perjantai 19. helmikuuta 2016

Koiramainen viikonloppu

Lauantaina kävimme Milan kanssa avajaismätsärissä. Kehien aikataulut oli porrastettu ja minulla oli mahdollisuus osallistua vain junior handleriin. Junnut alkoivat puoli yksitoista ja osallistujia oli huimat kolme. Milan kanssa en kamalasti ehtinyt harjoitella, joten menimme kehään aikalailla kylmiltään. Muutaman juoksukierroksen jälkeen tuomari siirtyi yksittäisarvosteluun, jossa hän kysyi ikää ja pyysi näyttämään hampaat. Sen jälkeen teimme kolmion, edestakaisin ja lopuksi vielä ympäri ja jonon perälle. Sitten meidät laitettiin järjestykseen ja meidät käteltiin voittajiksi. Lopuksi tuomari antoi vielä henkilökohtaista palautetta, mutta ei meille keksinyt mitään korvattavaa. Minusta suoritus meni muuten ihan hyvin, mutta liikkeisiin Mila kaipaa vielä treeniä.



Sunnuntai jatkui koirien merkeissä. Suunnistimme nimittäin (jälleen) ystävänpäivämätsäriin Musti&Mirri-areenalle. Tänne oli saapunut enemmänkin tuttuja ja heti ilmojonossa Sara kysyi, josko voisin lainata Milaa lapsi&koira-kehään. Mila pääsi siis pyörähtämään sielläkin kehässä Saran pikkusiskon kanssa. Oikein hienosti tämä pari menikin! Välillä Milalla meinasi tulla mammaa ikävä, mutta täytyy olla silti ihan super ylpeä pikku parrasta. Sen kanssa ei olla vieläkään täysin ylitetty lapsikammoa. Tuolla kehässä ei ollenkaan pelännyt, vaikka pieniä lapsia pyöri joka puolella ja oli kehässä aivan vieraan tytön kanssa. Parivaljakko sijoittui hienosti toiseksi seitsemästä osallistujasta.

Tämän jälkeen sain suunnata heti suoraan junior handler-kehään. Mila oli vielä hieman sekaisin edellisestä kehästä ja raukka joutui sitten aivan suoraan toiseen kehään. Junnuja oli ilmoittautunut ihan mukava määrä ja porukka oli jo ehtinyt pyörähtää muutaman kierroksen yhdessä ympäri, ennen kuin me saavuimme kehään. Yksilöarvostelussa teimme kolmion ja edestakaisin. Kun kaikki olivat käyneet yksilöarvostelussa, tuomari alkoi tiputtamaan handlereita pois. Minä olin jo aivan varma, että tippuisimme, sillä en ollut todellakaan tyytyväinen meidän suoritukseen. Saimme kuitenkin jatkaa, ja pian tajusin meidän olevan neljän parhaan joukossa. Teimme vielä pareittain edestakaisin ja muutaman kerran yhdessä ympäri, jonka jälkeen tuomari päätti sijat. Meidät käteltiin neljänsiksi.



Sitten Mila pääsi häkkiin lepäämään ja päätin, että se saa olla siellä ihan niin kauan, kun meidän vuoro tulee pienissä aikuisissa. Parina meillä oli villakoira, jota vastaan kisasimme myös viime mätsärissä parikehässä. Tällä kertaa Mila meni tosi kivasti ja lepotauko näytti tehneen sille hyvää. Tuomari piti todella kovasti molemmista ja sanoikin, että pyöritteli nauhojen sijoittelua moneen kertaan. Me kuitenkin saimme sinisen, sillä villakoiralla oli kuulemma hieman paremmat liikkeet.
Pieniä aikuisia oli todella paljon - noin viitisenkymmentä ja tuomari oli kovin hidas, joten odottelua riitti.
Viimein sinisten nauhakehän aika koitti ja me saimme seisoskella siellä aika kauan. Tuomari pudotteli alkuun koirakoita pois - lopulta meitä oli noin kymmenen jäljellä. Neljäs ja kolmas sijoitettiin ja sitten tuomari sanoi, että pohti ykkösen ja kakkosen järjestystä kauan, mutta me olimme tällä kertaa toisia.
Kehien jälkeen pääsin vielä kokeilemaan villakoiraa ja Johanna otti Milasta palkintokuvat ja kokeili sitä kanssa pikaisesti.
 
 
(Älkää välittäkö häntäsormista)

 

Mätsäreitten jälkeen meillä oli parin tunnin tauko ennen aksatreenejä. Mietin kovasti, kuinka Mila jaksaisi raskaan viikonlopun jälkeen vielä treenata. Täytyi todeta, että murehtiminen oli aivan turhaa. Pieni partaolento porkskutti menemään niin etten meinannut pysyä perässä! Teimme alkuun ohjaustreeninä sylkkäriä ja sitten siirryimme tekemään rataa. Tällä kertaa vuorossa oli Sari Mikkilän ykkösluokan hyppyrata. Hän tuomaroi reilun viikon päästä Kuopiossa virallisissa kisoissa, jonne meitäkin kovasti houkuteltiin osallistumaan. Suunnitelmissa oli korkata kisaura myöhemmin, mutta katsotaan nyt kuinka treenit sujuvat jatkossa. Täytyy kyllä sanoa, että on se huippu olento!  Videon pätkällä näkee vähän meidän menoa. Video ei suostunut lataamaan, vaikka olen sitä jo parina päivänä yrittänyt. Täytyy katsoa vielä joku päivä, jos onnistuisi.

---
Huomenna meidät voi jälleen nähdä kehässä; luvassa oman seuran mätsäri ja minä toimin myös kameran nokassa. Tulkaas kaikki osallistumaan;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.