perjantai 31. toukokuuta 2019

Toukokuu pähkinänkuoressa

Kiirettä on keväällä pitänyt ja hetket, jolloin on saanut istahtaa alas tekemättä mitään ovat olleet laskettavissa yhden käden sormilla. Reissun päällä on vietetty myös kuluneen kuun aikana paljon aikaa.

Kavan kanssa jäimme tokosta kesätauolle puolessa välissä toukokuuta. Saimme paljon treeniläksyjä kesäksi, toivottavasti olemme päässeet niissä syksyyn mennessä hyvään vauhtiin.
12.5 kävimme Kavan kanssa Iisalmessa näyttelyissä. Vettä tuli kuin saavista kuten Suomen ulkonäyttelyissä on lähes aina tapana. Kakkis ei oikein ollut tuomaritädin mieleen, se sai EHn ja oli luokassaan kolmas. Mielenkiintoisia kommentteja ja tuloksia oli ausseilla noin yleisestikin. Esitin myös avoluokassa uroksen, joka sai hyvän. Kehän jälkeen moikattiin muutama kaveri ja sitten lähdimme ajelemaan takaisin kotiin, ehdittiin vielä sopivasti illaksi Milan rallytreeneihin.
"Scissorbite. Small female, needs to develop in total. Muzzle a bit snipy. Eyes a bit round, could be  darker. Good ears. Good neck and topline. Good chest and bone and feet. Good coat structure but missing undercoat at the moment. Good movement. Still a bit narrow in rear." EH, JUK3 
- Myriam Vermeire, Belgia

18.5 kävimme oman seuran agilitykisoissa hakemassa Milalle virallinen mittaustulos. Jännitystä riitti, sillä tiesin Milan olevan ihan rajalla menisikö miniksi vai mediksi. Juoksuttaminen metsässä ennen mittausta auttoi selvästi, sillä pöydällä Mila oli mini! Se oikein röhnötti mittaamisen ajan, vaikka kovasti yritin saada sitä nostamaan edes vähän päätään. Aksakuume, joka oli jo valmiiksi korkealla nousi päivän aikana ihan eri sfääreihin. Toivottavasti päästäisiin pian Milan kanssa kisaamaan.
(C) Hanna Dunder
22.5 juhlimme Milan 9-vuotissynttäreitä. Hurjaa, kuinka aika kuluu näin nopeasti! Ikä näkyy muutamana lisääntyneenä harmaana karvana, mutta askel ei ole lainkaan muuttunut raskaammaksi.
Viime viikonloppuna olimme Kavan kanssa Espoossa Suurleirin ohjusten koulutusviikonlopussa. Tänä vuonna jokaisella sai olla mukana vain yksi koira, joten Mila oli jätettävä kotiin, Kavaa kun ei oikein voinut jättää. Meillä oli ihan huippu viikonloppu, vaikka missasimmekin kokonaan perjantai-illan ohjelman, kun olin pääsykokeissa. Pääsimme treenaamaan monia eri lajeja ja kouluttamaan toisiamme. Mahtava seura ja hyvä ruoka kuuluivat myös viikonloppuun. Huippu kesäleiri on tiedossa! 
(Seuraavat 5 kuvaa (C) Emma Tuominen)
Nyt on pitkästä aikaa vapaa viikonloppu, kun ei tarvitse oikeasti tehdä yhtään mitään esipakkailua lukuun ottamatta. Ensi viikolla matkalaukulle on taas kovasti käyttöä kun suuntaamme torstaina kohti etelää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.