Milan pentuaika

Näin vähän ennen Milan synttäreitä ajattelin julkaista postauksen Milan pentuajasta.
Palataanpa kolme vuotta takaperin.
Olin haaveillut omasta koirasta todella kauan. Jokapäivä kyselin, että joko me ensi kesänä voitaisiin ottaa se koira. Myöntävää vastausta jouduin kuitenkin odottamaan kauan. Kuitenkaan en lopettanut oman koiran haaveilusta ja viimein, kesällä 2010 odotus palkittiin.
Rotuvaihtoehtoja meillä oli kaksi: kääpiösnautseri ja villakoira. Kuitenkin yksimielisesti päädyimme kääpiösnautseriin, sitten oli vain väri mietittävänä. Se ei tuottanut suuria ongelmia, vaan olin jo aika kauan ihaillut juuri musta-hopeita kääpiösnautsereita.
Yhtenä päivänä olin katsomassa telkkaria, huomasin, että äiti oli koneella ja katseli kääpiösnautserikenneleitä. En olisi malttanut lähteä koneen vierestä pois, vaan kyselin koko ajan siitä pennusta. Siinä äiti ehkä hieman jo hermostui, kun minä vaan kyselin.
Monen kotisivun jälkeen kuitenkin löytyi muutama hyvä kennel. Ainakin yhteen kenneliin soitettiin, mutta siellä oli pitkä varauslista. Olimme muistaakseni kahdeksas varaaja. Laitoimme sähköpostia toiseen kenneliin, jossa odotettiinkin mahdollisesti käppänänpentuja. Kasvattaja oli ajatellut ottaa itselleen yhden narttupennun, joten jäätiin jännittämään, tulisiko enemmän kuin yksi narttu.
Muutaman kuukauden kuluttua, (mielestäni ne tuntuivat ihan vuosilta) olin kaverini kanssa ulkona. Illalla, kun tulin kotiin odotti hyvinkin suuria uutisia. Pennut olivat syntyneet. Kaksi urosta ja kaksi narttua, valitettavasti toinen uros oli kuollut pian synnyttyään. Silloin vielä nimettömän pennun kasvattaja oli päättänytkin ottaa uroksen sijoitukseen. Alkoi varsinainen pennun odottaminen.
Viikot kuluivat mielestäni aivan liian hitaasti. Pennut olivat pian kolmeviikkoisia ja pääsimme niitä ekaa kertaa katsomaan. Kävimme vielä matkalla jossain ravintolassa syömässä, ei olisi tehnyt mieli syödä mitään. Muistan, kun jännitti niin kovasti. Sitten ajettiin vielä ohi, miten kaikki saattoikin sattua! Tuntui, että varmasti joku kirous oli laskeutunut mun päälleni:D Kuitenkin saavuimme pian onnellisesti perille. Milan kasvattaja oli ovella vastassa ja me menimme pian katsomaan pentuja. Ne tuhisivat pentuaitauksessa emon vieressä. Kun näin kaikki pennut, olin heti suoraan sitä mieltä, että jos jonkun noista pennuista saisin ottaisin tuon, millä oli tummemmat värimerkit. Sitä pidin sylissä varmaan kaikkein eniten. Pian tulikin aika lähteä takaisin kotiin, en olisi millään malttanut. Kuitenkin onneksi pian päästiin pentuja uudelleen katsomaan.

Mila

 



Pupsi pieni:3

 

Siskokset Mila oikealla, Emma vasemmalla

Miettiemmässe pikkupennulle nimeä ei tullut kovin montaa hyvää ehdotusta, tai ei oikeastaan yhtään (muuta, kuin Mila tietysti;)) Kuulimme mahdollisen kennelnimen ja en tiedä mistä sellainen ajatus oli, että kennelnimestä se kutsumanimikin pitää tulla. Niinhän me kennelnimeä yrittelimme käännellä ja väännellä. Loppujen lopuksi kummitätini keksi nimen Mila. Nimare's Cool Lady Of Mine:stä.
Kolmen viikon kuluttua tuli uusi vierailu pentujen luokse. Sillon ne olivat jo kuusiviikkoisia ja hyppelivät nurmikolla muutamaa kuukautta vanhemman kääpiösnautserin kanssa. Milan kasvattaja kysyi minulta, että kummanko narttupennun tahtoisin. Vastaus oli sama mitä ennenkin olin ajatellut. Myöskin kutsumanimestä oli puhuttu ja luovutuskerralla Mila osasikin tulla jo nimeltä luokse.
Lähdimme taas pian kohti kotia, seuraava kerta olikin sitten luovutus, jolloin vielä Mila muuttaisi meille.

Siitä noin viikon kuluttua Mila ja muut sisarukset pääsivät/joutuivat eläinlääkärin tarkastukseen ja ne sirutettiin.
Milan kotiin hakeminen tapahtui, kun se oli päivää vaille 8 viikkoa. Se tipsutteli kasvattajan pihalla ja yritti saada paljon kiviä suuhunsa;)
Kotimatka sujui rauhallisesti ja Mila nukkui koko matkan minun olkapäällä takapenkillä. Pysähdyimme kaksi kertaa, molemmilla kerroilla Mila pääsi tipsuttelemaan irti nurmikolla. Kaikki vastaantulijat ihastelivat sitä. Voiko suloisempaa ollakkaan, kuin pieni pallero koiranpentu, joka tepastelee nurmikolla ja heiluttaa niin iloisesti häntäänsä.
Heti, kun pääsimme kotiin Mila lähti innokkaasti tutkimaan paikkoja. Pian huomasin, että se oli tehnyt pissit mun huoneen lattialle.
Ensimmäinen yö sujui suhteellisen rauhallisesti. Mila heräsi neljältä, jolloin sen piti päästä pisulle. Takapihalla käytyään se rupesi leikkimään. Siinä se yksinään leikki noin tunnin verran, sitten lötkähti taas nukkumaan ja nukkui loppuyön rauhallisesti.
Mila oppi todella nopeasti sisäsiistiksi, muutamat pissit ja kakat se sanomalehdelle teki. Ei kuitenkaan montaakaan viikkoa mennyt ennen kuin se oli täysin sisäsiisti.
Tietysti kaikki kaverini olisivat halunneet heti tulla pentua katsomaan, muutama päivä siihen kuitenkin vierähti.
Siitä alkoi minun ja Milan yhteinen taival, toivottavasti se myös kestää vielä pitkään, sillä Mila on maailman mahtavin koira. Parempaa koiraa ei voi edes toivoa<3