Hullujen hommaa, mutta kyllä silti kannatti

Juna lähti Kuopiosta lauantaina aikataulun mukaan vähän ennen neljää. Menomatkalla junanvaunu oli alkuun todella täysi. Onneksi Mila lyhyen alkujännityksen jälkeen rentoutui ja matkustikin koko matkan todella hienosti jalossa makoillen. Kajaanista asti saimme matkustaa lemmikkivaunussa ihan keskenämme, sai vähän paremmin levittäydyttyä.

Saavuimme Ouluun neljä minuuttia ennen alkuperäistä aikataulua, tämähän alkaa olla saavutus VR:ltä! Viikonlopun yövyimme Mimosan luona. Odotellassamme kyytiä Mila pääsi moikkaamaan vartijaa ja taisihan se antaa muutaman pusunkin:D Saavuttuamme Mimosalle lähdimme käyttäämään koiria ulkona ja sitten alkoi olla aika valmistautua untenmaille - olihan seuraavana aamuna aikainen herätys edessä. Poikkesimme säännöistä, kun maltoimme käydä nukkumaan jopa ihan inhimilliseen aikaan.

Aamulla herätys oli viideltä, olisi vielä kovasti väsyttänyt, mutta pakko oli nousta. Pikkuisen ennen kuutta olimme jo valmiita lähtemään ja kävelemään tavaravuoren kanssa kohti kyytiämme. Automatka kohti Kuusamoa starttasi!

Näyttelypaikka oli urheilukenttä, kiva paikka noin muuten, mutta oli todella kylmä. Ennusteessa sää näytti +17 astetta, mutta näyttelyaamuna lämpö oli tippunut jo kymmenen astetta. Takit oli jätetty kotiin ja sateenvarjokin pääsi unohtumaan. Onneksi oli olemassa kuitenkin maailman parhain Mimosa❤ Näyttelypaikalla olimme jo ennen yhdeksää, meidän kehä oli puolilta päivin.

Musta-hopeita käppänöitä näyttelyihin oli ilmoitettu seitsemän: kolme urosta ja neljä narttua, kaikki nartut avoimessa luokassa. Kun huomasin meidän kilpakumppanit olin jo varma, että ei sitä vikaa sertiä nyt kyllä ainakaan tule.

Tuomari oli puoli tuntia myöhässä aikataulusta ja koetin parhaani mukaan pitää Milaa lämpimänä. Pian avonartut kuulutettiin kehään. Me olimme Milan kanssa viimeisiä, yhdessä menimme kierroksen ympäri ja sitten siirryimme odottelemaan yksilöarvostelua.

Koira pöydälle ja pelätty mittakeppi esiin. Korkeutta löytyi tällä kertaa 34 cm. Kummasti se mittaus minua vain aina jännittää, vaikka kyllähän se on ihan selvää, että tuo ei ihannekorkeutta ylitä. 34-34.5 cm Mila yleensä on riippuen mittaajasta. Kovasti tuomari tunnusteli Milan turkkia ja kävi läpi reisiä ja lapoja, joissa puskee parhaillaan pippuri&suola-väritys läpi. En tiedä johtuuko se sterilisoinnista, vai alkaako jo ikä tuomaan mukanaan ekstrapaljon harmaita karvoja. Osasin siis odottaa, että tästä tulisi mainintaa.
Vähän liikuttiin ja sitten tuomarin pöydän eteen seisomaan. Siinä saikin tovin seisoskella. Tekstiä tuli arvosteluun kokonainen lappu täyteen. Kehis nosti punaisen lapun. Erinomaista! Sitten kokoonnuimmekin kilpailuluokkaan.

Tuomari osoitti meidät kärkeen, ja näin kierros ympäri. Siinä oli järjestys, Mila voitti luokan. Lisäksi tuomari antoi vielä SA:n ainoastaan meille. Tämähän tarkoitti sitten sitä, että kun paras narttu kehässä ei muita koiria ollut, Mila sai viimeisen sertin. Kirsikkana kakun päälle oli Mila samalla myös rotunsa paras, kun uroksista kukaan ei ollut saanut sa:ta. Siinä oli sitten itkussa vähän pidättelemistä.

"Mittasuhteiltaan ja tyypiltään erinomainen narttu, jolla oikeat rungon mittasuhteet. Hyvä pään pituus. Kallo voisi olla jalompi. Erinomainen kaula. Oikea rungon malli. Hyvä ylälinja. Tasapainoiset kulmaukset. Kaunis häntä. Erinomaiset sivuliikkeet, edessä löysyyttä. Oikeanlaatuinen karva. Perusväri saisi olla puhtaampi. Selkeät merkit. Erinomainen ryhti ja olemus." -Marjo Järventölä ERI, AVK1, SA, PN1, SERT, ROP => FI MVA

Tuomarin mukaan Mila on todella kaunis snautseri, mutta saisi olla ehkä vieläkin elegantimpi. Paras snautseri kuitenkin minulle, oli se sitten elegantti tai ei!❤

Aika pian kehän jälkeen kävimme pitsalla, voi miten hyvältä se maistuikaan, kun ei koko päivänä ollut tullut syötyä kunnolla. Sitten takaisin näyttelypaikalle ja kohta saimme alkaa valmistautua ryhmäkehään. Vaikka tiesinkin sen olevan osaltamme vain läpijuoksu, oli se pakko kokea - ensimmäistä kertaa oman koiran kanssa ryhmään! Niinhän siinä lopulta kävikin.

Ryhmien jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Oulua. Perille päästyämme lähdimme ottamaan Milasta valiokuvat ja sitten aksaamaan. Mimosa otti mukaan pari spanielia. Milan kanssa teimme kerran lyhyen radan ja muutamat keppikulmat, sillä oli kuitenkin jo rankka päivä takana, niin en viitsinyt toista ihan kokonaan uuvuttaa. Illalla katsoimme vielä Netflixiä. Molemmat olimme ihan hirvittävän väsyneitä ja lopultahan siinä kävi niin, että nukahdimme kesken kaiken.

Aamulla ohjelmassa oli koirat pihalle, siivoilua ja sitten Mimosa lähtikin saattamaan meitä juna-asemalle. Matkalla pyörähdimme vielä eläinkaupassa, kovasti siellä olisi ollut kaikkea houkuttelevaa, mutta tavaraa oli jo valmiiksi niin paljon, että maltoin lähteä ilman mitään uutta mukana.

Tätä kirjoittaessani olemme matkalla kohti kotia. Vielä olisi sellainen reilu tunti matkaa jäljellä. Mimosalle vielä isot kiitokset, että saimme tulla teille! Nähdään sitten viimeistään Kuopiossa elokuussa;)

FI MVA Nimare's Cool Lady of Mine