maanantai 30. joulukuuta 2019

Vuoden vikat kokeet

Eilen kävimme vuoden viimeisissa tokokokeessa Milan kanssa. Alo alkoi vasta kahdelta, olimme hallilla heti yhden jälkeen. Käytin Milan ulkona ja kävin ilmoittautumassa. Pari voittajan yksilöä ehdin seurata ennen kun pääsimme luoksepäästävyyteen ja paikkikset alkoi. Me olimme Milan kanssa viimeisessä paikkisryhmässä. Paikkiksesta Mila sai kympin. Hieman se tuntui epävarmalta, ollaan tehty nyt niin paljon vain kokeenomaisia paikkiksia ja myös ylempien luokkien paikkiksia, että Mila kaipaisi selvästi vähän vahvistusta tähän.

Yksilöihin päästiin vasta kolmanneksi viimeisenä. Seuraamisessa Mila oli alkuun vähän muissa maailmoissa. Seuruu ei ole muutenkaan meidän vahvin liike, loppua kohti jo vähän parani. Seuraamisesta arvosanaksi 7. Liikkeestä maahan ja luoksetulo 10. Ei moittimista. Kapula 9,5, vieläkin saisi pitoon olla innokkuutta mielestäni enemmän, joten olin vähän yllättynyt näin hyvistä pisteistä. Kaukot 8, ekaan maahanmenoon Mila tarvitsi tuplakäskyn kun se jäi tuijottamaan jotain. Hyppy 10 ja kokonaisvaikutus 9. Tuomarin mielestä suoritus parani selvästi loppua kohti, saatiin kehuja hyvästä yhteistyöstä ja vähän hän harmitteli alun huonoa seuraamista, uskoi sen johtuvan mun omasta jännityksestä kun liikkeestä maahanmenoon Mila lähti ihan erilaisella innolla.


Tämä tarkoitti pisteissä 184/200, ALO1 -> TK1. Palkintojenjaossa kaikeksi yllätyksekseni yllettiin sijalle 2 yhdestätoista osallistujasta. Niin monta hienoa koirakkoa jäi meidän taakse, oli aika huikea tunne päästä bortsun ja malinoissin väliin tuon kovin perinteisen tokorodun kanssa😉 Maailman taitavin Mila❤️

Omaan makuun meidän suorituksessa oli monta hyvää pätkää, mutta etenkin liikkeiden väleissä Mila ei ollut parhaimmillaan. Nyt kun saatiin ALO pakettiin, täytyy tehdä muutama treeni satunnaisilla välipalkoilla niin jospa saataisiin snautseriin vielä lisää intoa jos joskus uskaltaudutaan vielä avoinluokka starttaamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.