lauantai 22. syyskuuta 2018

Viimeinen pentukehä

Viime viikonloppuna laitettiin tämän vuoden ulkonäyttelykausi pakettiin Oulun pentunäyttelyssä. Lähdimme Kavan kanssa lauantaina aamujunalla kohti Oulua. Perille pääsimme puolilta päivin ja odottelimme asemalla kunnes kyyti Mimosan luo tuli meitä hakemaan. Illalla kävimme lenkillä, kunnostimme Kavan seuraavaa päivää varten ja katsoimme leffaa. 
Sunnuntaina meidän kehä oli kymmeneltä ja olimme ihan hyvissä ajoin näyttelypaikalla. Auspaita oli ilmoitettu kaksi, joista toinen oli Kavan sisko. Oli tosi kiva päästä näkemään siskoa ihan livenä! Kava sai KPn jääden luokassaan toiseksi. Sisko repäisi ihan kunnolla ja oli lopulta BIS3! Kehän jälkeen paimenet pääsivät vielä vähän painimaan ja otimme sisaruskuvat muistoksi. 
Katsoimme vielä ryhmät ja ehdin käydä ostamassa Kavalle uuden snakenkin, kun vähän pidempi sellainen on ollut jo jonkin aikaa ostoslistalla. Ennen kotiinlähtöä teimme vielä pitkän metsälenkin, jossa Kava ja spanut pääsivät juoksemaan irti. Mimosalle jälleen kiitoksia majapaikan tarjoamisesta! Seuraavan kerran kehäillään sitten messarissa, silloin jo junnuluokassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.