lauantai 11. kesäkuuta 2016

Mätsäreitä mätsäreiden perään ja kamuja moikkaamassa

Viime sunnuntaina kävimme Milan kanssa K9 centerin mätsäreissä. Kehien alkamiset oli laitettu portaittain ja siellä siis pyöri vain yksi kehä kerrallaan. Aamulla kehä oli ulkona, mutta myöhemmin iltapäivästä se siirrettiin sisälle. Esitin aamusta labukkapennun isoissa pennuissa. Se malttoi seisoa oikein kivasti, mutta liikkeissä sillä oli hirmu kiire mamman luo ja tuomarikin oli kiva ja häntä sen piti vähän pusutella. Sininen saatiin ja sinisten kehässä oltiin kolmansia.
Sitten oli pitkästi odottelua ennen junnukehää, jossa kisasin Milalla. Junnuja oli paikalla seitsemän, me siinä ekana. Ensin mentiin kehään pareittain ja kun kaikki olivat käyneet kehässä ja yksilöarvostelussa, kokoonnuimme kaikki kehään. Meidän suoritus meni ihan hyvin. Sain liikkeiden jälkeen Milan nopeasti seisomaan ja se jäi kerrankin siihen ihan suoraan ilman minkäänlaista säätämistä. Vähän ehkä liikkeisiin olisin vaivannut sellaista voimaa, mutta muuten meni kivasti. Siinä me juostiin yhdessä muutaman kierroksen ympäri ja tuomari pyysi meidät sivuun. Pian sitten tajusinkin, että Milan kanssa voitettiin koko höskä. Paras parta! Tämä oli siis K9 centerin junior handlerin toinen osakilpailu. Ensimmäiseen ei päästy, kun se sattui juuri Polvijärven näyttelyn kanssa samaan aikaan. Parhaiten pisteitä keränneet palkitaan lopuksi ja voittaja saa paikan Kareksen handleri-kurssille. Nyt palkinnoksi saatiin ihan järkyttävän iso 14 kg säkki ruokaa, pokaali, ruusuke ja peti. Pedin lahjoitin heti Saran pennulle, kun meillä on jo niitä aivan tarpeeksi.


En ollut ajatellut kovinkaan fiksusti, kun olin ilmonnut Milan myös pieniin aikuisiin ja ne alkoivat vasta kahden ja puolen tunnin kuluttua. Sara ja Tinttikin lähtivät jo koteihinsa, joten minä sain nökötellä yksinäni loppupäivän. Onneksi kehät siirrettiin sisälle, niin oli edes jotakin katselemista.
Pienissä aikuisissa me olimme heti ekana. Parikehässä meillä oli vastassa cokkeri ja meillä meni ihan super hyvin, ei varmaan koskaa Mila ole käyttäytynyt noin kivasti! Pöydällä tuomari sanoi, että on vaan niin ihailtavaa katsoa meidän mahtavaa yhteistyötä. Saimme sitten punaisen nauhan.
Punaisten kehässä nököttelimme toisen käppänän kanssa kahden parhaan joukossa. Muutaman ympyrän jälkeen tuomari tuli kättelemään meidät voittajiksi.
Bis-kehä alkoi vasta parin tunnin päästä, joten odottelua riitti taas. Bis-kehässä palkittiin kaikki ja me saimmekin seisotella siellä kauan, sillä tuomarin päätös tuntui olevan vaikea. Miltsu alkoi jo vähän väsymään pitkään seisoskeluun. Lopulta selvisimme hienosti neljänsiksi!
Kehäkuvat ottanut Tintti, kiitos!

JH1, PUN1, BIS4



Tiistaina menimme Ean kanssa Saralle katsomaan pientä Huima-villakoiravaavaa. Aivan ihana otus ja pentukuume kyllä nousi taivaisiin tuommoista pientä katsellessa.
Illasta lähdimme yhdessä Pohjois-Savon kennelpiirin nuorisojaoston mätsäriin, jossa ilmoittauduin vain junior handleriin. Meitä oli kahdeksan ja tuomari oli kyllä vähintäänkin erikoinen. Hän ei tiennyt rotuja ja meillä ei ollut oikein minkäänlaista yksilöarvostelua. Eipä tuomari tainnut pahemmin koko koiraan edes koskea. Oli myöskin vähintäänkin erikoisia tuomioita sijoituksissa. Meillä meni oikein kivasti ja lopulta olimme kuudensia. No, ei aina voi voittaa:'D

JH6 

Elmo, Riemu, Mila ja Huima



 
Keskiviikkona suuntasimme Siilinjärven mätsäriin. Siellä ilmosin taas molempiin luokkiin: junnuihin ja pieniin aikuisiin. Miltsu pääsi pitkästä aikaa moikkaamaan myös siskonsa omistajaa ja saikin nauttia rapsutteluista ja pusutteluista. Junnuhandlerissa meitä osallistujia oli kolme, me viimeisenä. Kehä meni sen verran hyvin, että meidät käteltiin voittajiksi.
Pienet aikuiset alkoivat melko pian toisessa kehässä. Meillä oli parina ihana cokkeri ja tuomari joutui pitkään pohtimaan nauhoja. Viimeisen ympyrän Mila liikkui huipusti ryhdikkäänä edellä ja saimme punaisen. Punaisten kehässä oli vain neljä koiraa, joten sijoitus oli varma. Lopulta me kuitenkin kyykimme siellä kahden kärjessä ja pian meidät julistettiin voittajaksi. Toisen kerran peräkkäin - huippu Mila!
Isot aikuiset olivat vielä menossa, joten saimme hetken vielä odotella BIS-kehää. Vähän alkoi vettä tihkuttaa, mutta onneksi sade ei kuitenkaan voimistunut ja pääsimme viimein aloittamaan. Ensin kehään menivät sinisten voittajat, jotka yksilöarvosteltiin. Sitten punaisten voittajille sama ja lopulta kaikki kehään. Meidät käteltiin neljänsiksi! Sain vielä aivan ihanaa palautetta tuomareilta, jonka voimalla on kyllä hyvä jatkaa tuleviin kehiin. 

JH1, PUN1 & BIS4


8 kommenttia:

  1. Teillähän on mennyt tosi hyvin!:) <3

    VastaaPoista
  2. Onnea mätsärimenestyksestä :)

    VastaaPoista
  3. No huh miten upeasti sulla ja Milalla on mennyt! Onnea paljon ja Mila seisoo kyllä niin ryhdikkäästi :)

    VastaaPoista
  4. Ihana Mila! On sinulla kaunis käpsy!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.