lauantai 6. heinäkuuta 2013

Välitavoittet + kuvailua

Tässä aikani kuluksi voisin päivitellä tavoitteita tälle vuodelle. Tein nämä joulukuussa, joten katsotaanpa kuinka moni on toteutunut.

Tavoitteita vuodella 2013:
- Käydä mätsäreissä ja sijoittua vähintään yhdessä + osallistua joissain mätsäreissä myös junnuihin, joku sijoitus ois niissäkin kiva;)✓ Sijoituksia on tähän mennessä tullut 4. + yksi BIS-sijoitus ja 2 JH-sijoitusta.
- Agilityssä opettaa kaikki esteet ja mahdollisesti päästä myös joihinkin kisoihin:)))
- Opettaa ainakin 5 uutta temppua. ✓ Näitä en ole muistanutkaan laskea, mutta epäilen, että tämäkin on hoidettu. Ainakin jo ennestään opittuja temppuja on hiottu vahvemmaksi.
- Harjoitella koirien ohittamista. ✓ Tämä onnistuu Milalta jo oikein mallikkaasti. Enää ei tarvitse haukkua ja kiskoa kaverin luo.
- Käydä koirapuistoissa ja tutustuttaa Milaa uusiin koiriin.
- Ottaa paljon kuvia. ✓ No riippuen mitä "paljon" tarkoittaa? Mutta onhan noita tullut ihan kiitettävästi. Kuvien laadusta en mene niinkään takuuseen;)
- Mahdollisesti jonnekkin kurssille. ✓ Tokon B ja junior handler- kurssit käyty. Tokoa ei tosin ihan loppuun, kun juoksut alkoivat. Korvauskerroista ei olla vielä sovittu.
- Jos Hukka- Putkessa järjestetään hallittavuustesti osallistua sinne.  Oltaisiin menty, jos oltaisiin päästy:(
- Tehdä pitkiä lenkkejä.
- Mahdollisesti silmätarkastus. (Todennäköisesti syksyllä, jos silloinkaan.)

Voisin lisätä vielä muutaman, kun nuo kaikki on melkein jo tehty.
- Saada Mila kulkemaan näyttelyhihnassa myös muiden kuin perheenjäsenten kanssa. Tässä tulee kyllä suuri homma, mutta jos tuosta nyt jonkinlaista junior handler koiraa yrittää.
- Vapaa seisonta onnistumaan, niin, että sitä viitsii näyttää.
- Tokoseuraaminen paremmaksi (niin ettei laahustaisi takana) Tai pikemminkin innokkuutta siihen.


 
Eilen käytiin kaverini kanssa kuvailemassa. Toki Mila oli mukana;D Sieltä tämän postauksen otokset.




 


 
Tiistaina meillä olisi sitten mätsäri Kuopion hallin kentällä (sama paikka, kuin viimeksi) Sitä odotellessa;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.