tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi 2013 tiivistettynä + tavoitteet

Tämäkin vuosi alkaa olla paketissa ja niin kuin viime vuonnakin 31. päivä ilmestyi meidän tämän vuoden tavoitteet. Tämän postauksen yhteyteen ajattelin myös tehdä tiivistystä meidän kuluneesta vuodesta. Kaikin puolin vuosi on ollut mahtava, tässä vielä ikimuistoisimmat hetket.

Koko alkuvuosi minulla on aika hatarasti muistissa, joten täytyypä lukea hieman sen ajan postauksia ja vilkaista kalenteriin.
Alkuvuodesta suoritimme agilityn alkeet loppuun. Vieläkään en ole löytänyt seuraavia kursseja, mutta haaveissa tuota olisi jatkaa ehkä jopa ihan kisamielessä.
Kävimme yksissä mätseissä. Sieltä tuli mun ensimmäinen JH-sija. Kävimme ainakin kerran koirapuistossa.
Hiihtolomaa vietettiin hotellissa Vuokatissa, yksi vuoden parhaista kokemuksista oli ehdottomasti huskyajelu. Pitkät lenkit jäällä ja koirapuistoilu kuului myös ohjelmaan.



21.4 mätsärit, jotka menivät täysin yli odotusten. Milallahan ei ollut yhtään sijoitusta punaisissa tullut, mutta täältähän sellainen napsahti ja vielä kaikkein kirkkaimpana. BIS-kehässä ensimmäistä kertaa, 4 palkittiin ja toinen oltiin. Muistan niin hyvin miten onnellinen olin tuon jälkeen:,)



Toukokuu näyttää jo reippaasti kiireisemmältä. Aloitimme junior handler-kurssin, kävin noudon opettamisen luennolla, tokokurssi alkoi, mätsärit, rokotus, korvatippa-kuuri, synttärit ja nyppiminen normaalia arkea unohtamatta. Kokonaisuudessaan aika tokopainotteinen kuukausi. Seuraamisia tehtiin paljon, enkä nyt voisi sanoa, että siinä kovinkaan edistyttiin. Junior handler kurssilla kävimme M&M areenalla, siellä varmaan se kipinä iski. Mätsäreissä tuloksena PUN2, JH4. Rokotusten yhteydessä saimme korvatippa-kuurin alkamassa olevaan hiivaan, muuten Mila oli ihan terve. Kävimme myös katselemassa Kuopion näyttelyissä, Milan karva oli siinä kunnossa ettei se kehään mennyt.


Kesäloman alussa Mila oli serkkuni luona hoidossa meidän ollessa toisen serkkuni yo-juhlissa. Käväisimme Sakareiden (Savo-Karjalan pinserit ja snautserit ry) järkkämässä mätsissä tuloksin SIN3. Kesäkuun puolen välin aikoihin Mila meni taas hoitoon samaisen serkkuni luo meidän ollessa pari päivää Tallinnassa. Mila kävi pohjavillan poistossa. Trimmaaja päätti jättää pohjavillan nyppimisen yhteydessä, ettei Milan nahka helteellä pala. Kesäkuun viimeinen viikonloppu vietettiin mökkeillen. Jalostustarkastuksessa kerkesimme käydä myös, pisteitä kertyi 11. Mila pääsi kokeilemaan myös vähän omatoimisesti agilitya.



Heinäkuussa pääsin katsomaan kaverini koiranpentua. Kävimme uittamassa pentua ekaa kertaa, kerrassaan ihana pieni<3 Kävimme kolmissa mätsäreissä SIN- & JH4, PUN4 & JH3 ja kaiken kukkuraksi JH1, PUN1 & BIS6. Viimeinen mainitsenani on jäänyt ehdottomasti parhaiten mieleeni, junnukehästä melkein myöhästymisen jälkeen tulikin se kaikkein kirkkain palkinto. Ensimmäinen 1. sija. Myöskin punaisten kehässä, kun samassa sarjassa kisasivat isot aikuiset ja vetskut oli huippu hetki eka paikka ja "lippu" bissiin.




Elokuun alussa kävimme harjoittelemmassa mätsärissä Joensuu KV:hen. Ensimmäistä kertaa Mila pääsi kulkemaan bussilla (mätsäriin). JH3, PUN2 olivat sen kertainen saalis. Aamulla lauantaina 10.8 lähdimme ajelemaan kohti Joensuuta. Hirvittävää jännitystä oli koko matka. Viimein pääsin Milan kanssa kehään tuloksena EH ja AVK3. Ensimmäistä kertaa osallistuin myös junior handleriin, SM-osakilpailu ja odotetusti JH-. Sunnuntaina osallistuimme uudelleen rotukehässä samoin tuloksin. Kuinkas kävikään junior handlerissa? Tuomati kierteli muistilappunsa kanssa kehässä, kun kaikki seisottivat koiriaan. Katsoi lapusta ja sanoi aina jatkoon vai ei. Meidän kohdalla tuomari vielä varmisti numeron ja sanoi "jatkoon". Mitä ihmettä, tarkoittiko hän todella meitä? Niinhän me olimme viidensiä, ehdottomasti koko vuoden paras ja ikimuistoisin hetki. Kerkesimme vielä elokuun lopulla käymään kerran mätsäreissä, tuloksin PUN- ja JH4.




Syyskuu oli harrastusten osalta "taukokuukausi". Mila pääsi nauttimaan koirakavereista, koirapuistoilusta, pitkistä lenkeistä ja irti juoksentelusta.
11.-13.10 kävimme Milan kanssa junior handlerin valmennusviikonlopussa. Sekin oli todella mahtava kokemus, eikä varmaan viimeiseksi jää. Harmilliseksi jouduimme jättämään sen kesken, kun mulla nousi kuume. Kävimme kahdesti mätsäreissä, tuloksin JH1, SIN1 & BIS9 ja JH4, PUN1 & BIS3.


Marraskuun aikana suoritimme alkuvuodesta jääneet tokon kurssikerrat pois alta. Kävimme taas mätsäreissä JH-, SIN1 ja BIS-. Kolmas bis-kehään pääsy peräkkäin:) 27.11 Mila pääsi karvoistaan, kun se käytiin nypittämässä.
Tämä joulukuun aika on ollut taas aika hiljaista, mitään mainitsemisen arvoista ei ole oikein tapahtunut. Selvästi tuo kesän aika oli kaikkein kiireisintä.

Tavoitteita vuodella 2013:
- Käydä mätsäreissä ja sijoittua vähintään yhdessä + osallistua joissain mätsäreissä myös junnuihin, joku sijoitus ois niissäkin kiva;)Ollaan käyty. Aika monta sijoitustakin on kertynyt kahdestatoista mätsäristä: 2xJH1, 3x JH3, 4x JH4, 1xJH-,
2xPUN-, 3xPUN1 (bis2,bis6,bis3), 2xPUN2, 1xPUN4, 1xSIN3, 1xSIN-, 2xSIN1 (bis9,bis-) - Agilityssä opettaa kaikki esteet ja mahdollisesti päästä myös joihinkin kisoihin:))) En tiedä mitä mun mielessä on liikkunut noiden kisojen osalta.
- Opettaa ainakin 5 uutta temppua. En ole kyllä laskenut, mutta luulisin, että tuokin on tehty.
- Harjoitella koirien ohittamista. Harjoiteltu on. Toisella kerralla onnistuu paremmin kuin toisella.
- Käydä koirapuistoissa ja tutustuttaa Milaa uusiin koiriin.
- Ottaa paljon kuvia.
- Mahdollisesti jonnekkin kurssille. Agilityn alkeet suoritettu loppuun, tokon B ja junior handler-kurssit
- Jos Hukka- Putkessa järjestetään hallittavuustesti osallistua sinne. Menty oltaisiin, jos oltaisiin päästy.
- Tehdä pitkiä lenkkejä.
- Mahdollisesti silmätarkastus. Ehkä sitten alkuvuodesta onnituu.
- Saada Mila kulkemaan näyttelyhihnassa myös muiden kuin perheenjäsenten kanssa. Tässä tulee kyllä suuri homma, mutta jos tuosta nyt jonkinlaista junior handler koiraa yrittää.
- Vapaa seisonta onnistumaan, niin, että sitä viitsii näyttää.✓
- Tokoseuraaminen paremmaksi (niin ettei laahustaisi takana) Tai pikemminkin innokkuutta siihen.


Vuodella 2014 voisin asettaa tavoitteeksi seuraavia:
- Saada Mila kulkemaan näyttelyhihnassa myös muiden kuin perheenjäsenten kanssa. Tässä tulee kyllä suuri homma, mutta jos tuosta nyt jonkinlaista junior handler koiraa yrittää.
- Tokoseuraaminen paremmaksi (niin ettei laahustaisi takana) Tai pikemminkin innokkuutta siihen.
- Mätsäreitä ja sijoituksia niissä
- Junior handler-kisoja virallisissa, mahtavaa olisi kyllä sijoittua niissäkin.
- Pysyä terveenä
- Opettaa ainakin 5 uutta temppua
- Yleensäkkin hihnakäyttäytyminen parantumaan
- Lenkkejä
- Kamuja ja koirapuistoilua
- Se silmätarkki ehkä vihdoin


Tämän koko illan olen ollut Milan kanssa vaatehuoneessa.  Se kun pelkää niin kovin raketteja.
Onko muilla samanlaisia "ongelmia"? Pelkääkö koirasi raketteja? Oletko keksinyt mitään apuvälineitä pelkoon?

Me toivotamme kaikille blogin lukijoille oikein oikein hyvää uutta vuotta 2014!

 

4 kommenttia:

  1. Mä rakastan tätä postausta! Tää oli tosi kiva ;))) +Tuntuu kun se ois ollu vasta eilen ku käytettiin Karaa ekan kerran uimassa! :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vaan:) Koko vuosi on mennyt tosi nopeesti ja (pikku) Karakin on kasvanut siitä kesästä.

      Poista
  2. Anonyymi1/07/2014

    Millon tulee taas postausta?:)! Mitä mieltä oot että kannattaisiko mun ottaa uros vai narttu? (Milan rotune) ekaks koiraks niin onko nartut jotenkin vähän rauhallisempia??:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri rupean uutta postausta väsäämään:) Mun itse on aika vaikea sanoa tuota sukupuoli asiaa, kun ei ole kokemusta kuin Milasta. Riippuu tietysti ihan yksilöstäkin, mutta Mila ainakin on rauhallinen. Onnea koiranhankintaan;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.