Karvakasa kehäilemässä

Viime viikko oli todella rankka. Eikä sitä kyllä yhtään auttanut, kun lauantaina piti herätä kahdeksalta. Lähdimme oman seuran mätsäriin talkoisiin.
Paikan päälle saavuttua pääsin heti pussittamaan palkintoja ja ilmoittautumisen alettua ohjaamaan liikennettä. Kävin myös ilmoittamassa meidät junnuihin ja pieniin aikuisiin.
Meidän täytyy kasata 15 pistettä talkootöillä, ja kuten arvata saattaa minä en ollut kasannut vielä yhtään. Ennen joulua pitäisi saada pisteet kasaan ja yhden pisteen saa tunnista. Äiti lupautui onneksi mukaan talkoisiin, jolloin saimme kaksinkertaiset pisteet.
Ongelmaksi vain koitui se, kun Mila ei suostu olemaan kehässä, jos näkee jonkun perheenjäsenen kehän ulkopuolella. Ja äiti tietenkin joutui auttamaan kehässä kehäsihteerin kanssa. Vaikka se ei ollutkaan meidän kehä, Milasta selvästi huomasi omituisen käytöksen.

Pian kehät alkoivat ja me pääsimme junnukehään. Mila ei tykännyt oikein seisoa vapaasti, koska vieressä kulki niin paljon ihmisiä ja koiria ja se vilkuili koko ajan ympärilleen. Pääsimme ensimmäisinä yksilöihin, jossa tuomari kysyi koiran rotua.
Ei selvästikkään käppänäksi kaikkien karvojen alta tunnistanut:,D Enkä kyllä ihmetellytkään.
Tällä kertaa meille ei junnukehästä tullut sijoitusta. Tuomari vielä antoi kaikille yhteisen palautteen, mutta en muista mitä hän sanoi.

Sitten odoteltiin pienten aikuisten kehää, jossa kisasimme numerolla yksi. Olin hieman yllättynyt, kun tuomari ei missään vaiheessa käskenyt nostaa Milaa pöydälle. Saimme palautteeksi, että Milalla on elegantit liikkeet ja iloinen asenne kehässä. No, sehän heiluttikin koko ajan häntäänsä. Siitä kuulemma selvästi näki, että se tykkää olla kehässä ja ei ole ihan ensikertalainen. Saimme kuitenkin sinisen nauhan.

Sinisten kehässä tuomari ei liikuttanut koiria ollenkaan. Hän kävi kättelemässä koirakoita pois kehästä ja pian tajusin meidän olevan neljän parhaan joukossa. Neljäs ja kolmas sijoitettiin, jonka jälkeen tuomari sanoi: "Tänään minä arvostin kauniita liikkeitä, luoksepäästävyyttä ja iloista esiintymistä." Sitten hän tuli antamaan ykkösruusukkeen minulle.

BIS-kehä kutsui ja Mila pääsi vielä vähäksi aikaa häkkiin lepäämään. Tiesin, ettei sieltä kehästä enää mitään tulisi, sillä Milalla oli kuitenkin ollut raskas pitkä päivä. Niin siinä sitten kävi. Häntä ei enää pysynyt ylhäällä, joten tyydyin asettelemaan Milan. Liikkeissä se alkoi pari kertaa laukata, mutta sain kuitenkin nopeasti korjattua takaisin raville.
Siivosimme vielä kehät loppuun, jonka jälkeen matkaan kohti kotia.

SIN1, BIS-

Sunnuntain agilityssä meillä oli todella haastava rata, jossa oli joka esteen jälkeen takaakierto ja erilaisia ohjureita. Minun olisi tehnyt niin mieli hakata päätä seinään. Mila oli ihan täys lahna, sitä kiinnosti kaikki maassa olevat tuoksut. Mutta entäs minun ohjaaminen? Tai pikemminkin ohjaamattomuus. Rata meillä meni aivan metsään, mutta toivottavasti se oli vain ainut kerta.

Kävimme tekemässä myös itsenäisesti keppejä. Välillä Mila meni aivan uskomattoman hyvin, lähes kaikki verkot sai siirtää kauemmas tai kokonaan pois.
Kontaktien alastuloissakin on tapahtunut aivan huimaa edistystä ja Milalla on niissä jo sen verran kova vauhti, etten meinaa pysyä perässä.

Eilen minun pienestä tuli ihan kalju. Nypittäväksi se joutui ja nyt on manttelit tarpeen.