Tottelevainen eläin

Niin kuin jo aikaisemmin täällä puhuin, pitäsi ehkä meidän tokotilannetta hieman päivitellä. On jo aivan liian kauan siitä, kun viimeksi ihan kunnolla tämä aihe on tullut blogin puolella puheeksi.

En tiedä mistä minä sain aivan hirvittävästi motivaatiota tokon suhteen. Oliko se sitten Suurleirillä, kun ohjaaja kysyi, että miksi minä en tämän kanssa ole tokossa kisannut? Naurahdin vain ja sanoin, että ei me. Palkkaamattomuus on Milalle niin suuri ongelma, että minulla ei olisi ikinä pokkaa viedä sitä rälläämään oikeaan, viralliseen tokokokeeseen. Lisäksi varmasti itse jännittäisin tilannetta niin, mikä vaikuttaisi paljon suoritukseen.
Kuitenkin ajatus "toko-urasta" - jos sitä meidän kohdalla siksi voi kutsua, jäi hautumaan päähäni ja on muhinut siellä näihin päiviin asti, välillä saaden uutta potkua ja välillä oikein kunnolla lyttäystä. Niin kuin aivan kaikkien harrastusten kohdalla, on niitä hyviä treenejä, joiden jälkeen tekisi jo oikopäätä mieli avata kone ja mennä ilmoittamaan meidät heti seuraavaan kokeeseen. Mutta on myös niitä epäonnistuneita treenejä, joiden jälkeen tekisi vain mieli vajota maan alle ja heittää kaikki haaveet seinään.
En tiedä sitten rohkenemmeko me ikinä viralliseen kokeeseen, ainakin siihen on vielä pitkä ja kirjaimellisesti kivinen tie. Mila ei tosiaankaan olisi ideaalein tokokoira, eikä varmaan kovinkaan moni muukaan kääpiösnautseri. En kuitenkaan halua kokonaan murskata tokoiluhaaveita, vaan elättelen toivoa, että ehkä me vielä joku päivä.
Tänä vuonna olisi mahtavaa päästä treenaamaan taas vakituisesti, sillä nämä viime vuodet olen tehnyt töitä aivan yksin ja siinä koulutuksessa voi olla jotain aivan pahastikin pielessä, kun kokemukseni tokosta ja liikkeiden opetuksesta ovat niin kovin rajalliset.

Paikkamakuuta emme ole tehneet virallisena versiona kuin viimeksi joskus vuonna nakki ja muusi. Olen kuitenkin huomannut Milan varmistuneen tässä aivan hurjasti arkitilanteissa. Esimerkiksi agilityssä voin aivan huoleti jättää Milan kentän reunalle makaamaan kun menen kokoamaan esteitä, jos häkkiä ei satu olemaan käytössä. Vierestä saattaa kulkea paljon häiriönä toisia koiria ja ihmisiä, mutta Mila pysyy maassa. En siis uskoisi, että tässä olisi enää kamalasti ongelmia. Aikaisemmin Milalla oli tapana nousta kesken ja se otti kovasti häiriötä muista. Treeniä kaipaamme kuitenkin vielä siihen, että Mila menee minun käskystäni maahan eikä ennakoi jonkun toisen ohjaajan käskyä.

Seuraaminen on meidän kulmakivi. Itse kaipaisin sen opettamiseen niin paljon vinkkejä ja olen yrittänyt haalia kaiken mahdollisen! Treenitila on meillä kovin rajallinen ja en ole käytännössä päässyt treenaamaan tätä ollenkaan ulkona viime aikoina.
Ennen meidän seuraaminen oli aivan kauheaa. Ei ollenkaan sellaista miltä tokokoiran seuraaminen kuuluu näyttää. Mila saattoi haistella maata, tuli kyllä vierellä mutta kontakti oli aivan toinen juttu, ehkä hyvällä tuurilla saattoi edes seurata sitä namikättä. Sen ideaaliasento oli aivan jossain muualla kuin siellä missä pitäisi. Takapää avautui aivan kamalasti. Tämä yhditettynä siihen, etten tiennyt tokosta yhtikäs mitään, niin ei ollut kaunista katseltavaa.
Nyt olen päättänyt, että seuraaminen rakennetaan kokonaan alusta. Aloitimme imuttamalla ja vähitellen lisäsin siihen oikean seuruuasennon mukaan. Tällä hetkellä keskitymme vielä kontaktin parantamiseen ja sitten myöhemmin pidennämme matkaa ja lisäämme mukaan käännökset, palkkaa tietysti koko ajan vähentäen. Oikeaa perusasentoa saa Milan kanssa välillä vielä hieman vahvistella. Välillä se jää vielä liian eteen tai taakse. Tällä hetkellä kontakti alkaa jo pitää paremmin ja minäkin uskallan välitellen kulkea selkä suorana vilkuilematta Milaa koko aikaa.

Luoksetulo on aina ollut meille kovin varma liike. Välillä peruasentoon tullessa se saattaa innostua sen verran, että törmää, mutta olen ajatellut ottaa perusasetoon tulon oikean kautta mahdollisessa kokeessa, jolloin tämä ongelma poistuu.

Kapulan pidon olen ottanut tauon jälkeen ohjelmaan. Tämä on kovin varma liike. Mila ei mälvää kapulaa eikä päästä irti ennen käskyä. Se kestää hyvin kapulaan koskemisen ja vähäisen vetämisen tai kaulan alta silittämisen ilman käskyä pudottaa kapula. Halukkuutta kapulan ottoon se kaipasi vielä vähän aikaa sitten lisää, mutta viime aikaisella treenillä Mila on innostunut kapulasta ihan kamalasti. Halusin tehdä kapulasta ihan huisin kivan jutun, ja voin tosiaan sanoa onnistuneeni tässä.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä. Jaa-aah. Tähän en ole vielä keskittynyt laisinkaan. Tiedän, että tämä on meille myös haastava liike, mutta rakennetaan se seuraaminen ensin kuntoon ja sitten aletaan vasta keskittyä näihin "erikoisuuksiin". Tällä hetkellä Mila vaatii vielä todella vahvan käsiohjauksen ja selkeän pysähtymisen. Sen maahan meno on usein vieläpä kovin vino.

Kaukoja olen viime aikoina alkanut tekemään ihan hyvällä menestyksellä. Joskus Mila saattaa mennä maahan istumisen kautta ja maasta istumaan nousuun kaivataan vielä lisää nopeutta. Maahanmenot on jo tosi hyvällä mallilla, vielä vähän treenataan niin ettei Mila jää ikinä yhtään vinoon.

Estehypyn treenaus on hypyn puuttumisen takia ollut meille ongelma. Aina mahdollisuuksien mukaan pyrimme tätä halliososuhteissa tekemään. Treenimäärään nähden olemme ihan suhteellisen hyvällä mallilla.

Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan! Ainakin kotona ja kaveriporukalla treenailemme aina mahdollisuuksien mukaan.