lauantai 25. heinäkuuta 2015

Mikkeli koovee

Herätys oli puoli kuusi, matkaan lähdimme vähän vaille seitsemän. Meidät jätettin Milan kanssa Saran luo, josta lähdimme hänen kyydillään kohti Mikkeliä.
Paikan päällä leiriydyimme junnukehän viereen ja odottelimme kehien alkua. Ne alkoivat piirimestaruudella, jonka jälkeen tuli ensin nuoremmat, joissa Jonna kisasi ja sitten vanhemmat.
Tämä oli tosiaan osakilpailu, jonka voittaja pääsee joulukuussa järjestettävään Helsingin näyttelyyn, SM-finaaliin, joten taso oli kova.



Menimme kaikki vanhemmat ensin kehään, jossa seisotimme ja juoksutimme pienemmissä porukoissa. Sitten tuomari otti yksittäisarvostelun numerojärjestyksessä.
Me olimme aika loppupäästä, joten minulla oli hyvin aikaa juottaa Milaa. Meidän alkukehä olisi voinut mennä mielestäni paremminkin. En halunnut vielä väsyttää Milaa liikaa, joten seisotin sen asetellusti. Vaikka olin yrittänyt saada sen juomaan ennen kehää, se läähätti koko ajan ja oli muutenkin kuumaisen oloinen. Liikkeet menivät hyvin. Pääsimme juoksemaan ensimmäisenä meidän ryhmästä ja sain itse määräillä vauhdin.



Yksilöarvostelussa pöydällä tuomari kysyi rodun alkuperämaan, montako värivariaatiota tästä rodusta löytyy ja mitkä ne ovat? Sitten kolmio ja seisotus. Mila seisoi hieman huonosti vapaasti, mutta en kuitenkaan lähtenyt korjaamaan sitä jo yhden kerran korjaamisen jälkeen.



*reps* :D



... Ja niin se häntä vaan laskee...

Kun jokainen oli käynyt kehässä, menimme kaikki kehään ja tuomari alkoi ottaa handlereita jatkoon. Mila seisoi tosi hienosti vapaasti koko tämän ajan, tällä kertaa sen häntäkin pysyi ylhäällä!
Me emme kuitenkaan enää päässeet jatkoon, sillä taso oli todella kova. Loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen suoritukseen (niin hyvä kuin niin kuumalla ilmalla voi tulla) ja arvosteluun.

 
 
Liikkeet ryhmässä: erinomainen
Yksittäisliikkeet: erittäin hyvä
Seisottaminen: erinomainen
Hampaiden/purennan näyttäminen: erinomainen
Yhteistyö koiran kanssa: erinomainen
Rodun tuntemus: erinomainen
Yleisvaikutelma: erinomainen
 
"Yksilöliikkeissä varottava liikaa kiirettä!"


Liikuin siis kuten aina ennenkin, samanlaisella nopeudella. Tuomarin mielestä olisi varmaan saanut kävellä vielä rauhallisemmin, mutta silloin Milan liikkeet eivät olisi tulleet esiin niin hyvin, suurikokoinen kun on.

Kehien jälkeen kävimme vielä treenailemassa parin koiran kanssa ja sen jälkeen oli aika lähteä pois. Me jäimme matkan varrelle, koska tulimme mökille. Täältä sitten lähdemme huomenna kohti kotia.

Kokeilin Jonnan chihuahuaa

Ekaa kertaa setteri käsissä ja se kyllä näkyy:,D









2 kommenttia:

  1. Moikka! Sinulla on tosi kiva blogi! Parasta on, että meidän koirilla vain jokunen viikko ikäeroa! Ja minullakin on käppänä neiti bella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitti paljon. Haha, ompa hauska sattuma:)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.