lauantai 31. elokuuta 2013

Match Show 31.8.2013

Ihan jo näin alkuun pahoittelen kuitenkin, kun en ole hirveästi uusia postauksia kerennyt väsäämään.
Mätsäri takana, ei mitenkään erityisin tuloksin. Päivä oli kaunis, ehkä jopa aavistuksen liian kuuma, mutta ei valiteta. Aamulla lähdettiin yhdeltätoista Sorsasaloon. Ilmoittauduin junnuihin ja pieniin aikuisiin. Junnut oli jaettu 10-13v ja 14-17v. Nuoremmissa osallistujia oli kolme ja vanhemmissa neljä. Me oltiin vanhemmissa numerolla kolme. Mila liikkui nätisti ja seisoi nätisti. Ainoastaan vapaassa seisonnassa yksi jalka jäi huonosti. Kaikki muut(kin:D) olivat tosi hyviä, joten meidän kohtalo oli neljäs sija. Palkinnoksi tuli pokaali, ruusuke ja lakupötkö.




JH-ssa
No, mutta tuo oli kyllä jotenkin hieman ennalta arvattavissa. Kauaa ei mennytkään pieniin aikuisiin, jossa oltiin jo numerolla 5. Parinamme oli (mitä nyt eri mäyräkoirat tiedän) ptkäkarvainen kääpiömäyräkoira. Mila meni siinä kehässä oikein erityisen nätisti. Pöydällä tuomari kehui Milan kulmauksia. Mäyräkoira meni myös tosi nätisti ja oli muutenkin jotenkin tosi hellyttävä<3 Mila sai kuitenkin punaisen. Pieniä aikuisia oli vain 11, joten odottelua ei ollut kauaa. Kävin Mipsun kanssa vielä tekemässä viimeiset harjoittelut. Punaisten kehässä tehtiin pari kertaa ympäri ja sitten seisotettiin koiria tooooodella kauan. Mila alkoi jo loppuajasta vähän väsyä. Kyllä se seisoi sen koko ajan nätisti, mutta välillä huomia alkoi kiinnittyä toisen kehän tapahtumiin tai sitten se tuojotti mua, "millon tää loppuu?"-ilmeellä. Tuomari pudotti kaksi pois ja vaikka olin jo melkein varma jatkoon pääsystä, tipuimme toisena pois. Suoraan sanottuna, Mila olisi kyllä ansainnut sen jatkopaikan, niin nätisti se meni. Kuitenkin, jos välillä häviää, voittaminen tuntuu taas paljon mukavammalta ja siitä osaa nauttia ihan erilailla. Joten ehkä tämä ei vaan sitten ollut se meidän päivä. Katsottiin vielä bis, jonka jälkeen lähdettiinkin kotiin.



 
 
Viiden mätsärin ja yksien virallisten saalis


 

3 kommenttia:

  1. Tosi hyvin teillä kyllä mun mielestä meni vaikka ette olleet kuin neljänsiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin. Munkin mielestä Mila meni kyllä tosi nätisti.

      Poista
  2. Taaspa olimme samoissa mätsäreissä! Milasta ehkä näinkin vilauksen.
    Meilläkään ei sijoittumisia isoissa aikuisissa tullut, vaikka Jekku esiintyi pirskatin hyvin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.