Perjantai-iltana Mimosa tuli jenkkicockerinsa Deen kanssa meille yöksi ja sain illaksi muuta ajateltavaa kuin jännittämisen. Aamulla oli herätys kello kuusi, kaikki olimme todella väsyneitä, mutta oli vain pakko jaksaa nousta. Käytimme koirat lenkillä ja kuten on tapana, lähdimme aikataulusta kymmenen minuuttia myöhässä.
Paikalla olimme ennen kahdeksaa ja Mimosa lähti lämppäämään koirat, kun minä samalla menin kiireen vilkkaa ilmopisteelle jättämään kisakirjan. Rataantutustuminen alkoi kahdeksalta. Ensimmäisenä meillä oli luvassa hyppyrata, joka oli varsin kivan oloinen. Jännitys alkoi olla korkeimmillaan ja vielä saimme odotella jonkun aikaa ennen kun pääsimme itse starttaamaan.
Mila oli koko päivän hieman vaisun oloinen ja sitä oli vaikea saada innostumaan oikein mistään. Eka rata meillä meni kuitenkin varsin kivasti. Teimme nollan ja ihanneajasta jäimme 4.03 sekunnin päähän. Vielä sitä vauhtia kaivataan kovasti, mutta loppupeleissä sain olla varsin tyytyväinen tuohon suoritukseen niin kovassa joukossa. Tuloksissa olimme tässä vaiheessa sijalla 12/29.
Hyppyradan jälkeen kisasivat vielä medit ja maksit ja parakisaajat, jonka jälkeen oli radan muuttamisen aika. Tällä kertaa luvassa oli finaalirata, joka oli normaali agilityrata. Tällä kertaa meillä ei mennyt kovinkaan vahvasti. Tiesin jo 3-4 esteiden tuottavan meille ongelmia ja rataantutustumisessa en ehtinyt suunnitella rataa niin kuin olisi ollut meille fiksumpi mennä, joten en viitsinyt sitten lähteä sooloilemaan itse radalla vaan pysyin suunnitelmissa. Mila ryntäsi arvatenkin putkeen. Hyppykin tultiin vielä väärinpäin, josta meille tuli toinen hylkäys. Hylkäyksistä tuli siis näissä kisoissa vain virhepisteitä ja radan sai suorittaa loppuun vielä niiden jälkeen.
Rata jatkui ihan kivasti aina sinne kepeille asti, jossa Milalle tuli aivopieru ja se jätti keskeltä yhden välin menemättä. Tästä vielä vitonen. Loppuradan pääsimmekin ilman virheitä maaliin, mutta puomille Mila olisi tahtonut jäädä pidemmäksi aikaa oleilemaan. Murrr... Luulin, että meidän puomi ongelma oli jo selätetty. Puomi-keinu-erottelua siis luvassa lisää!
Toinen rata kyllä harmitti ihan vietävästi. Taas tuli varmistus siihen, että treeniä kyllä tarvitaan vielä ja paljon. Seuraavan kerran meidät nähdään kisoissa aikaisintaan kesäkuussa. Siihen mennessä haluan saada vielä paljon
lisää vauhtia.
Kauaa ei kuitenkaan voinut surkutella, seura oli nimittäin mitä mahtavin! Kiitos tytöt ihan huipusta päivästä, voisin koska tahansa ottaa sen uudestaan. Jalat huusivat jo illalla tuskasta ja reilun neljäntoista tunnin hallilla olon jälkeen oli jo pakko lähteä kotia nukkumaan.
Pahoittelen tällä kertaa kännykkäkuvia, kamera unohtui nätisti kotiin jo valmiiksi pakattuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.