tiistai 16. kesäkuuta 2015

KUUKAUDEN ERIKOISPOSTAUS nro 6 - Linkkaa blogisi

 
Kaipailen uutta kesälukemista uusista, itselleni vieraista blogeista. Samalla myös koko blogi historian ensimmäinen "linkkaa blogisi"-postaus.
Kaipaan erityisesti uutta luettavaa, mutta toki blogin saa linkata, vaikka olisinkin lukijana.
Ajan salliessa kokoan mahdollisesti linkatuista blogeista oman postauksen.

Ohjeita linkkailuun:
- Blogisi tulee olla koirablogi. Mikäli siinä esiintyy kääpiösnautseri, mainitsethan erikseen.
- Kirjoita pieni kuvaus blogistasi
- Aikaa linkkailla 5.7.2015 asti, eli tässä on reilusti pari viikkoa aikaa.

 

37 kommenttia:

  1. Paimenlauma Neljä paimenristeytystä, yksi laumanjohtaja. Monipuolinen, kuvapitoinen, aktiivinen ja taatusti kokeilemisen arvoinen, ajantasainen lukukokemus!

    VastaaPoista
  2. Aktiivisempi ja tuoreempi blogi, jonka kai voi sanoa myös koirablogiksi. Aiheet kuitenkin omasta elämästäni yhteiseloa karvatollojen kanssa. Vaikka blogissa kissatkin esiintyy, mutta koira nyt melkeinpä päätähtenä http://nintailkuvat.blogspot.fi/
    Sitten on ihan real koirablogi eli kultsuni oma blogi,joka päivittyy aina silloin tällöin http://blondontheblog.weebly.com/

    VastaaPoista
  3. Loyal Companion

    Seropi nartun elämää käsittelevä blogi, jota kirjoittelee 22-vuotias omistaja.

    VastaaPoista
  4. http://kkuurakirsut.blogspot.fi/

    Kahden kotikoiran (collie & mitteli) elämää, paljon kuvia!

    VastaaPoista
  5. Raitamonsteri

    Blogin päätähtinä toimivat suomenlapinkoirat Rolle ja Bea. Blogi käsittelee kaikenmaailman koiramaisia juttuja ihan arjesta treeneihin ja kisoihin.

    VastaaPoista
  6. Heklamaista

    Blogi kertoo pienen schipperken toilailuista, niin arjen kuin harrastustenkin parissa. Ykköslajin virkaa toimittaa toko.

    VastaaPoista
  7. http://iikku-iikku.blogspot.fi/

    Kahden tiibetinspanielin elämää kotosalla, näyttelyissä... Mukana myös yhteisomistus mopsini, joka on siis kuitenkin enemmän äitini. Tekstejä tulee aina kun jotain erikoisempaa tai vähemmän erikoista tapahtuu ja yritänkin kirjoittaa vähintään kerran kuussa... :)

    VastaaPoista
  8. http://lifewhitdobermann.blogspot.com/
    Blogi kertoo nuoren rescuekoiran seikkailuista ja harrastuksista :)

    VastaaPoista
  9. http://dogwarriordemalaga.blogspot.fi/
    Espanjasta adoptoidun koiran elämää. Saattaapa blogissa näkyä myös omistajan innostus käsitöihin ja valokuvaamiseen :)

    VastaaPoista
  10. http://patjenes.blogspot.fi/
    Kolmen koiran seikkailu Skotlannissa.

    VastaaPoista
  11. Anonyymi6/16/2015

    Pinserimäistä Kahden kääpiöpinserin elämää seuraava blogi. Agilityä, näyttelyitä, paljon koirakavereita, kuvia ja videoita. Koirat kääpiöpinsereitä, toinen muka-aikuinen 2v ja toinen 3kk termiitti.

    VastaaPoista
  12. http://ikivalkea.blogspot.fi/ Samojedinkoira Sirun elämästä kertova blogi, ylä- ja alamäkineen. Paljon kuvia, postauksia näyttelyistä sekä muusta toiminasta!

    VastaaPoista
  13. http://pystykorvamanta.blogspot.fi/
    Pystykorvan kanssa mennään erilaisissa paikoissa ja näytetään, että pystykorvatkin oppivat harrastuksen kuin harrastuksen. Maailmaa kaunistetaan kuvilla ja jaetaan tee-se-itse vinkkejä koiraharrastajille. :)

    VastaaPoista
  14. http://hileenpisaroita.blogspot.com
    Kääpiöpinserineiti Bellan seikkailuja.

    VastaaPoista
  15. http://bunofanarchy.blogspot.fi
    Sekarotuisen seurakoiran elämää, postauksissa esiintyy myös kämppiskani mutta useimmiten koira-juttuja ja varsinkin kuvia.

    VastaaPoista
  16. http://mutkienkauttamaaliin.blogspot.fi/
    Kolmen shetlanninlammaskoiran touhuiluja seuraava blogi, lajeina agility, mätsärit/näyttelyt, (rally)toko ja dobo. Ihan uusi blogi, pari päivää sitten perustettu! Joka postauksessa aina kuvia/video. :)

    VastaaPoista
  17. http://ihmekoirat.blogspot.com

    Keskarivillakoira kertaa kaks. Harrastus kertaa monta. Valokuvia ja värikästä tekstiä myös arjen käänteistä.

    VastaaPoista
  18. Blogin tarkoitus on pitää oma muisti virkeänä mitä milloinkin omien eläinten kanssa on koettu ja touhuttu. Päätähtenä loistaa shetlanninlammaskoira Neela ja sivuosissa puolestaan komeilee kolmen pupun lauma sekä kotipuolen labradorinnoutaja Melli. Tervetuloa!

    http://kultatassut.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  19. http://polarbearcassu.blogspot.fi/
    Blogi kertoo coton de tulear pojan elämästä. :)

    VastaaPoista
  20. Meinasin jo alkaa omaa blogia linkkailemaan, kunnes huomasin korostuksen sanalla KOIRAblogi. Kaikenkarvainen koira/kana/kani-blogi ei sittenkään taida oikein osua kriteereihin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No linkkaa ihmeessä, jos koira on edes jossain osassa blogissa:) Käyn ainakin katsomassa;)

      Poista
    2. Nyt vasta huomasin tämän kommenttisi :)

      Tällainen eläinlauma se meillä siis seikkailee:
      http://karvapuusti.blogspot.fi/
      On siellä seassa kolme koiraakin ;)

      Poista
  21. WauhtiTassut

    WauhtiTassut-blogissa seurataan kahden koiran (kultainennoutaja & sekarotuinen) elämää arjen, harrastusten ja haasteiden parissa. Harrastuksiin kuuluvat mm. toko, rally-toko ja jäljestys. Agilitya treenataan lainakoira Tinin kanssa. Harrastusten lomassa blogiin päivittyy koira-arkea ja mielipiteitä. Laumaa johtaa 22-vuotias Jenni, joka tavoittelee opiskelupaikkaa eläinalalla. Blogia värittää suuret kuvat ja videot, joissa seikkailee niin omat koirat kuin koirakaverit.

    VastaaPoista
  22. http://joutavaa.blogspot.com/
    Päätähtenä lapinporokoira Riku, taustajoukoissa kaksi lapparityttöä ja mittelineitiä. Paljon kuvia ja turinaa harrastuksista ja arjen iloista.

    VastaaPoista
  23. http://tunturihaltia.blogspot.fi/

    Vuoden vanha colliepoika Halti treenailee agilityä, tokoa ja hakua. Blogissa on myös paljon arkikuulumisia sekä kuvia.

    VastaaPoista
  24. http://sheltt.blogspot.fi

    Shetlanninlammaskoiran ja siperianhuskyn arkielämää, johon sisältyy agilitya, tokoa ja metsässä pyörimistä.

    VastaaPoista
  25. http://neljatassuayksisydan.blogspot.fi/
    Blogi keskittyy kolmen pienpystykorvan arkeen sekä harrastuksiin omistajineen. Kirjoittajana toimii -96 syntynyt koiraharrastaja ja blogissa vilahtaa joskus myös kirjoittajan äiti jolla on yksi blogin karvakuonoista sijoituskodissa. Harrastamme näyttelyitä sekä Match Show'ssa kiertelyä! Tulevaisuudessa hieman tokoa lisätään harrastuksiimme.
    Aktiivinen, monipuolinen sekä kuvapitoinen blogi joka kaipaa lisää huomiota!

    VastaaPoista
  26. http://lagottoelmo.blogspot.fi/
    Hirveesti ei varmaan tarvitse kertoilla? :D
    Päätähtenä seikkailee lagottopoika Elmo, jonka kanssa harrastellaan pääasiassa näyttelyitä ja rally-tokoa. Aktiivisuus on tällä hetkellä mitä on, mutta tavoitteena olisi nousta tuosta vielä :D

    VastaaPoista
  27. http://koiriamaalta.blogspot.fi

    Pääosissa sekarotuiset Vilkku ja Tuikku. Ex-ulkokoiran kotiuttamista rivariin ja junnukoiran valmennusta eri lajeihin.

    VastaaPoista
  28. http://polarbearcassu.blogspot.fi/
    Blogissa seikkailee 5 vuotias coton de tulear uros. :)

    VastaaPoista
  29. Voi ei olin jo aikasemmin laittanu blogini tänne. :D Todella hyvä muisti mulla taas. :D

    VastaaPoista
  30. http://tassujakahdeksan.blogspot.fi

    Cairnterrieri Rocky, paimen-noutajamix Amor ja kelpiepentu Chaos. Agilityä ja satunnaisesti muitakin lajeja, sekä paljon paljon kuvaspämmäystä.

    VastaaPoista
  31. treenikaverit.blogspot.fi

    VastaaPoista
  32. http://tempputaituri.blogspot.fi/

    Blogissa seuraillaan sekarotuisen kodinvaihtaja menoa ja koulutusta. Suurimman osan sisällöstä täyttää kuitenkin erikoisemmat postaukset, kuten valokuvaukseen, temppuihin ja DIY-juttuihin liittyvät tekstit.

    VastaaPoista
  33. Pääosassa kolmivuotias hulivili ärrieri, jonka aktiivista elämää pääset blogissa seurailemaan. Rally-tokoa ja mätsäreitä, retkeilyä ja treenailua terrierin tapaan. Siinäpä lyhykäisyydessään!

    http://elamanpituistarakkautta.blogspot.fi/?m=0

    VastaaPoista
  34. 15 / Oulu / Lifestyle & valokuvaus

    http://petriina-lifeintechnicolor.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.