostausta rupean juuri väsäämään. Kiitos samoin!:))

      Poista

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.