maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kesäkuun tapahtumia

Tähän ajattelin koota pitkästä aikaa meidän kuulumisia.
Meidän kesä on lähtenyt käyntiin oikein mukavasti, tosin niitä säiden lämpenimisiä odotellaan kovasti. Mökillä olemme olleet käytännössä koko loman, kaupungissa aina vain pikavisiitillä hakemassa postin ja kastelemassa kukat.

 
Todennäköisesti torstaina lähdemme takaisin mökille, jossa vietämme myös juhannusta. Keskiviikkona minun täytyy käydä ensi vuoden koululla palauttamassa todistus ja tekemässä joitain ainevalintoja. Niinhän siinä sitten loppujen lopuksi kävi, että tämä tyttö jatkaa ensi syksynä lukiossa täällä Kuopiossa.

 

 
Täällä blogipostauksissa en ole tainnutkaan mainita, että me Milan kanssa olemme käyneet Pohjois-Savon kennelpiirin nuorisojaoston junior handler-kurssilla, se loppui viime viikon torstaina. Sain sieltä muutamia hyviä vinkkejä jatkoon ja myös treeniä vieraiden koirien kanssa. Loppukisassa olimme Milan kanssa toisia.


Kuva: Pohjois-Savon kennelpiirin nuorisojaosto
Ensi viikon sunnuntaina me lähdetään Milan kanssa leireilemään Virroille, Kennelliiton Suurleirille, Saran ja Elmon kanssa. Vähän alkaa jo jännittää, mutta varmasti kivat viisi päivää siellä tulee olemaan:) Sieltä olisi tarkoitus tehdä oma postauksensa, jossa kerron leirinohjelmasta hieman tarkemmin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.